Kari Merikanto
Kari Merikanto on Tampereella syntynyt, Seinäjoella asuva taiteilija ja esiintyjä. Hän aloitti haitarin soiton kuusivuotiaana ja siirtyi kitaraan ja lauluun teini-ikäisenä. Lapsuudessaan hän oli ahkera piirtäjä, ja myöhemmin hän aloitti akvarellimaalauksen ja akryylimaalauksen. 2000-luvun alusta hän on toiminut taidemaalarina. Hän on työskennellyt myös metallien parissa ja tehnyt reliefejä ruostumattomasta teräksestä.
Kari Merikanto | |
---|---|
![]() Kari Merikanto Finlaysonin palatsissa 2016. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | Tampere |
Kansalaisuus | Suomi |
Taiteilija | |
Ala | maalaustaide |
Taidesuuntaus | abstrakti ekspressionismi |
Kuuluisimpia töitä | Elämän virta |
Alkuaikojen realismityyppisistä taiteesta Merikanto on siirtynyt abstraktiin tulkintaan. Viime vuosien teokset edustavat abstraktia ekspressionismia. Taidemuseopiireissä Merikannon nykytyyliä on verrattu Jackson Pollockin roiskemaalauksiin.[1][2]
Merikannon abstraktit teokset on tehty akryyliväreillä kankaalle. Niissä viivat muodostuvat värikierteistä, joiden maalaustekniikkaa hän ei ole paljastanut.[3][4] Värikierteet luovat teoksiin kolmiulotteisen fraktaalinomaisen rakenteen, jolloin läheltä katsottaessa teoksissa näkyy uusi rakenne.
Merikannon teos Elämänvirta on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kuohuviinin etiketissä. Juhlavuodelle toteutetun taidevaappusarjan vaaput hän maalannut yksilöllisesti Alkumeri elää -teossarjansa mukaisesti.[5]
Tyyli ja tuotanto
Matkalla kosmoksessa Merikannon viime vuosien tuotanto kuvastaa kosmosta ja elämän syntyä. Abstraktilla ekspressionismilla hän kuvaa matkaa kosmoksessa – ajasta ennen painovoiman ja elämän syntyä tähän päivään. Merikannon teosten muotokieltä on verrattu luonnonilmiöiden systemaattisen ja sattumanvaraisen vuoropuheluun.
Lähteet
- Tero Hautamäki: Suomen Jackson Pollock?. Ilkka, 1/2015.
- Hannes Leo: Vierailu taulujen teatterissa ja matka kosmoksessa Meidän maa. 1/2015.
- Lasse Mansikka-aho: Näyttelyesittely: Timo-Olavi Jalkanen Sara Hildénin taidemuseon johtokunnasta (radioäänite ja videot) Järviradio. 4.2.2015.
- Sakari Ilomäki: Maistiainen taulujen teatterista. Hämeenkyrön Sanomat, 20.1.2015.
- Petteri Mäkinen: Tuoko abstrakti expressionismi vaapun kyljessä mahtavan kuhasaaliin Tamperelainen. 23.7.2016.
Aiheesta muualla
- Kari Merikannon kotisivut
- Taidevaappusarja (Tume Fishing -sivulla) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomi 100 vuotta - Kupliva koivunmahlaskumppa (Punaisen tuvan viinitilan sivuilla)