Karhunruoho

Karhunruoho eli pohjankarhunruoho (Tofieldia pusilla) on Alismatales-lahkoon ja karhunruohojen sukuun kuuluva monivuotinen, mätästävä ruoho.[1]

Karhunruoho
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Alismatales
Heimo: Karhunruohokasvit Tofieldiaceae
Suku: Karhunruohot Tofieldia
Laji: pusilla
Kaksiosainen nimi

Tofieldia pusilla
(Michx.) Pers.
Katso myös

  Karhunruoho Wikispeciesissä
  Karhunruoho Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Karhunruoho kasvaa 8–20 senttimetriä korkeaksi. Sen varsi on pysty ja vaaleanvihreä väriltään. Kasvin juurakko on suikertava, suomuinen ja lyhyt. Karhunruohon lehdet ovat 1–8 millimetriä pitkiä, 2–3 millimetriä leveitä, 3–7-suonisia, miekkamaisia ja jäykkiä. Lehdet kasvavat litteänä tyviruusukkeena. Karhunruoholla on enintään 1–2 pientä varsilehteä.[1]

Karhunruohon kukat ovat kaksineuvoisia ja aluksi vähän nuokkuvia. Kukinnolla on pituutta 3–20 millimetriä, ja se on pieni- ja tiheäkukkainen ja tähkämäinen latvaterttu. Karhunruoholla on viidestä kymmeneen kukkaa. Kehä on kaksikiehkurainen ja kiehkurat ovat keskenään samanlaisia ja kolmilehtisiä. Kehälehtien väri on vihertävä tai kellanvalkoinen. Karhunruoho kukkii vyöhykkeillä VI–VIII keski- ja loppukesällä.[1]

Karhunruohon hedelmä on pysty, soikeahko ja väriltään harmahtava kota.[1]

Levinneisyys

Suomessa kasvi on yleinen maan pohjoisosassa. Lisäksi sitä tavataan harvinaisena Itä-Suomessa ja Pohjanlahden rannikolla Vaasan korkeudelle saakka.[1] Karhunruohoa tavataan lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä, Alppien alueella, Islannissa, Britanniassa, Färsaarilla, Grönlannissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.[2]

Elinympäristö

Karhunruoho kasvaa purojen ja jokien varsilla, lähteiköillä, lettosoilla, ravinteikkailla tunturikankailla sekä sammaleisilla kallioilla. Kasvi suosii kalkkia.[1]

Lähteet
  1. Karhunruoho Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö (Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos). Viitattu 2.11.2008. [vanhentunut linkki]
  2. Norra halvklotet Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 2.11.2008.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.