Karakalpakit

Karakalpakit (karakalpakiksi qaraqalpaqlar) ovat Uzbekistaniin kuuluvassa Karakalpakiassa asuva turkkilaista karakalpakin kieltä puhuva kansa.

Karakalpakkeja

Karakalpakian lisäksi karakalpakkeja asuu Uzbekistanin Ferganan ja Horezmin alueilla, Turkmenistanissa, Kazakstanissa ja Afganistanissa. Vuonna 1989 Neuvostoliitossa oli 423 500 karakalpakkia, joista 389 100 asui Karakalpakiassa.[1] Afganistanissa karakalpakkeja arvioidaan olevan noin 5 000 henkeä. Karakalpakin lisäksi he puhuvat uzbekkia, venäjää ja Afganistanissa daria. Perinteinen uskonto on sunnalainen islam.[2]

Karakalpakkien varhaisimpia esi-isiä ovat Araljärven eteläpuolella 600–100-luvuilla eaa. asuneet sakat, joihin 500–700-luvuilla sekoittui turkkilaisia heimoja. Kansan muodostumiseen osallistuivat 700–900-luvuilla petšenegit ja oguusit, myöhemmin kiptšakit ja 1300–1400-luvuilla nogait. Karakalpakit mainitaan keskiaasialaisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1500-luvun lopussa. 1700-luvun puoliväliin saakka he asuivat Syrdarjan keski- ja alajuoksulla. Myöhemmin suurin osa siirtyi Syrdarjan läntisen laskujoen Žanadarjan varrelle. Vuonna 1811 karakalpakit liitettiin Hivan kaanikuntaan ja heidät siirrettiin Amudarjan suistoon. Vuodesta 1873 lähtien Amudarjan länsipuolinen alue kuului Venäjään. Yhteiskuntajärjestys perustui feodalismiin sekä patriarkaalisiin heimo- ja sukuyhteisöihin. Vuonna 1925 perustettiin Karakalpakian autonominen alue, josta vuonna 1932 tuli Uzbekistaniin kuuluva autonominen tasavalta.[2]

Perinteisiä elinkeinoja ovat puolipaimentolaisuuteen perustuva karjanhoito, keinokasteluviljely ja kalastus. Asumuksina toimivat jurtta ja savitiilitalot. Miehet pitivät mustia lammaslakkeja,[2] joihin kansan nimitys pohjautuu.[3] Ruokavalion perustana olivat jauhot ja suurimot, maitotuotteet ja paistettu kala. Rikas suullinen kansanperinne käsittää eeppisiä sankarirunoja, lyyrisiä ja riittilauluja, satuja ja legendoja.[4]