Kapybara

Nimi kapybara on peräisin muinaistupin kielen sanasta ka'apiûara, joka tarkoittaa ”ruohonsyöjää”.

Kapybara muistuttaa ulkonäöltään suurta marsua, jolle se onkin läheistä sukua. Kapybaralla on raskas ja tynnyrimäinen ruumiinrakenne sekä lyhyt pää. Kuono on tylppä, ja silmät, korvat ja sieraimet ovat lähellä päälakea. Turkki on selkäpuolella punertavanruskeaa ja vatsapuolella vaihtuu kellertävänruskeaksi. Hikirauhasia on ihossa karvojen peittämällä alueella, mikä on epätavallinen piirre jyrsijöillä.[4] Se kasvaa 100–134 cm pitkäksi, saavuttaa 50–62 cm säkäkorkeuden ja voi painaa 35–66 kiloa.[3]. Naaraat ovat hiukan painavampia kuin urokset. Painavimmat tunnetut yksilöt ovat olleet luonnonvarainen 91 kg painanut naaras Brasiliassa ja 73,5 kg painanut luonnonvarainen uros Uruguayssa. Kapybaran takajalat ovat hiukan pidemmät kuin etujalat. Eläimen varpaiden välissä on räpylät. Kapybaralla on myös surkastunut häntä.

Kapybara

Kapybaran ravinto koostuu lähinnä vesikasveista, esimerkiksi vesihyasinteista, mutta ne voivat myös laiduntaa ruohoa.

Lajisukulaisensa marsun tapaan kapybaran elimistö ei pysty itse valmistamaan C-vitamiinia, ja häkeissä pidetyt kapybarat, joiden ravinto ei sisällä C-vitamiinia, voivat saada ienoireita keripukin seurauksena.[5]

Kapybara on sosiaalinen laumaeläin. Vaikka kapybarat voivat joskus elellä yksin, useimmin niitä tavataan 10–20 eläimen ryhmissä, joissa on 2–4 aikuista urosta, 4–7 aikuista naarasta ja loput nuorempia yksilöitä.[6] Kapybaralaumat voivat koostua jopa 50–100 yksilöstä kuivan kauden aikaan, kun eläimet kerääntyvät vesilähteiden lähettyville.[7]

Kapybaroilla on kahdenlaisia hajurauhasia: morillo, joka on kuonon yläosassa, sekä anaalirauhaset.[8]

Vesisiat parittelevat vedessä, ja naaraan kantoaika on viisi kuukautta. Poikaset ovat syntyessään varsin kehittyneitä ja alkavat jo ensimmäisen elinviikkonsa aikana syödä emon maidon ohella myös kiinteää ravintoa. Kapybara elää 5–10 vuotta[3].

Vaikka kapybarat ovat aika ketteriä maalla, ne ovat myös yhtä taitavia vedessä. Kapybarat ovat hyviä uimareita ja voivat pysyä veden alla jopa viisi minuuttia, esimerkiksi petoeläimiä vältelläkseen.[9]

Vesisian pahin luonnollinen vihollinen on jaguaari. Vaaran uhatessa vesisiat pakenevat yleensä veteen.

Kapybaraa ei pidetä uhanalaisena.[1] Populaatio on vakaa miltei koko sen esiintymisalueella Etelä-Amerikassa, vaikkakin metsästys on harventanut sen määrää joillain alueilla.[9] Lajin kyky lisääntyä nopeasti auttaa kantojen säilymistä.[10]

Kapybaroja metsästetään joillain alueilla niiden lihan ja turkin vuoksi, tai jos niiden laidunnuksen katsotaan vievän ravintoa karjalta. Etelä-Amerikassa kapybaroja kasvatetaan tiloilla niistä saatavan lihan ja turkkien vuoksi.[11] Joillain alueilla niiden lihaa ei haluta syödä, kun taas joillain alueilla sitä pidetään tärkeänä proteiininlähteenä. Joissain osissa Etelä-Amerikkaa, erityisesti Venezuelassa, kapybaran liha on suosittua suuren paaston ja hiljaisen viikon aikaan, koska katolinen kirkko on antanut erityisen luvan syödä kapybaraa, kun taas muut liharuoat ovat yleensä ottaen kiellettyjä.[12]

Kapybaroja pidetään Yhdysvalloissa joskus lemmikkeinä, vaikkakin se on joissain osavaltioissa laitonta.[13]

• Animal Diversity Web (englanniksi)
• ARKive: Capybara (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)