Kansat (intiaaniheimo)

Kansojen ja naapuriheimojen asuinalueet noin 1820-luvulla.

Kaksi kansapäällikköä valokuvassa 1900-luvun alulta.

Kansat kuuluvat samaan ryhmään siouxilaisia kieliä puhuvien kansojen, kuten osage-, quapaw-, omaha- ja ponca-intiaanit. Näiden heimojen suullisen perinteen perusteella he asuttivat aikanaan samoja alueita Ohiojoen alajuoksun lähettyvillä, kunnes he alkoivat muuttaa kohti länttä 1300-luvun paikkeilla. 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkupuoliskolle kansat asuttivat yhtä kylää nykyisen Manhattanin alueella Kansasissa, mutta heidän hallitsemansa ydinalue ulottui Kansasjoen laaksolta sen sivujokien alajuoksulle ja edelleen Delawarejoelta Solomon- ja Smoky Hills -joelle. Heidän metsästysalueensa ulottui vielä suuremmalle alueelle Republicanjoelta suurin piirtein nykyisten Kansasin ja Oklahoman rajalle.[2] Heidän naapureitaan alueella olivat esimerkiksi pawneet, apassit ja comanchet.[3]

Kansat alkoivat tehdä kauppaa New Orleansia hallinneiden ranskalaisten kanssa vuodesta 1719. He kävivät toisaalta myös sotia muita intiaaniheimoja ja eurooppalaistaustaisia siirtolaisia vastaan. Vuonna 1724 he solmivat ranskalaisten välityksellä rauhan apassien kanssa, minkä yhteydessä he saivat myös ensimmäiset hevosensa. Rauha jäi muuten lyhytikäiseksi niin kansojen ja apassien kuin ranskalaisten ja apassienkin välillä. Ranskalaisilla oli tapana ostaa kansoilta ja muilta intiaaniheimoilta näiden vangitsemia apasseja orjiksi. Vuonna 1825 kansat suostuivat luovuttamaan alueensa Missourissa Yhdysvalloille ja heille annettiin oma reservaattinsa Kansasista.[3] Yhdysvallat pakotti kansat myöhemmin siirtymään useampaan otteeseen yhä pieneviin reservaatteihin, samalla, kun kansojen määrä alkoi laskea alkuperäisestä noin 1 500:sta esimerkiksi tautien takia. Maiden menetys pakotti kansat myös kilpailemaan vähenevistä luonnonvaroista muiden Yhdysvaltojen itään ajamien intiaanien kanssa ja he alkoivat käydä yhä enemmän sotia muita heimoja vastaan. Kansat ryöstelivät satoa ja karjaa muilta reservaateilta sekä lähistön siirtolaisasutuksista.[2] Kansasin suuremmasta reservaatista luovuttiin vuonna 1846 ja kansat siirrettiin entistä huomattavasti pienempään reservaattiin Neosho-joen varrelle. Vuonna 1873 heidät siirrettiin edelleen tuolloisen Intiaaniterritorion eli Oklahoman alueelle[3] nykyiseen Kayn piirikuntaan. Tuolloin heitä oli jäljellä enää noin 500 ja vuonna 1900 täysiverisiä kansoja oli noin 200. Yhdysvaltojen kongressi lakkautti kansojen reservaatin Oklahomassa vuonna 1902 ja heidän maansa palstoitettiin.[2] Kansat olivat tuolloin jakautuneet voimakkaasti: toiset, pääasiassa täysveriset, vastustivat uudistuksia kuten palstoittamista ja toiset taas kannattivat niitä. Täysiveristen yksi johtohahmo oli päällikkö Al-le-go-wa-ho, kun taas uudistusmielisiin lukeutui esimerkiksi myöhempi Yhdysvaltain varapresidentti ja palstoittamista voimakkaasti ajanut Charles Curtis.[3] Curtisin äiti oli kansa- ja osagetaustainen. Hänen isänsä oli valkoinen ratsuväen upseeri.[1]

Vuonna 1902 virallisesti lakkautettu kansaheimo perustettiin uudelleen vuonna 1959. Heimolla oli noin 260 eekkeriä maita, jotka jäivät kuitenkin 1960-luvun puolivälillä rakennetun Kaw-tekojärven alle. Myöhemmin heimo sai kongressilta 135,5 eekkeriä maata muualta.[3] Nykyisin kansaheimoon kuuluu 3 542 rekisteröitynyttä jäsentä.[4] Viimeinen täysverinen kansa, William A. Mehojah Sr., kuoli kuitenkin 23. huhtikuuta 2000.[2]

Kansa-intiaani Meach-o-shín-gaw maalauksessa vuodelta 1832.

Kansojen elinkeinot vaihtelivat kausittain maanviljelystä metsästykseen sekä ryöstöretkistä kaupankäyntiin. Naiset istuttivat huhtikuisin esimerkiksi maissia, kurpitsaa ja meloneja. Maanviljelyä täydennettiin keräilemällä esimerkiksi pähkinöitä, marjoja ja juuria. Samaan aikaan miesten tehtävänä oli laiduntaa hevosia ja metsästää hirviä ja kauriita.[2] Hevosia kansoilla ei ollut ennen vuotta 1724, ja sitä ennen vetojuhtina käytettiin koiria.[3] Istutustöiden jälkeen toukokuussa kansat lähtivät metsästysalueilleen biisonien perässä. Näihin aikoihin pienet sotaryhmät tekivät ryöstöretkiä naapuriheimoja vastaan. Elokuussa kansat palasivat pelloilleen ja talvet vietettiin pienissä ryhmissä metsissä esimerkiksi majavia, kauriita ja kalkkunoita metsästäen. Turkiseläimistä saaduilla taljoilla käytiin kauppaa ranskalaisten ja yhdysvaltalaisten kanssa. Takaisin kylään palattiin jälleen maaliskuussa.[2]

Perinteiset vaatteet valmistettiin nahasta. Miehet pitivät vaatteiden lisäksi usein koruja, joiden valmistamiseen käytettiin esimerkiksi simpukankuoria, tai kaupan kautta saatuja metalliesineitä. Perinteisesti miehet ajelivat karvoituksensa rinnastaan, naamaltaan ja päältään aina kulmakarvoja myöten. Päälaelle jätettiin kuitenkin hiuskaistale. Niin miehet kuin naisetkin värjäsivät hiuksensa punaiseksi sinoperilla.[2]

Kansojen perinteisen majojen rakentamiseen käytettiin maata, puuta, ruohoa ja kaarnaa. Yhdessä majassa asui tavallisesti kaksi perhettä eli noin 10 henkilöä. Metsästysretkillä käytettiin puolestaan nahasta rakennettuja tipiä. Kansojen yhteiskunta oli patrilineaarinen. Eri klaaneja oli kahdeksan, joiden löyhästä liittoumasta muodostui heimo. Kansoilla oli näin samaan aikaan myös useita eri päällikköjä, jotka valittiin viiden johtavan klaanin keskuudesta. Sodan aikana oli myös erityisiä sotapäällikköjä, jotka valittiin pääasiassa heidän taisteluissa osoittamansa kyvykkyyden perusteella. Suuria päätöksiä tehtiin yhteisillä kokouksilla, joissa vaikuttivat usein monet eri kilpailevat ryhmittymät.[2]

Kansojen perinteisen uskon mukaan eri luonnon asioilla tai ilmentymillä oli sielu. Aurinkoa palvottiin ja sille uhrattiin. Samaan tapaan rukoiltiin ja uhrattiin myös tuulelle. Pojat vietiin murrosiässä syrjäiseen paikkaan kolmipäiväistä näkyetsintää varten, jonka aikana paastottiin.[3]