Kansanvihollinen

Kansanvihollinen (ven. враг народа, vrag naroda, suomeksi kirjoitettu myös erikseen kansan vihollinen) oli Neuvostoliitossa erityisesti Josif Stalinin valtakaudella käytetty termi, jolla haluttiin osoittaa henkilön tai ryhmän yleinen vihamielisyys Neuvostoliiton sisällä valtiota ja sen politiikkaa vastaan. Kansanvihollisuutta käytettiin kuolemantuomioiden, karkotusten sekä pakkotyötuomioiden aatteellisena ja juridisena perusteluna Neuvostoliitossa. Termi poistettiin Neuvostoliiton rikoslaista vuonna 1958.[1]

Termi esiintyi myös Terijoen hallituksen julistuksessa talvisodan sytyttyä 1. joulukuuta 1939, jolloin Suomen kansanarmeijan kärkijoukon tehtävänä ilmoitettiin olevan Suomen kansantasavallan lipun kohottaminen Presidentinlinnan salkoon ”työtätekevien riemuksi ja kansanvihollisten kauhuksi”.[2]

Käsitteen muu käyttö

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nimitti Valkoisessa talossa marraskuussa 2018 järjestetyssä lehdistötilaisuudessa häntä ärsyttänyttä CNN-uutiskanavan toimittajaa Jim Acostaa ”kansan viholliseksi”.[3] Alkuvuodesta 2019 Trump nimitti Twitterissä "kansan viholliseksi" Yhdysvaltojen tiedotusvälineitä viitaten median kirjoituksiin Venäjän sekaantumisesta Yhdisvaltain presidentivaaleihin järjestetystä tutkinnasta.[4]

Syksyllä 2019 Irakin presidentti Barham Saleh haukkui "kansan vihollisiksi" ulkomaisia tahoja jotka sekaantuisivat Irakissa käytyihin väkivaltaisiin mielenosoituksiin.[5]

Katso myös

Lähteet

  1. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1960, s. 24. Helsinki: Otava, 1959.
  2. Max Jakobson: Diplomaattien talvisota, s. 290. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1955.
  3. Saska Saarikoski ja Jukka Perttu: CNN:n toimittaja sai porttikiellon Valkoiseen taloon otettuaan yhteen Trumpin kanssa lehdistötilaisuudessa – ”Olet kansan vihollinen”, presidentti haukkui Helsingin Sanomat.
  4. Trump haukkui tiedotusvälineet lyttyyn Mueller-uutisoinnista Keskisuomalainen. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 12.10.2019.
  5. Irakin presidentti vetosi rauhattomuuksien lopettamiseksi – armeija myönsi käyttäneensä "liiallista voimaa" Yle.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.