Kansanterveys

Kansanterveys tarkoittaa koko väestön terveyttä. Kansanterveystiede tutkii väestön terveydentilaa ja siihen vaikuttavia syitä sekä tutkii mahdollisuuksia parantaa kansanterveyttä. Kansanterveystyö ja terveyspolitiikka pyrkivät edistämään väestön terveyttä sairauksia ennalta ehkäisevillä toimilla ja vaikuttamalla terveydenhuoltojärjestelmään.

Suomessa

Terveydentilassa ja kuolleisuudessa ilmenee säännönmukaisia eroja suomalaisten sosioekonomisten väestöryhmien, kuten eri ammattiasemassa olevien välillä. Työn fyysisen kuormittavuuden arvioidaan selittävän noin puolet naisten välisistä ja kolmanneksen 40—60-vuotiaiden miesten välisistä terveyseroista.[1]

Fyysisesti kuormittavimmissa olosuhteissa työskentelevien sairastavuus on 2–3-kertaa suurempaa kuin vähemmän kuormittavissa ammateissa työskentelevien ja heillä on 14-kertainen työkyvyttömyyden riski matalan riskin ammateissa työskenteleviin verrattuna. Fyysisesti raskaaseen työhön liittyvät kuormitustasot, kuormituksen kesto ja toistojen määrä sekä aktiivisuustyypit ovat sen luonteisia, etteivät ne paranna työntekijän fyysistä kuntoa.[1]

Myös ammattiryhmien väliset erot elinajanodotteessa ovat kasvaneet 2000-luvulla. Erot työn fyysisessä kuormittavuudessa aiheuttavat terveydellistä eriarvoisuutta eli epäoikeudenmukaisia terveyseroja, joihin yhteiskunnallisilla tekijöillä on vahva vaikutus ja joiden synty ei ole pelkästään yksilön valintojen tai biologisten lainalaisuuksien tulosta. Esimerkiksi ylempiin toimihenkilöihin kuuluvien 35-vuotiaiden miesten odotettavissa oleva elinajanodote on keskimäärin kuusi vuotta suurempi kuin samanikäisten työntekijämiesten.[1]

Fyysisesti raskas työ lisää voimakkaasti tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskiä. Vuonna 1989 julkaistussa suomalaistutkimuksessa havaittiin, että fyysisesti raskas työ yli viisinkertaisti selkäkivun esiintyvyyden ja yli kaksikymmenkertaisti pitkäaikaisen selkäperäisen työkyvyttömyyden riskin.[2]

Keski-iässä suoritetun palkkatyön fyysisen kuormittavuuden on todettu lisäävän terveysongelmia ja toimintakyvyn heikkenemistä, kuten esimerkiksi liikkumisen vaikeutumista vielä eläkeiässä. Esimerkiksi työterveyslaitoksen työ- ja toimintakyvyn sekä terveyden 28-vuotisseurantatutkimuksen yhteydessä havaittiin, että usein käsin kantamista sisältävää työtä tehneillä oli 232 prosenttia suurempi riski eläkeiässä ilmenevään heikkoon toimintakykyyn verrattuna työntekijöihin, joiden työ oli sisältänyt vain harvoin käsin kantamista. Hankalat työasennot lisäsivät riskiä 98 prosenttia, fyysisesti raskas työ 84 prosenttia, seisomatyö 75 prosenttia ja kävely 62 prosenttia. Viiden kuormitustekijän esiintyminen keski-iän työtehtävissä lisäsi yksittäisen työntekijän riskiä keskimäärin 210 prosenttia.[3]

Pohjoisessa ja idässä asuvat suomalaiset sairastavat huomattavasti enemmän kuin länsi- ja eteläsuomalaiset.[4] Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan esimerkiksi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa asuu väestön ikärakenteeseen suhteutettuna noin kolme kertaa enemmän vakavista tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsiviä kuin Helsingissä. Myös koko kansan keskimääräinen tuki- ja liikuntaelinsairastavuus on kaksi kertaa suurempaa kuin Helsingissä. Helsinkiläisten hyvä tuki- ja liikuntaelinterveys selittyy pitkälti sillä, että helsinkiläiset tekevät tavallista vähemmän esimerkiksi maanviljelyyn ja metsätalouteen liittyviä fyysisesti raskaita töitä.[5]

Mielenterveyden häiriöiden ja sepelvaltimotaudin esiintyvyys on yli 50 prosenttia suurempi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa Helsinkiin verrattuna.[5]

Kansanterveystyö

Suomessa kansanterveyslain mukaan "Kansanterveystyöllä tarkoitetaan yksilöön, väestöön ja elinympäristöön kohdistuvaa terveyden edistämistä sairauksien ja tapaturmien ehkäisy mukaan lukien sekä yksilön sairaanhoitoa." Kansanterveystyön tarkoituksena on ehkäistä sairauksia ja tapaturmia seurannalla ja terveellisten elämäntapojen edistämisellä. Kansanterveystyöksi luetaan esimerkiksi rokotusohjelmat, ehkäisyvalistus ja ravitsemusvalistus.

Kansanterveystyöhön kuuluu olennaisena osana terveyspolitiikka. Kansanterveystyön yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Kansanterveystyötä läänin alueella ohjaa ja valvoo lääninhallitus. Valvira ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena lääninhallitusten toimintaa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ohjaa ja valvoo kansanterveystyötä, kun työ on erityisen tärkeä tai laajakantoinen, se koskee useampaa lääniä tai koko maata, lääninhallitus on esteellinen, tai kyse on ammattihenkilön valvonta-asiasta.

Kansanterveystyön asiantuntijalaitoksina toimivat Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes), Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos ja Säteilyturvakeskus. Kansanterveyden laaja-alaista kehittämistä varten toimii ministeriön yhteydessä kansanterveyden neuvottelukunta.

Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee:

  • huolehtia kunnan asukkaiden terveysneuvonnasta ja terveystarkastuksista
  • seurata kunnan asukkaiden terveydentilan ja siihen vaikuttavien tekijöiden kehitystä väestöryhmittäin, huolehtia terveysnäkökohtien huomioon ottamisesta kunnan kaikissa toiminnoissa sekä tehdä yhteistyötä terveyden edistämiseksi muiden kunnassa toimivien julkisten ja yksityisten tahojen kanssa
  • järjestää kunnan asukkaiden sairaanhoito
  • järjestää kunnan asukkaiden tarvitsema terveyskeskuksessa järjestettävä ehkäisevä mielenterveystyö ja mielenterveyspalvelut
  • huolehtia sairaankuljetuksen järjestämisestä sekä järjestää ja ylläpitää lääkinnällinen pelastustoiminta sekä paikallisiin olosuhteisiin nähden tarvittava sairaankuljetusvalmius
  • ylläpitää suun terveydenhuoltoa
  • ylläpitää koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoa
  • tuottaa kunnan alueella sijaitsevissa työ- ja toimintapaikoissa työskenteleville työntekijöille työnantajan järjestettäväksi työterveyshuoltopalveluja
  • järjestää kunnan alueella toimiville yrittäjille ja muille omaa työtään tekeville työterveyshuoltoa
  • järjestää seulontaa ja muita joukkotarkastuksia
  • järjestää kiireellinen avosairaanhoito, mukaan lukien kiireellinen suun terveydenhuolto, potilaan asuinpaikasta riippumatta

Historiaa

Suomalaiset olivat 1950–1960-luvulla Euroopan sairain kansa, ja esimerkiksi 35–39-vuotiaiden miesten kuolleisuus oli maanosan suurinta. Lisäksi Suomessa oli lääkäreitä vähiten Euroopassa eli vain yksi lääkäri 1 700 asukasta kohden, kun esimerkiksi Itävallassa ja Neuvostoliitossa lääkäreiden määrä oli yksi lääkäri 610 asukasta kohden. Pahin tilanne oli maaseudulla, esimerkiksi Ilomantsissa oli vain yksi kunnanlääkäri 14 000 asukasta kohden. Puutteellinen sairasperustainen sosiaaliturva aiheutti lisäksi sen, että sairaiden ihmisten oli pakko palata töihin ennen tervehtymistään.[4]

Vuoden 1964 sairausvakuutuslaki ja 1972 kansanterveyslaki paransivat kuitenkin tilannetta. Kunnille alettiin maksaa valtionosuuksia terveydenhuollon järjestämiseksi ja lääkäreitä alettiin kouluttaa lisää Lääkäriliiton vastustuksesta huolimatta. "Terveyskeskukset" eli kunnalliset terveysasemat muutettiin 1980-luvulla jopa ilmaisiksi.[4]

Terveytensä hyväksi tai melko hyväksi kokeneiden työikäisten suomalaisten osuus nousi 1900-luvun loppupuolella vuoden 1972 kolmanneksesta vuoden 2002 yli 55 prosenttiin miehillä ja yli 60 prosenttiin naisilla.[6]

Kansallinen Terveys 2015 -kansanterveysohjelma

Valtioneuvosto hyväksyi 17. toukokuuta 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta. Ohjelman valmisteli valtioneuvoston asettama Kansanterveyden neuvottelukunta.

Terveys 2015 on yhteistyöohjelma, joka toimii kehyksenä yhteiskunnan eri osa-alueilla terveyden edistämiselle. Ohjelma linjaa kansallista terveyspolitiikkaa 15 vuoden aikavälillä. Pääpaino on terveyden edistämisessä, ei niinkään terveyspalvelujärjestelmän kehittämisessä. Periaatepäätöksessä esitetään kahdeksan kansanterveyttä koskevaa tavoitetta ja tehdään 36 toimintaa linjaavaa kannanottoa.

Ikäryhmittäiset tavoitteet:

1. Lasten hyvinvointi lisääntyy, terveydentila paranee ja turvattomuuteen liittyvät oireet ja sairaudet vähenevät merkittävästi.

2. Nuorten tupakointi vähenee siten, että 16–18-vuotiaista alle 15 % tupakoi; nuorten alkoholin ja huumeiden käyttöön liittyvät terveysongelmat kyetään hoitamaan asiantuntevasti eivätkä ne ole yleisempiä kuin 1990-luvun alussa.

3. Nuorten aikuisten miesten tapaturmainen ja väkivaltainen kuolleisuus alenee kolmanneksella 1990-luvun lopun tasosta.

4. Työikäisten työ- ja toimintakyky ja työelämän olosuhteet kehittyvät siten, että ne osaltaan mahdollistavat työelämässä jaksamisen pidempään ja työstä luopumisen noin kolme vuotta vuoden 2000 tasoa myöhemmin.

5. Yli 75-vuotiaiden keskimääräisen toimintakyvyn paraneminen jatkuu samansuuntaisena kuin viimeisten 20 vuoden ajan.

Kaikille yhteiset tavoitteet:

6. Suomalainen voi odottaa elävänsä terveenä keskimäärin kaksi vuotta kauemmin kuin vuonna 2000.

7. Suomalaisten tyytyväisyys terveyspalvelujen saatavuuteen ja toimivuuteen sekä koettu oma terveydentila ja kokemukset ympäristön vaikutuksesta omaan terveyteen säilyvät vähintään nykyisellä tasolla.

8. Tavoitteisiin pyritään myös siten, että eriarvoisuus vähenee ja heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien hyvinvointi ja suhteellinen asema paranevat. Tällöin tavoitteena on sukupuolten, eri koulutusryhmien ja ammattiryhmien välisten kuolleisuuserojen pienentyminen viidenneksellä.

EU:n kansanterveysohjelma

Euroopan komission ohjelma hyväksyttiin 23.9.2002 ja sen toteuttamiskausi on 1.1.2003 – 31.12.2008. Ohjelma on siis jo lähellä loppuaan ja uutta ohjelmaa ollaan valmistelemassa. Kansanterveysohjelmalla on kolme ensisijaista tavoitetta:

  • parannetaan tiedotusta ja tietämystä kansanterveyden kehittämiseksi
  • parannetaan kykyä vastata nopeasti ja koordinoidusti terveysuhkiin
  • edistetään terveyttä ja ehkäistään sairauksia ottamalla terveyteen vaikuttavat tekijät huomioon kaikessa politiikassa ja toiminnassa.

Katso myös

Lähteet

Viitteet
  1. Sanni Julkunen: FYYSISEN TYÖKUORMITUKSEN YHTEYS ELÄKEIÄN KOETTUUN FYYSISEEN TOIMINTAKYKYYN KUNTA-ALAN TYÖNTEKIJÖILLÄ JA TOIMIHENKILÖILLÄ. Gerontologian ja kansanterveyden pro gradu-tutkielma, Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto 2016. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/48492/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201601271296.pdf
  2. Sci-Hub | Lumbar Spinal Pathology in Cadaveric Material in Relation to History of Back Pain, Occupation, and Physical Loading. Spine, 15(8), 728–740 | 10.1097/00007632-199008000-00002 tinyurl.com. Viitattu 19.8.2022.
  3. Sanni Julkunen: FYYSISEN TYÖKUORMITUKSEN YHTEYS ELÄKEIÄN KOETTUUN FYYSISEEN TOIMINTAKYKYYN KUNTA-ALAN TYÖNTEKIJÖILLÄ JA TOIMIHENKILÖILLÄ. Gerontologian ja kansanterveyden pro gradu-tutkielma, Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto 2016. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/48492/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201601271296.pdf
  4. Tämä mies ja yksi laki toivat suomalaisille 15 vuotta lisää elinikää www.apu.fi. 3.11.2019. Viitattu 4.10.2022.
  5. Miten Suomi voi? | Suomen sairaimmat ihmiset asuvat Savossa, vaikkei olosuhteiden mukaan niin pitäisi olla – Mistä on kyse? Helsingin Sanomat. 18.10.2022. Viitattu 19.10.2022.
  6. Finriski2002. Tutkimuksen toteutus ja tulokset 1. Perusraportti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/143596/FR2002_Perusraportti_b7.pdf?sequence=1&isAllowed=y

    Kirjallisuutta
    • Helén, Ilpo & Jauho, Mikko (toim.): Kansalaisuus ja kansanterveys. Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-889-3.
    • Vohlonen, Ilkka: Suomalainen terveyspolitiikka. Helsinki: Kirjayhtymä, 1998. ISBN 951-26-4300-6.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.