Kansanopisto

Kansanopisto on Suomessa toisen asteen oppilaitos, joka antaa sekä yleissivistävää että ammatillista koulutusta yleensä täysi-ikäisille ihmisille, pohjakoulutuksesta riippumatta. Osa kansanopistoista on sisäoppilaitoksia, joissa opiskelijat asuvat kampuksella asuntolassa opintojen ajan.

Jämsän opisto

Kansanopistot kuuluvat vapaan sivistystyön lainsäädännön piiriin ja toteuttavat elinikäisen oppimisen periaatetta. Kansanopistoja ylläpitävät erilaiset kannatusyhdistykset, järjestöt ja säätiöt, jotka ovat usein sidoksissa aatteellisiin taustayhteisöihin, toisaalta myös kunnat. Taustayhteisönsä ja luonteensa mukaan opistot voidaan jakaa sitoutumattomiin, kristillisiin, yhteiskunnallisiin ja vammaisten erityisopistoihin.

Opiskelu

Kansanopistoissa voi yleensä opiskella sekä pitkillä opintolinjoilla että lyhytkursseilla. Pitkällä linjalla opiskelu kestää yleensä vuoden ja ainevalikoima vaihtelee opistoittain. Monet opistot tarjoavat esimerkiksi avoimen yliopiston opintoja.

Pitkäkestoiset linjat alkavat useimmiten elo-syyskuun vaihteessa ja päättyvät huhti-toukokuun vaihteessa. Linjat voivat kuitenkin olla myös 3–4 kuukauden mittaisia. Eri linjoilla voi opiskella 1–4 vuotta riippuen opiskelijan omista tavoitteista ja opetustarjonnasta. Kukin kansanopisto päättää itse opetuksensa tavoitteista ja sisällöstä. Tietyt yleissivistävät aineet, kuten äidinkieli ja ilmaisutaito sekä vieraat kielet sisältyvät kuitenkin useiden linjojen opetukseen. Maahanmuuttajille suunnatut kurssit kuuluvat nykyisin monien opistojen tarjontaan.

Suomen kansanopistoissa opiskelee yli 8000 opiskelijaa.

Otavan opisto Mikkelissä

Historia ja aatetausta

Kansanopistotoiminnan alkuunpanija oli tanskalainen piispa, kirjailija ja tiedemies Nikolai Frederik Severin Grundtvig (1783-1872). Grundtvigilaisen ajattelun mukaan kansanopistotyön puhtaana päämääränä on sivistys ja valistus, nuorten maailmankuvan avartaminen. Alkuaikojen kansanopistojen tärkeimmät oppiaineet olivat äidinkieli ja historia. Puoluepolitiikka ei kuulunut gruntvigilaisiin kansanopistoihin, ei myöskään uskonnon opetus, vaikka kansanopistot olivatkin luonteeltaan yleiskristillisiä. Nykyisin ns. sitoutumattomat kansanopistot vetoavat grundtvigilaiseen perintöön, johon kuuluu moniarvoisuus. Kansanopistoliike levisi eritoten Pohjoismaissa ja myös Saksassa ja Itävallassa.

Puhtaasti gruntvigilaisten kansanopistojen rinnalle syntyi tiettyyn yhteiskunnalliseen tai uskonnolliseen aatesuuntaukseen sitoutuneita ja näiden taustayhteisöjen ylläpitämiä opistoja.

Kansanopistojen toiminnasta vastaavat erilaiset, pääosin yksityiset kannatusyhdistykset, säätiöt ja järjestöt, myös kunnat. Suomessa on 91 kansanopistoa, näistä 74 suomenkielistä ja 17 ruotsinkielistä. 33 opistoa on taustayhteisöltään sitoutumattomia, kristillisiä on 44, yhteiskunnallisia 11 ja erityisopistoja 3. Opistojen toimintaa valvoo opetusministeriö ja ne kuuluvat vapaan sivistystyön lainsäädännön piiriin.

Kansankorkeakoulu

Kansankorkeakoulu oli Suomessa 1980-luvulle asti joidenkin kansanopistojen tarjoama ylempi koulutusaste, joka mahdollisti korkeakouluopintoihin siirtymisen ilman ylioppilastutkintoa.[1] Useimmissa muissa kansanopistotoimintaa harjoittavissa maissa taas kansanopistoista käytetään sanaa, joka sanatarkasti suomentuisi ”kansankorkeakoulu”: ruots. folkhögskola, norj. folkehøgskole, tansk. folkehøjskole, saks. Volkshochschule, unk. népfőiskola. Eri maissa kansanopiston kaltaisten vapaan sivistystyön oppilaitosten tehtävät, tavoitteet ja asema koulutuskentässä poikkeavat kuitenkin toisistaan.

Suomen kansanopistot

Paikannimenä on mainittu ensiksi postitoimipaikan nimi ja jos se eroaa kunnannimestä, niin kunnan nimi on mainittu perässä.

Lakkautettuja kansanopistoja

Lähteet

Viitteet
  1. Kansanopistot väylänä korkeakouluun (Arkistoitu – Internet Archive), Työväen Akatemia (pdf), sivu 1. Viitattu 21.10.2015.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.