Valtionuskonto
Valtionuskonto on valtion virallinen, lainsäädännössä määritelty uskonto. Lisäksi valtiolla saattaa olla virallinen kirkkokunta eli valtionkirkko.
Valtionkirkko
Valtionkirkko on valtiosta hallinnollisesti ja taloudellisesti riippuvainen kirkkokunta.[1]
Kansankirkko
Kansankirkoksi on kutsuttu valtakunnallista paikallisseurakuntien järjestelmää, johon kuuluu suuri osa kansasta. Kansankirkon jäsenet liitetään kirkkoon lapsena kasteen yhteydessä ja he maksavat kirkollisveroa. Käsitteen kansankirkko esitteli saksalainen teologi Friedrich Schleiermacher vuonna 1822/23. Käsitteellä kansankirkko haluttiin korostaa kirkon tehtävää kansan moraalisena ja uskonnollisena selkärankana ja korostaa kristillisiin arvoihin pohjautuvaa kulttuuria ja yhteiskuntaa. Käsite on suosittu saksalaisessa ja pohjoismaisessa protestanttisuudessa. Kansankirkon tavoitteena on ”kansan kristillistäminen”.[2]
Kansallissosialismin aikaisessa Saksassa kansankirkon käsite sovellettiin kansallismielisiin poliittisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi kristinuskoon kääntyneitä kastettuja juutalaisia ei hyväksytty kansankirkon jäseniksi.[2] Teologi Miikka Ruokasen mukaan Etelä-Afrikan aparheidin aikainen kirkkokuntajako joka perustui rotuun tai Venäjän ortodoksisen kirkon tukea isovenäläiselle kansallismieliselle politiikalle voidaan pitää kansankirkkokäsitteen vääristyminä.[2]
Kirkon ja valtion suhde Pohjoismaissa
- Pääartikkeli: Kirkkojen ja valtion suhde Suomessa
Virallisesti Pohjoismaissa valtionkirkko on Tanskassa, Islannissa ja aikaisemmin virallisesti myös Ruotsissa vuoteen 2000, Suomessa vuoteen 1869 ja Norjassa vuoteen 2017.[3] Suomessa evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko ovat Tilastokeskuksen mukaan valtionkirkkoja,[4][5] vaikka Suomen evankelis-luterilainen kirkko kutsuukin itseään ja ortodoksista kirkkoa epävirallisesti kansankirkoksi.[6] Kirkon ja valtion suhdetta voidaan kuitenkin luonnehtia valtiokirkolliseksi, koska valtion ja kirkon väliset liitokset ovat niin voimakkaita[7]. Suomalaiset ihmisoikeusjuristit katsovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon aseman olevan yksiselitteisesti valtiokirkollinen. Myös vähemmistökirkkojen mielestä Suomessa on valtionkirkko.[8][9] Norjassa valtio ja kirkko erotettiin toisistaan vuoden 2013 alussa.[10]
Katso myös
Lähteet
- Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- Ruokanen, Miikka: ”Kansankirkko” ei ole ongelmaton käsite. Kotimaa, 13.8.2009, nro 32, s. 8.
- Norjassa ja Tanskassa on valtionkirkko. Helsingin Sanomat, 23.1.2000.
- Valtionkirkko Tilastokeskus, käsitteet ja määritelmät. Viitattu 29.6.2009.
- Scheinin, Martin: Koulujen uskonnonopetus ihmisoikeuksien näkökulmasta (PDF) Teologinen aikakauskirja. 2002. Helsinki: Teologinen julkaisuseura. Arkistoitu 17.6.2009. Viitattu 30.6.2009.
- Valtiokirkko purettu kansankirkoksi Evl.fi. Viitattu 3.7.2009.
- Sakaranaho, Tuula: Kansankirkon varjossa: Uskonnollisen tasa-arvon toteutuminen Suomessa – vähemmistöjen näkökulma (PDF) (Pro gradu -työ. Sanatarkka lainaus) 2008. Helsinki: Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, uskontotieteen laitos. Viitattu 3.7.2009. [vanhentunut linkki] Viittaus teokseen Heikkilä, Markku (toim.): Uskonto ja nykyaika: Yksilö ja eurooppalaisen yhteiskunnan murros, s. 128–156. Sitra 217. Jyväskylä: Atena, 1999. ISBN 951-796-162-6.
- Kirkkona valtiossa (Arkistoitu – Internet Archive) Kirkon tutkimuskeskus
- Vapaa-ajattelijat kiittävät kirkkoa rehellisyydestä – Suomessa on valtionkirkko 17.2.2015 Vapaa-ajattelijat
- Norja lakkauttaa valtionkirkon Yle. Viitattu 16.5.2012.
Kirjallisuutta
- Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. (La laïcité, 1996.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. 23°45. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4.