Kansallisen Kokoomuksen historia

Kokoomus pyrki muuttamaan suhtautumistaan presidentti Urho Kekkoseen ja samalla välillisesti myös hälventämään Neuvostoliiton ulkopoliittisia epäluuloja sitä kohtaan hallituspuolueena. Tämä ei sopinut kaikille, minkä vuoksi muodostettiin Perustuslaillinen kansanpuolue korostamaan ristiriitaa, mikä aiheutui Kekkosen valitsemisesta presidentiksi vuosiksi 1974–1978 käymättä presidentinvaalia julistamalla asia 5/6 enemmistöllä kiireelliseksi ja säätämällä perustuslaista poikkeava laki. Muutokseen pyrkineitä kokoomuslaisia sanottiin remonttimiehiksi.

Kokoomus kuitenkin jätettiin vaalivoitoistakin huolimatta oppositioon aina vuoden 1987 eduskuntavaaleihin saakka. Se oli poikkeuksellisen pitkä ajanjakso "hovikelpoisuuden" ulkopuolella.

1970-luvulla kokoomuksen ohjelmaa muutettiin keskiluokkaa ja kaupunkilaisia houkuttavammaksi, jolloin tulivat korostetummin mukaan vapaus ja suvaitsevuus. Kokoomus alkoi rikkoa sidettään patakonservatismiin. Samaan aikaan nousi erittäin konservatiivishenkisiä uusia pienpuolueita, kuten Suomen Kristillinen Liitto, ja maalaiskonservatiivit alkoivat entistä enemmän ryhmittyä Keskustapuolueeseen. Kokoomuksen aatteellinen muutos sai patakonservatiivisen laidan kulkijoita kaipaamaan parempaa puoluetta, jolloin 1950-luvulla syntyi muun muassa Suomen Kristillinen Liitto, joka saavutti eduskuntapuolueen aseman 1970-luvulla.

Eduskuntaryhmää johtivat Antero Salmenkivi (1975–1979), Pentti Sillantaus (1979–1983), Matti Jaatinen (19831–984) ja Ulla Puolanne (1984–1987).

Sauli Niinistö valittiin Suomen presidentiksi vuoden 2012 vaalissa. Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokas myös vuonna 2006.

Erkki Pystynen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1983. Vuonna 1987 kokoomus pääsi hallituspuolueeksi 21 oppositiovuoden jälkeen. Pääministeriksi tuli Harri Holkeri, jonka johtaman sinipunahallituksen kaudella Suomi ajautui kenties historiansa pahimpaan lamaan.[7]

Vuoden 1991 vaaleissa kokoomus menetti 13 paikkaa, mutta jatkoi hallituksessa, ja Ilkka Suominen nousi eduskunnan puhemieheksi. Vuonna 1994 tehtävään nousi Riitta Uosukainen. Pertti Salolainen valittiin puolueen johtoon 1991, mutta jo vuonna 1994 häntä seurasi Sauli Niinistö. Niinistö seurasi Iiro Viinasta valtiovarainministerinä 1996. Vuonna 2001 sisäasiainministeri Ville Itälä seurasi Niinistöä puolueen johdossa.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa kokoomus kärsi puheenjohtaja Ville Itälän johdolla kovan vaalitappion, eikä päässyt tällä kertaa hallitukseen. Itälä erosi puheenjohtajan paikalta 2004 ja hänen seuraajakseen valittiin kansanedustaja Jyrki Katainen. Kataisen johdolla puolueen kannatus alkoi hiljalleen nousta.

Vuonna 2006 kokoomuksen presidenttiehdokkaana oli Sauli Niinistö. Vaaleissa käytiin toinen kierros, jonka voitti istuva presidentti Tarja Halonen Niinistön jäädessä toiseksi.

Seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa kokoomus sai kymmenen lisäpaikkaa. Keskustan Matti Vanhanen sai kuitenkin jatkaa pääministerinä ja keskusta hallituksessa, mutta kokoomus nousi hallitukseen puheenjohtajansa Kataisen johdolla. Muiksi keskeisiksi ministereiksi nousivat muun muassa Häkämies puolustusministeriksi, Anne Holmlund sisäministeriksi ja ulkoministeriksi tuli veteraanipoliitikko Ilkka Kanerva, jota seurasi vuotta myöhemmin europarlamentaarikko Alexander Stubb. Sauli Niinistö palasi yhden kauden mittaisen vapaaehtoisen tauon jälkeen eduskuntaan ja nousi eduskunnan puhemieheksi. Eduskuntaan palasi myös veteraanikansanedustaja Pertti Salolainen, joka nousi heti keskeisimpien kokoomuspoliitikkojen joukkoon ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi, kuten myös Kimmo Sasi perustuslakivaliokuntaan. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi ensimmäisen kerran.[8] Vuoden 2009 eurovaaleissa tuli sen sijaan hieman takapakkia, kuten jo viisi vuotta aiemminkin.

Keskustan kansanedustajan Markku Uusipaavalniemen loikkaaminen Perussuomalaisiin marraskuussa 2010 teki kokoomuksesta ensimmäistä kertaa Suomen eduskunnan suurimman puolueen, jolloin kokoomuksella oli 51 ja toiseksi suurimmalla puolueella keskustalla 50 edustajaa.[9]

Kokoomusta lähes kymmenen vuotta johtanut Katainen ilmoitti huhtikuussa 2014 luopuvansa puheenjohtajuudesta ja samalla pääministerin virasta kesän puoluekokouksessa.[10] Puheenjohtajaehdokkaiksi asettuivat Jan Vapaavuori,[11]Alexander Stubb[12] ja Paula Risikko.[13] Lahden puoluekokous valitsi 14. kesäkuuta 2014 kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin. Stubb voitti toisella kierroksella Paula Risikon äänin 500,4–349,2. Jan Vapaavuori putosi ensimmäisellä kierroksella. Stubb oli aiemmin valittu Euroopan parlamenttiin toukokuussa järjestetyissä eurovaaleissa Suomen suurimmalla äänimäärällä.[14]

Huhtikuussa 2014 puoluetta lähes kymmenen vuotta johtanut Katainen ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta ja samalla pääministerin virasta kesän puoluekokouksessa.[15] Puheenjohtajaehdokkaiksi asettuivat Jan Vapaavuori,[16] Alexander Stubb[12] ja Paula Risikko.[17] Kokoomuksen Lahden puoluekokous valitsi 14. kesäkuuta 2014 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin. Stubb voitti toisella kierroksella Paula Risikon äänin 500,4–349,2. Jan Vapaavuori putosi ensimmäisellä kierroksella. Stubb oli aiemmin valittu Euroopan parlamenttiin toukokuussa järjestetyissä eurovaaleissa Suomen suurimmalla äänimäärällä.[18]

Valituksi tullessaan Stubb oli jo kokenut poliitikko: hän oli toiminut 2000-luvulla neljä vuotta europarlamentaarikkona, sitten ensin Suomen ulkoministerinä ja sen jälkeen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä. Kesken kautensa hän siirtyi kokoomuksen puheenjohtajana vajaaksi vuodeksi pääministeriksi Kataisen tilalle.

Eduskuntavaaleissa 2015 kokoomus putosi kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi keskustan ja perussuomalaisten taakse ja sai 37 paikkaa eduskunnasta. Tulos oli odotettua parempi ja Stubb sanoi kokoomuksen vaalivalvojaisissa, että "tätä kovempaa loppukiriä ei ole yksikään puolue tehnyt". Kokoomus oli äänimäärässä toinen ja sai 18,2 % äänistä.[19][20] Uuden hallituksen kokoomusministerejä olivat valtiovarainministeri Stubb, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, sisäministeri Petteri Orpo ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka.[21]

Kataisen ja Stubbin kausilla hallitus leikkasi voimakkaasti koulutusmenoja eri koulutusasteilta. Leikkauksia vastustaneen Akavan vuonna 2014 tekemien laskelmien mukaan Kataisen pääministerikaudella hallitus leikkasi koulutuksen eri asteilta 1,5 miljardia euroa, josta esi- ja peruskoulutuksen osuus oli 600 miljoonaa, lukioiden ja ammattikoulujen osuus 500 miljoonaa euroa sekä ammattikorkeakoulujen osuus 350 miljoonaa euroa.[22] Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla Alexander Stubb lupasi opiskelijajärjestöjen #koulutuslupaus -kampanjalle olla leikkaamatta koulutuksesta enempää.[23] Sipilän hallitus on kuitenkin leikannut yliopistojen rahoituksesta noin 500 miljoonaa euroa.[24] Puolueen puheenjohtajakilvan aikana keväällä 2016 ministeri Petteri Orpo piti koulutusleikkauksia virheenä, jotka ”koskivat sivistysporvarin sydämeen rajusti”.[25]

Vuonna 2015 liikkeelle lähteneessä Sote-uudistuksessa puolue vaati kansalaisen valinnanvapautta siten, että sote-alalla olisi myös yksityistä palveluntarjontaa.

Kokoomuksen eduskuntavaalijuliste vuodelta 2019.

Petteri Orpo valittiin puolueen puheenjohtajaksi toisella äänestyskierroksella Lappeenrannan puoluekokouksessa 11. kesäkuuta 2016.[26] Orpo otti tämän jälkeen Stubbin paikan valtiovarainministerinä Sipilän hallituksessa.[27]

Kuntavaaleissa 2017 kokoomus oli 20,7 prosentin kannatuksellaan kolmannen kerran peräkkäin Suomen suurin kuntapuolue. Suurin ääniharava oli Helsingin pormestariehdokas Jan Vapaavuori, joka sai ääniä lähes 30 000. Kokoomus säilyi suurimpana puolueena Helsingissä, Espoossa ja Turussa mutta menetti asemansa SDP:lle Tampereella, Vantaalla ja Lahdessa.[28] Vuonna 2019 kokoomus kampanjoi eduskuntavaaleissa sloganilla "Luotamme Suomeen". Eduskuntavaaliohjelmassa verotuksen painopistettä haluttiin siirtää työn tekemisestä ja teettämisestä kulutukseen ja haittoihin miljardilla eurolla. [29] Eduskuntavaaleissa 2019 kokoomus sai 38 kansanedustajaa ja 17 prosentin kannatuksen ja jäi kannatusosuudella mitattuna kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Kansanedustajien määrä kasvoi yhdellä neljän vuoden takaisesta eduskuntavaalituloksesta.

Eurovaaleissa 2019 kokoomus oli suurin puolue 4,8 prosenttiyksikön erolla toiseksi tulleisiin vihreisiin. Kokoomuksen kannatus oli eurovaaleissa 20,8 prosenttia, ja puolue sai kolme edustajaa Euroopan parlamenttiin, Sirpa Pietikäinen (ääniä 77 588), Henna Virkkunen (ääniä 70 687) ja Petri Sarvamaa (64 560). [30]

Kokoomuksen europarlamenttiryhmä muodostui ensimmäisen kerran 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Tuolloin eduskunta valitsi ensimmäiset mepit. Kokoomuksella on nykyisin kolme meppiä. Euroopan parlamentissa kokoomuksen jäsenet kuuluvat Euroopan kansanpuolueen muodostamaan ryhmään.[31]

Kokoomuksen entisistä puheenjohtajista Ilkka Suominen ja Ville Itälä on valittu eurokansanedustajiksi puolueen puheenjohtajakautensa jälkeen. 13. heinäkuuta 2004 kokoomuksen Ville Itälä valittiin parlamentin Euroopan kansanpuolueen ja Euroopan demokraattien muodostama ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola siirtyi kristillisistä kokoomukseen vuonna 2003, ja hänet valittiin seuraavan vuoden vaaleissa jatkokaudelle kokoomuksen listalta. Ari Vatanen vaihtoi ranskalaiseen puolueeseen ja tuli valituksi sieltä. Alexander Stubbin siirryttyä ulkoministeriksi keväällä 2008, tuli hänen tilalleen europarlamenttiin Sirpa Pietikäinen.[32]

Kokoomuksen parlamentaarikot tekivät suomalaisista puolueryhmistä eniten mietintöjä (25) vuonna 2009 päättyneen viisivuotisen europarlamentin vaalikauden aikana. Kokoomuksen parlamentaarikoista eniten mietintöjä teki Alexander Stubb.[33]