Kansallisbolševistinen puolue

Puolueen lippu

Puolueen rekisteröi Tverin yliopistossa lakia opiskellut Taras Babko 8. syyskuuta 1993. Puolueen perustajajäseniin kuuluivat Eduard Limonov, Aleksandr Dugin ja punk rock -muusikko Jegor Letov.[1]

Limonov oli vuoden 1993 duuman vaaleissa ehdokkaana Tverin alueella vaalipiiri numero 172:ssa, mutta ei tullut valituksi.[1]

Vuoden 1995 duuman vaaleissa Limonov oli ehdolla vaalipiirissä numero 194 Moskovassa. Hän sai vaalipiirissä 1,91 prosenttia äänistä eikä tullut valituksi. Dugin puolestaan oli ehdolla Pietarissa vaalipiirissä numero 210, missä sai 0,87 prosenttia äänistä eikä myöskään tullut valituksi.[1]

Vuoden 1996 presidentinvaaleissa Limonov kehotti Venäjän kansallismielisiä kannattamaan Boris Jeltsiniä kommunistisen puolueen Gennadi Zjuganovin sijasta. Tämä sai Letovin jättämään kansallisbolševistisen puolueen. Limonov siirtyi myöhemmin tukemaan entisen painonnostajan Juri Vlasovin presidenttiehdokkuutta. Saman vuoden joulukuussa puolueen jäsen Sergei Gromov valittiin Vladimirin alueelliseen duumaan.[1]

6. toukokuuta 1997 kansallisbolševistisen puolueen jäsenet tunkeutuivat Pietarissa museoalus Auroralle, missä he nostivat aluksen salkoon puolueen lipun ja puoluetta kannattavan banderollin. Poliisi poisti heidät alukselta joitakin tunteja myöhemmin, eivätkä he tehneet vastarintaa. 14. kesäkuuta 1997 puolueen toimistossa tapahtui räjähdys, jota Venäjän turvallisuuspalvelu epäili puolueen itse järjestämäksi. Samana vuonna Limonov oli jälleen ehdolla duumaan vaalipiiristä numero 52 Stavropolin alueella. Hän sai annetuista äänistä 2,76 prosenttia eikä tullut valituksi. Koska ehdokkaan pääsyyn duumaan vaadittiin viiden prosentin kannatus, kansallisbolševistinen puolue päätti muodostaa vuoden 1999 vaaleja varten vaaliliiton kahden vasemmistolaisen ryhmän kanssa ylittääkseen kyseisen rajan.[1]

Aleksandr Dugin ja tämän kannattajat jättivät kansallisbolševistisen puolueen vuonna 1998. Puolue siirtyi tämän jälkeen jossain määrin vasemmalle ja haukkui Duginia ja tämän kannattajia fasisteiksi.[2]

Marras-joulukuussa 1998 Venäjän oikeusministeriö kieltäytyi kahdesti hyväksymästä kansallisbolševistisen puolueen hakemusta puolueen statukselle kansallisella tasolla, sillä sen toiminnassa oli ministeriön mukaan epäselvyyksiä.[1]

Eduard Limonov pidätettiin 7. huhtikuuta 2001 Siperiassa. Hän joutui oikeuden eteen ensin järjestäytyneen ryhmän aseella varustautumisesta ja sitten järjestäytyneen ryhmän harjoittamasta terrorista ja tällaisen ryhmän johtamisesta. Saman vuoden lopulla puolue todisteli onnistuneesti korkeimmassa oikeudessa toimintansa jatkuvuutta. Sisäministeriö kuitenkin vaati oikeudenkäynnin jälkeen puolueen kieltämistä.[1] Limonov tuomittiin helmikuussa 2003 neljäksi vuodeksi vankeuteen. Vankilassa olonsa aikana hän luopui suurelta osin aiemmista radikaaleista mielipiteistään. Hän vapautui duuman painostuksesta ennenaikaisesti kesäkuussa 2003.[2]

Kansallisbolševistinen puolue kiellettiin Venäjällä vuonna 2005. Tämän jälkeen se jatkoi puolueeksi rekisteröitymättömänä ryhmänä, mutta sen toiminta kiellettiin myös tässä muodossa huhtikuussa 2007.[3][4]

Lehdistötilaisuudessaan marraskuussa 1994 kansallisbolševistinen puolue ilmoitti lainsäädännöllisiksi tavoitteikseen muun muassa abortin kieltämisen, kansanäänestykset venäläisenemmistöisillä alueilla rajanaapureissa Venäjään liittymisestä, ulkomaisten yritysten karkottamisen Venäjältä ja vaalien järjestämisen keskeyttämisen toistaiseksi korruption takia. Lisäksi puolue vaati perustuslaillista lisäystä vaatimuksesta etnisestä venäläisyydestä, venäläis-valkovenäläisyydestä tai venäläis-ukrainalaisuudesta Venäjän presidentin virkaan valittavalta henkilöltä.[1] Osa puolueen tavoitteista oli mahdollisesti suoraa kopiota Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen puolueohjelmasta.[5]

Puoluekokouksessaan 2000 kansallisbolševistinen puolue otti käyttöön vähemmän radikaalin puolueohjelman, joka muistutti jonkin verran kommunistisen puolueen vastaavaa.[1] Myöhemmin 2004 käyttöön otettu ohjelma vastasi laajalti Jabloko-puolueen tavoitteita.[2]

Kansallisbolševistisen puolueen Latvian haaraa ovat johtaneet Konstantin Mihailiuk ja Vladimir Linderman.[1] Lindermaan pakeni 2002 Latviasta, kun hänet pidätettiin räjähteiden hallussapidosta ja epäiltynä suunnitelmasta murhata Latvian presidentti Vaira Vīķe-Freiberga. Venäjä karkotti hänet vuonna 2008 takaisin Latviaan, missä hän sai vuoden mittaisen ehdollisen tuomion. Linderman oli Suomessa syksyllä 2008 Heidi Hautalan johtaman Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin ja Rauhanpuolustajien kutsumana. Hän ei päässyt palaamaan Latviaan, koska Viro ei päästänyt häntä maahan.[4]

Vuonna 1999 kansallisbolševistisen puolueen Latvian haaran jäsenet repivät irti tai turmelivat 31 katukylttiä Riiassa. Kaupungissa sijainnut katu oli nimetty uudelleen Tšetšenian presidentin Džohar Dudajevin mukaan, minkä tekijät katsoivat tahalliseksi loukkaukseksi Venäjää kohtaan.[1]

Marraskuussa 2000 kolme kansallisbolševistisen puolueen kannattajaa kiipesi Pyhän Pietarin kirkon torniin Riiassa ja uhkasivat räjäyttää itsensä ja tornin, jos Latvia ei vapauttaisi vankiloistaan kaikkia venäläisiä toisen maailmansodan veteraaneja, takaisi venäläisille yhtäläisiä oikeuksia maassa ja lupaisi olla liittymättä Natoon. Venäjän Latvian-suurlähettiläs sai lopulta neuvoteltua kolmikon antautumaan, jolloin paljastui, että näillä ei ollut ollut mukanaan kuin puisia käsikranaattien jäljitelmiä.[1]

• Toinen Venäjä
• Venäjän liberaalidemokraattinen puolue

• Fenghi, Fabrizio: It Will Be Fun and Terrifying: Nationalism and Protest in Post-Soviet Russia. University of Wisconsin Press, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

• http://www.nazbol.info/ (Arkistoitu – Internet Archive)
• http://www.nazbol.cc/ (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• http://www.nbp-info.com/ (venäjäksi)