Kansalais- ja työväenopistot

Kansalaisopistot (joita joillakin paikkakunnilla kutsutaan työväenopistoiksi, aikuisopistoiksi tms.) ovat suomalaisia yleissivistävää aikuiskoulutusta (aikuiskasvatusta) tarjoavia oppilaitoksia, jotka saavat valtionosuutta vapaan sivistystyön lain (Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632) nojalla. Ne ovat kaikille avoimia, eikä niissä ole pääsyvaatimuksia kuten pääsykoetta.

Joensuun kansalaisopisto
Heinäveden kirjasto ja kansalaisopisto

Kansalaisopistoja on hieman alle kaksisataa. Opistojen toimintaa on jokaisen kunnan alueella. Opistojen toimintaan sekä opetukseen osallistuu vuosittain satoja tuhansia opiskelijoita ja opetustunteja opistoissa järjestetään vuosittain yli kaksi miljoonaa.

Kansalais- tai työväenopiston omistaa useimmiten kunta, mutta osa opistoista on yksityisiä.

Opetustarjonta

Kansalaisopiston kokkauskurssi käynnissä

Kansalais- ja työväenopistot tarjoavat monipuolista opetusta eri alueiden väestö- ja kieliryhmille. Opistojen opetustarjonnan painotuserot vaihtelevat paikkakunnittain, mutta usein tarjontaan sisältyy muun muassa taideaineita, käsityökursseja, kotimaisten ja vieraiden kielten kursseja, musiikkia, tietotekniikkaa, yhteiskunnallisia aineita, kirjallisuutta, kotitaloutta ja liikuntaa.

Opistot tarjoavat myös perusopetuksen ja lukion oppiaineita, taiteen perusopetusta, ammatillista lisäkoulutusta sekä avoimen yliopiston opetusta. Lukukausien mittaisten kurssien ohella useat opistot järjestävät myös intensiivi- ja verkkokursseja, monimuoto-opetusta sekä kesäkursseja.

Kuntalaiset voivat vaikuttaa esittämällä toivomuksia siitä, millaista toimintaa tai opetusta he haluavat oman alueensa opistoon. Kansalais- ja työväenopistot voivat lisäksi järjestää työyhteisöille tai yrityksille suunnattua henkilöstökoulutusta sekä työvoimapoliittista koulutusta, joille pääsee työpaikan, yhteisön tai työvoimatoimiston kautta.

Suomen suurin työväenopisto on Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto.

Opiskelu

Opiskelu on yleensä maksullista. Joissakin opistoissa on mahdollista ostaa erillinen vuosikortti tai opistopassi, joka oikeuttaa tiettyyn tai rajattomaan määrään kursseja valitun lukukauden aikana. Joihinkin tilaisuuksiin on erillinen ovimaksu. Materiaalimaksu on tarvittaessa erikseen, esimerkiksi kuvataiteissa. Tukea opiskeluun voi saada kunnilta: monet kunnat tukevat työttömien henkilöiden omaehtoista opiskelua opintoseteleillä tai alentamalla kurssimaksuja.

Kansalais- ja työväenopistojen kursseille ei ole varsinaisia ikärajoituksia, vaikka joissain opistoissa alaikärajaksi on asetettu 16 vuotta.

Historiaa

Suomalainen työväen- ja kansalaisopistotoiminta alkoi vuonna 1899, kun Tampereelle perustettiin Suomen ensimmäinen työväenopisto. Opistojen perustamiseen vaikutti tuolloin voimakkaasti työväen keskuudessa herännyt sivistystarvelähde?. Vielä vuosisadan vaihteessa työväen sivistystaso oli alhainen – vain harvat olivat käyneet edes kansakoulun. Sivistykselliset puutteet ja niiden luoma epätasa-arvoisuus olivat osa laajaa työväenkysymystä ja niihin vaikuttaminen nähtiinkin vähitellen yhä tärkeämmäksi tehtäväksi.

1900-luvun alussa laajentunut opistotoiminta näkyi aluksi lähinnä kaupungeissa ja suurilla teollisuuspaikkakunnilla. 1960-luvulla tilanne kuitenkin muuttui ja pian opistoja perustettiin myös varsinaiselle maaseudulle. Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa lähes jokaisessa kunnassa oli oma opisto.

1990-luvulla opistojen toimintakulttuuri muuttui: syntyi alueopistoja, kun osa opistoista yhdistyi toisiinsa. Monissa opistoissa tapahtui myös henkilöstövähennyksiä ja kurssihintojen korotuksia.

2000-luvulle tultaessa tietotekniikan nopea kehittyminen ja yleistyminen on luonut toiminnalle uudenlaisia tehtäviä ja toiminta-alueita.

Laki vapaasta sivistystyöstä

Kansalais- ja työväenopistojen toimintaa määrittää laki vapaasta sivistystyöstä, jonka mukaan opistojen erityistehtävänä on vastata alueellisiin ja paikallisiin sivistystarpeisiin sekä tarjota mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle.

”Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa.”[1]

Edunvalvonta

Kansalais- ja työväenopistojen ja niiden opiskelijayhdistysten edunvalvojana toimii Kansalaisopistojen liitto KoL - Medborgarinstitutens förbund MiF ry. Kansalaisopistojen liitto edustaa toiminnassaan koko opistokenttää ja toimii sen puolesta, että opistoja on koko maassa kattavasti ja että palvelut ovat tasapuolisesti kaikkien saatavilla. Liitto pyrkii vaikuttamaan päätöksentekijöihin niin, että opistotoimintaa pidetään peruspalveluna ja opistoille taataan riittävät resurssit.

Suurin osa kansalaisopistoista kuuluu liittoon.

Kansalais- ja työväenopistoja

Lähteet

  1. Laki vapaasta sivistystyöstä 1998/632
  2. Kansalaisopisto Muonion kunta. Viitattu 5.10.2020.
  3. Revontuli-Opisto Revontuli-Opisto. Viitattu 5.10.2020.
  4. Yhteystiedot Sisä-Savon kansalaisopisto. Viitattu 5.10.2020. [vanhentunut linkki]

    Kirjallisuutta

    • Karjalainen E. & Toiviainen T. (1984): Suomen vapaan kansansivistystyön vaiheet
    • Nyström, Samu: Unelma sivistyneestä kansakunnasta. Kansalaisopistojen liitto 100 vuotta. Helsinki: Kansalaisopistojen liitto, 2019. ISBN 978-952-5709-22-3.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.