Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) työskentelee ihmisläheisen ja hallitun siirtolaisuuden puolesta. Se avustaa toimillaan niin valtioita kuin siirtolaisiakin. Järjestö ei erottele siirtolaisia siirtolaisuuden syyn perusteella, vaan pyrkii auttamaan kaikkia, olivat he sitten pakolaisia tai olosuhteiden vuoksi kotiseudultaan pois siirtyneitä ihmisiä (pakkosiirtolaisuus). Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö ottaa huomioon kaikki erilaiset siirtolaisuuden syyt kuten taloudelliseen hyötyyn, sosiaaliseen tai kulttuuriseen kehitykseen liittyvät vaikuttimet, ja näin hyödyntää ja turvaa ihmisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen.

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö
  • International Organization for Migration
  • Organisation internationale pour les migrations
  • Organización Internacional para las Migraciones
Perustettu 1951
Tyyppi kansainvälinen järjestö
Toimiala siirtolaisuus
Päämaja Le Grand-Saconnex, Geneven kantoni, Sveitsi
Jäsenet 157 jäsenvaltiota
10 tarkkailijavaltioita (vuonna 2015)
Viralliset kielet ranska, englanti, espanja
Pääjohtaja William L. Swing
Aiheesta muualla
Sivusto

IOM:n toimintaan kuuluu kehitysyhteistyö, vapaa liikkuvuus, siirtolaisuuden kehittäminen, ja pakkosiirtolaisuuden ennaltaehkäisy. Näitä toimia se pyrkii toteuttamaan mm. kansainvälisen maahanmuuttosäädännön avulla, lobbaamalla, ohjaamalla sekä suojelemalla siirtolaisten oikeuksia, terveyttä ja sukupuolten tasapainoa. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö on myös järjestänyt siirtolaisille mahdollisuuden äänestää kotimaansa vaaleissa, kuten 2004 Afganistanin vaaleissa ja 2005 Irakin vaaleissa. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö toimii läheisessä yhteistyössä hallitusten, valtioiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Heinäkuussa 2016 IOM:sta tuli YK:hon "sidoksissa" oleva järjestö.[1]

Historia

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö perustettiin vuonna 1951 Euroopan hallitusten välisenä siirtolaiskomiteana (Provisional Intergovernmental Committee for the Movement of Migrants from Europe PICMME) auttamaan sodan jaloista siirtyneiden ihmisten uudelleenasuttamisessa. Toisen maailmansodan jälkeen arviolta 11 miljoonaa ihmistä oli joutunut lähtemään kotoaan; 1950-luvulla Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö järjesti paluukuljetuksen lähes miljoonalle kodittomalle siirtolaiselle.

Euroopan kasvavia työmarkkinoita silmällä pitäen järjestön luonne muuttui sodan jälkeen kotiinpaluiden järjestäjästä uusien siirtolaisten maahanmuuton hallinnoijaksi. Järjestön muuttunutta luonnetta ja mandaattia kuvastavat myös sen nimet:

  • vuonna 1952 nimeksi tuli Intergovernmental Committee for European Migration (ICEM),
  • vuonna 1980 nimeksi muutettiin Intergovernmental Committee for Migration (ICM), ja
  • vuonna 1989 järjestön nimeksi tuli nykyinen International Organization for Migration (IOM). Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM:n  toiminta on keskittynyt niin ihmisten kuin luonnonmullistuksien aiheuttamien hävitysten seurausten korjaamiseen. IOM onollut mukana avustamassa  mm. seuraavissa humanitaarisissa katastrofeissa:

Myös luonnontuhot ovat aiheuttaneet siirtolaisuutta, kuten Aasian tsunami 2004 ja Pakistanin maanjäristykset 2005 sekä taifuuni Haiyan 2014. Järjestön työsarka on kasvanut nopeasti ja suhteellisen pienestä järjestöstä on kasvanut 8 400 toimihenkilön järjestö, joka toimii yli 150 maassa[2].

Hallinto ja päätöksenteko

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön pääjohtajana toimii William Lacy Swing (2008-), apulaisjohtajana Laura Thompson (2009-). Järjestön toimielimiä ovat neuvosto ja hallinto; neuvostolla on korkein päätäntävalta järjestössä ja  jokaisella jäsenvaltiolla on yksi ääni. Hallinto koostuu pää- ja apulaisjohtajasta sekä muista virkamiehistä, joita neuvosto hallintoon nimittää. Hallinto vastaa järjestön hallinnollisista asioista peruskirjan (Arkistoitu – Internet Archive) asettamien sääntöjen ja neuvoston tekemien päätösten mukaisesti. Neuvosto valitsee järjestön pää- ja apulaisjohtajat viiden vuoden toimikausiksi virkoihinsa.

Vuonna 2013 järjestön toimeenpaneva neuvosto lakkautettiin. Neuvostoon kuului viimeisessä kokoonpanossa 33 jäsenvaltiota, jotka valittiin kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Lakkautuspäätös oli osa vuoden 1998 peruskirjaan tehtyjä muutoksia. 

Rahoitus

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö saa suurimman osan rahoituksestaan vapaaehtoisten lahjoitusten kautta. Järjestön hallinnointirahoitus tulee jäsenvaltioilta. Vuonna 2013 97 % järjestön rahoituksesta tuli vapaaehtoisista lahjoituksista; loput 3 % saatiin jäsenvaltioilta.

Järjestön kokonaismenot ovat kasvaneet dollaria 242,2 miljoonasta (1998) US$ 1,3 miljardiin (2013); samalla aktiivisten hankkeiden määrä on kasvanut 686:sta (1998) yli 2 600 hankkeeseen[3]. Myös jäsenvaltioiden määrä on lisääntynyt: vuonna 1998 jäsenvaltioita oli 67, vuonna 2014 niitä oli 156.

Kritiikkiä

Kansainvälinen siirtolaisjärjestöön on kohdistunut myös siirtolais- ja kansalaisjärjestöjen rasismin vastaista kritiikkiä siksi, että järjestö on aktiivisesti osallistunut siirtolaisten palauttamiseen, rajatarkastuksiin ja työhön siirtolaisten pidätyskeskuksissa - kaikki käytäntöjä, joita pidetään inhimillisyyden vastaisina. Kuitenkaan nämä eivät kuulu Kansainvälinen siirtolaisjärjestön toimialueeseen. Järjestö tekee kuitenkin parhaansa hylättyjen pakolaisuutta etsivien ihmisten ja viisuminsa menettäneiden statuksen tunnustamiseksi. Toimiakseen järjestyn siirtolaisuuden puolesta Kansainvälinen siirtolaisjärjestö pyrkii aktiiviseen keskusteluun siirtolaisuuden ja sen säätelyyn liittyvien ongelmien johdosta ja vapaan siirtolaisuuden puolesta.

Kansainvälinen yleissopimus

Vaikka Euroopassa asuu noin 13 miljoonaa unionin ulkopuolisen maan kansalaista, ja se on siirtolaisten merkittävimpiä kohdealueita, YK:n Kansainvälinen yleissopimus siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista on kuitenkin vielä ratifioimatta. Se on ainoa YK:n ihmisoikeussopimuksista, jota Suomi ei ole allekirjoittanut [4]. Yleissopimuksessa määritellään siirtolaisten perusoikeudet ilman maantieteellisiä, sukupuoleen tai ikään liittyviä rajoituksia. Euroopan maat ovat olleet haluttomia allekirjoittamaan sopimusta, koska se asettaa niin lailliset kuin laittomatkin siirtolaiset tasavertaiseen asemaan. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM, Kansainvälinen työjärjestö ILO, Punainen Risti, ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin aktiivisesti ajaneet sopimuksen ratifiointia. [5]

Kansainvälinen siirtolaisjärjestö Suomessa

Suomi on ollut IOM:n jäsenvaltio vuodesta 1991.[6] Vuodesta 2011 lähtien IOM:n Suomen-toimisto on ollut vastuussa useista siirtolaisuuteen liittyvistä aktiviteeteista Suomessa sekä valvonut Tanskan ja Viron IOM-toimistojen toimintaa. [6]

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM on Suomessa mukana monissa hankkeissa, jotka käsittelevät vapaaehtoista paluuta, kotoutumista, siirtolaisuutta ja kehitystä sekä ihmiskaupan vastaista työtä. IOM:n Suomen-toimiston projektit keskittyvät viidelle eri osa-alueelle: [7]

  • Vapaaehtoinen paluu (AVRR)
  • Siirtolaisuus ja kehitys (MIDA FINNSOM)
  • Nuorisoprojekti (ACCESS)
  • Uudelleensijoittaminen
  • Kiintiöpakolaisten matkajärjestelyt
  • Ihmiskaupan vastainen toiminta

Vapaaehtoinen paluun tuki Suomessa

IOM tarjoaa vapaaehtoisen paluun (AVRR) tukea Suomessa.[8] Vapaaehtoisen tuetun paluun ja paluutuen ohjelma tukee Suomesta kotimaihinsa vapaaehtoisesti palaavia henkilöitä vastaamalla paluumatkan järjestelyistä. Lähtökohtana on ihmisläheinen ja palaajan tarpeet huomioiva kotiinpaluu. Vapaaehtoisen paluun tuki on tarkoitettu [8]

  • henkilöille, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen
  • henkilöille, jotka ovat peruuttaneet turvapaikkahakemuksen
  • ihmiskaupan uhreille, joilla ei ole Suomessa kotikuntaa
  • henkilöille, jotka ovat saaneet tilapäistä suojelua
  • henkilöille, joille on myönnetty tilapäinen oleskelulupa maasta poistamisen estymisen vuoksi, mutta joilla ei ole kotikuntaa Suomessa
  • henkilöille, joiden kansainvälisen suojelun asema on peruttu tai lakkautettu, ja on päätetty karkottaa

Vapaaehtoisen paluun tuki haetaan vastaanottokeskuksen tai Maahanmuuttoviraston kautta.[8]

IOM on tehnyt vapaaehtoisia paluita vuodesta 2003 lähtien, ja vuonna 2010 se aloitti yhteistyön Suomen Maahanmuuttoviraston kanssa vapaaehtoisen paluun vakiinnuttamiseksi Suomessa (DAVRiF). Kolmivuotinen hanke loi käytäntöjä vapaaehtoisen paluun vakiinnuttamiseksi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Vuodesta 2013 lähtien IOM on voinut tarjota vapaaehtoisesti kotimaihinsa palaaville myös paluutukea, jonka tarkoituksena on edistää palaajien uudelleenkotoutumista kotimaassa. Tarkoituksena on tarjota palaajille yksilöllistä neuvontaa ja kiinnittää entistä enemmän huomiota paluun jälkeiseen aikaan, tukitoimiin ja mahdollisuuksien parantamiseen paluutuen avulla.

Uudelleensijoittaminen

Uudelleensijoitus on usein tuntematon, mutta silti tärkeä osa kansainvälistä solidaarisuutta ja näin ollen yhteisen vastuunkannon symboli. Tavoitteena on löytää kestävä ratkaisu pakolaisille, jotka eivät voi palata kotimaahansa jatkuvan vainon takia ja jotka eivät voi asettua maahan, josta he ovat hakeneet turvapaikkaa.

IOM tekee yhteistyötä hallitusten ja viranomaisten, YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR), kansalaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Pelkästään viime vuosikymmenen (2000-2010) aikana IOM on auttanut  892 243 pakolaisen (186 alueelta) uudelleensijoittamisessa.

Siirtolaisuus ja kehitys

Kansainvälisen siirtolaisjärjestö tarjoaa Suomen kiintiöpakolaisille kulttuurishokin välttämiseksi koulutusta jo ennen saapumistaan Suomeen [9]. Se toteutti myös Suomessa vuonna 2002 koulutettujen afganistanilaisten paluu- ja jälleenrakennusohjelman. Tavoitteena oli, että 30 afgaania lähtisi Suomesta kotimaahansa työhön. Lähtijöitä kertyi lopulta vain kuusi [10].

Siirtolaisuus Afrikan kehittämiseksi (Migration for Development in Africa”) eli MIDA-hanke lähestyy kansainvälistä kehitystyötä erilaisesta näkökulmasta, joka hyödyntäämuihin maihin muuttaneiden afrikkalaisten eri pätevyyksiä  lähtömaidensa kehittämisessä.Syksyllä 2008 järjestö aloitti somalialaisten paluumuutto-ohjelman, jossa Suomessa koulutetut somalialaiset terveydenhuollon ammattilaiset kouluttavat terveydenhuollon ammattilaisia Pohjois-Somaliassa[11].

Kotoutuminen ja integraatio

IOM osallistuu myös maahanmuuttajanuorten kotoutumis- ja integraatiohankkeisiin. Vuonna 2011 alkaneen iYouth-hankkeen tavoitteena oli kehittää maahanmuuttajanuorisojärjestöjen mahdollisuuksia edistää maahanmuuttajanuorten kotouttamista sekä ehkäistä heidän syrjäytymistään. 

Vuonna 2014 alkanut ACCESS-hanke on monikulttuurisille nuorille suunnattu hanke, joka kutsuu nuoria ideoimaan ja toimimaan aktiivisesti heille tärkeiden asioiden puolesta niin paikallisella, kansallisella kuin EU-tasollakin. Hankkeessa pyritään edistämään nuorten halukkuutta osallistua yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun sekä parantaa nuorille tarjottavia vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia. Tämän lisäksi tavoitteena on monikulttuuristen nuorten ja kuntien yhteistyön lisääminen päätöksenteossa sekä tietoisuuden ja verkostoitumisen lisääminen. 

Lähteet
  2. 2014 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. 2013 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Oikeus työhön (Arkistoitu – Internet Archive). Ihmisoikeudet.net. Viitattu 25.6.2014.
  5. ETSK-INFO: Siirtolaisten oikeuksia koskevan Euroopan laajuisen yleissopimuksen ratifiointiKesäkuu 2004 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Finland International Organization for Migration. Viitattu 5.3.2017. (englanniksi)
  7. Our work | Country Office in Finland www.iom.fi. Arkistoitu 5.3.2017. Viitattu 5.3.2017. (englanniksi)
  8. Assisted Voluntary Return and Reintegration Support to Asylum Seekers (AVRR) | Country Office in Finland www.iom.fi. Arkistoitu 5.3.2017. Viitattu 5.3.2017. (englanniksi)
  9. IOM kouluttaa pakolaisia jo ennen Suomeen tuloa[vanhentunut linkki]
  10. IOM:n paluumuutto-ohjelman kautta Afganistaniin palasi kuusi pakolaista[vanhentunut linkki]. Global Finland. 30.1.2004.
  11. Strengthening the Health Sector in Somaliland and Puntland through the Engagement of Somali Diaspora Health Professionals from Finland [vanhentunut linkki]

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.