Kansainvälinen oikeus

Kansainvälinen oikeus on oikeudenala, joka koskee kansainvälisen oikeuden subjektien toimintaa ja suhteita kansainvälisellä tasolla. Kansainvälisen oikeuden merkittävimpiä toimijoita ovat valtiot ja kansainväliset järjestöt.[1] Kansainvälinen oikeus, kuten muutkin oikeudenalat, jakautuu osa-alueisiin. Kansainvälinen oikeus käsittelee valtioiden välisiä suhteita, joita säätelevät tapaoikeus ja valtioiden kansainväliset sopimukset.

Kansainvälisen oikeuden merkittävimpiä alueita ovat valtiosopimukset, kansainvälinen lainkäyttö, kansainvälisen oikeuden käyttäminen kansallisissa tuomioistumissa, ihmisoikeudet, sota ja rauha sekä kansainväliset järjestöt.[1] Kansainvälisen oikeuden säädöksiä ei ole koottu lakikokoelmaksi, vaan se on osittain tapaoikeutta. Osittain se on muodostunut valtioiden välisistä sopimuksista, kuten Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjasta ja ihmisoikeussopimuksista.[2]

Kansainvälistä oikeutta ei voi rinnastaa valtionsisäiseen oikeusjärjestelmään, sillä ei ole olemassa valtioiden yläpuolella olevaa tahoa, joka voisi pakottaa tottelemaan sitä.[2] Kuitenkin esimerkiksi yhteisellä painostuksella valtiot voidaan saada noudattamaan kansainvälistä oikeutta. Valtiot voivat yhdessä liittoutua ja tuomita kansainvälistä oikeutta rikkoneen valtion esimerkiksi talouspakotteisiin. Lisäksi erityisesti ihmisoikeusrikkomuksissa, joissa valtiot eivät välttämättä halua puuttua toisen valtion sisäisiin asioihin, voidaan käyttää mediaa keskittämään negatiivista huomiota rikkomuksiin, mikä herättää yleensä poliittiset järjestöt tai jopa valtion päättäjät puuttumaan asioihin.[3]

Esimerkkejä

Yhdysvallat vaihtoi Grenadan hallituksen kansainvälisen oikeuden periaatteiden vastaisesti vuonna 1983.[4]

Lähteet

  1. What is international law WORLDLawDirect.com. Arkistoitu 31.8.2010. Viitattu 19.8.2010. (englanniksi)
  2. Korpela, Jukka: Kansainvälinen oikeus jkorpela.fi. 12.4.2004. Viitattu 19.8.2010.
  3. How Is International Law Enforced? Globalization101.org. New York: Levin Institute. Arkistoitu 30.10.2007. Viitattu 19.8.2010. (englanniksi)
  4. United Nations General Assembly resolution 38/7. United Nations, November 2, 1983. Viitattu 8.11.2014

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.