Kanonisointi

Kanonisointi (kreikan sanasta kaanon, "ohjenuora") tarkoittaa henkilön julistamista pyhimykseksi, uskonnollisen kirjoituksen ottamista pyhien, ohjeellisten kirjojen kokoelmaan tai uskonnollisen dogmin julistamista ohjeelliseksi. Kanonisointi on myös yleisemmin jonkin asian asettamista ohjeelliseksi, julistamista esikuvaksi.[1]

Kristinuskossa kanonisointi viittaa ensisijaisesti prosessiin, jossa lopullisesti määriteltiin mitkä kirjat kuuluvat Raamatun pyhien kirjojen kokoelmaan. 300-luvulta lähtien on Raamatun kaanonista vallinnut laaja konsensus kristikunnassa lukuun ottamatta Vanhan testamentin apokryfikirjojen asemaa.

Pyhimykseksi julistamisen merkityksessä termiä kanonisointi käytetään katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa.[2][3] Se on menettelytapa, jossa tutkitaan, täyttääkö kyseinen henkilö pyhimyksen kriteerit. Pyhimykseksi tarjolla olleen henkilön on täytynyt suorittaa ihmetekoja.

Katolisessa kirkossa henkilö julistetaan ensimmäisessä vaiheessa Jumalan palvelijaksi. Jos tutkimusprosessi osoittaa henkilön olevan sopiva jatkoon, seuraavaksi hänestä tulee Kunnianarvoisa. Kahden todistetun kuolemanjälkeisen ihmeteon tai marttyyreilla uhrikuoleman jälkeen vuorossa on julistaminen autuaaksi (beatifikaatio). Seuraavassa vaiheessa hänet julistetaan pyhimykseksi ja liitetään pyhimysluetteloon eli kanonisoidaan.

Roomalaiskatolisella kirkolla on ollut kauan virkamies, jonka nimenomainen tehtävä on esittää pyhimysehdokkaiden kanonisointia vastustavia argumentteja. Hänen nimikkeensä on Uskon yleinen edistäjä mutta puhekielessä kutsutaan Paholaisen asianajajaksi: tarkoitus on varmistaa, että vain todella pyhitykselle otolliset läpäisevät seulan. Tehtävään on kauan valittu nimenomaan augustinolaismunkkeja. Epävirallinen mutta vakiintunut kelpoisuusehto on poikkeuksellisen itsepäisen miehen maine[4].

Ortodoksisessakin kirkossa uskonnollisessa ja kirkollisessa mielessä esikuviksi kelpaavia henkilöitä voidaan kanonisoida pyhiksi, mutta kanonisointi tapahtuu hieman eri tavalla kuin roomalaiskatolisilla.

Anglikaaninen kirkko ei sulje kanonisointia pois, mutta on kanonisoinut vain yhden henkilön, Kaarle I:n.[5] Muissa protestanttisissa, kuten luterilaisissa ja reformoiduissa, kirkoissa ihmisiä ei kanonisoida, koska tällaisen menettelyn katsotaan olevan ristiriidassa uskonpuhdistuksen keskeisten periaatteiden, sola scripturan ja sola gratian, kanssa.lähde?

Katso myös

Lähteet
  1. kanonisoida suomisanakirja.fi.. SuomiSanakirja.fi. Viitattu 4.8.2014.
  2. Pakarinen, Pete: Mutkat suoriksi äiti Teresan pyhimystiellä Arkisto. 13.8.1999. Verkkouutiset. Arkistoitu 18.9.2007. Viitattu 11.10.2007.
  3. Chrisholm, Hugh: ”Canonization”, The Encyclopaedia Britannica : a dictionary of arts, sciences, literature and general information (Volume 5), s. 192–193. New York: Cambridge University Press, 1911. encyclopaediabrit05chisrich. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.11.2018). (englanniksi)
  4. Artikkeli Näin tehdään pyhimys, Valitut Palat syyskuu 1973
  5. Wilkinson, Paul: Martyr-King Charles I's tract acquired by Civil War centre News – UK. 27.1.2017. Church Times. Viitattu 17.11.2018. (englanniksi)
    Katolisen kirkon asteet pyhimykseksi julistamisessa

    Jumalan palvelija   →   Kunnianarvoisa   →   Autuaaksijulistaminen   →   Pyhimys

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.