Kankaan perhe
Kankaan perhe on suomalainen televisio-ohjelma, joka kertoo seitsenlapsisesta musikaalisesta perheestä Multialla, Keski-Suomessa. Perheen isä, Olavi Kangas (1927–2016), oli tätä elokuvaa tehtäessä kansakoulun opettaja, kyläkoulun johtaja ja maanviljelijä. Hän on tehnyt mittavan työn multialaisen kulttuurin elvyttämiseksi ja säilyttämiseksi kouluttajana, säveltäjänä, muusikkona, laulajana ja kuoronjohtajana. Hän soitti kannelta, hanuria ja urkuharmonia. Olavi Kangas on ollut vuosikausia Multian kunnanvaltuustossa ja työskennellyt sen eri lautakunnissa. Ohjelman teon aikaan, vuonna 1975, hän oli lisäksi Multian työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Perheen äiti, Mirja-Liisa Kangas (1931–2013), huolehti seitsemästä lapsestaan ja talon puutarhasta ja karjasta. Hän toimi aktiivisesti Multian kulttuurielämässä. Ohjelmaa kuvattaessa hän lauloi Multian kirkkokuorossa. [1][2]
Musiikkipitoisessa henkilökuvassa seurataan perheen elämää, musiikkiharrastusta ja esiintymisiä. Ohjelmaa varten perheen lapset lauloivat isänsä sävellyksiä sekä muun muassa Toivo Kuulan Iltatunnelman ja Marc-Antoine Charpentierin Kun rakkaus voittaa (Te Deum D-duuri H.146, 1. osa).
Musikaaliset lapset
Kaikki lapset ovat musikaalisia ja kaikki laulavat Kankaan perhekuorossa. Vuonna 1975 19-vuotias Kerttu soitti alttoviulua, 17-vuotias Maija harrasti laulua, 15-vuotias Helvi omistautui kitaran ja viulun soitolle, 14-vuotias Liisa ja 8-vuotias Minna soittivat viulua ja 12-vuotias Anna-Liisa alttoviulua. Perheen ainoa poika, Kalle 13, opiskeli sellonsoittoa. [3] Myöhemmin Minna Kankaasta on tullut merkittävä viulisti, joka on soittanut lukuisissa huippuorkestereissa, muun muassa Oopperaorkesterissa, Avantissa ja Suomalaisessa barokkiorkesterissa.[4] Anna-Leena on ollut Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin vakituinen alttoviulisti, [5] ja Kalle Kangas on sellistinä ja sellotaiteen lehtorina aktiivisesti mukana Jyväskylän ja Keski-Suomen musiikkielämässä.[6]
Isovanhemmat
Samassa talossa, Multian Mäenperässä televisio-ohjelman kuvausten aikaan asui kaikkiaan 11 henkeä. Ruokakuntaan kuuluivat myös Mirja-Liisan vanhemmat Liisa ja Eino Ahola. Lapset muuttivatkin kesäisin piha-aittaan nukkumaan.
Ohjelman tekijät
Kankaan perhe -ohjelman käsikirjoittivat Arja ja Erkki Pohjanheimo. Värifilmille kuvatun ohjelman ohjaaja on Erkki Pohjanheimo, kuvaaja Raimo Heikkonen ja äänittäjä Kari Hakala [7]
Lähetykset
Kankaan perheen ensiesitys Yle TV1:ssä oli 18.10.1975, ja se uusittiin 20.5.1978. Ohjelman kesto on 40’56”.
Kankaan perhe – The Kangas Family meni myös Ylen kansainväliseen myyntiin, se oli esillä Montreux’n Kultaisen Ruusun festivaalilla 1976, ja elokuva esitettiin Gosteleradiossa, Neuvostoliiton televisiossa, Suomen itsenäisyyspäivänä 1976. [8]
Lähteet
- Seura 41/1975: ”Kankaan perhe”
- Katso-lehti 41/1975: ”Multian musikantit”
- Jaana, 43/1975, s. 76-79, Riitta Mäkelä: ”Kuoro ja orkesteri omasta perheestä”
- https://fibo.fi/info/blogi/muusikkoesittely-minna-kangas/
- http://www.kamariorkesteri.fi/orkesteri/muusikot/alttoviulu/anna-leena-kangas/%5Bvanhentunut+linkki%5D
- https://www.musiikkikampus.fi/asiantuntijat/kalle-kangas
- Keskisuomalainen 15.10.1975, Aino Suhola: ”Multian musikaalien perhe”
- Suur-Keuruu 1.11.1976: ”Kankaan perhe Neuvostoliiton televisiossa”