Kangerlussuaq

Søndre Strømfjordin vuonon sisempi osa tunnetaan kasvimaantieteessä arktisena aroalueena[1], jossa on kesällä lämmintä ja varsinkin talvella sataa harvinaisen vähän. Yleensä tuulee koillisesta jäätiköltä, ja jäätikköiset vuoret, kuten Sukkertoppen, estävät monesti kosteiden, satavien ilmavirtausten tulon vuonon pohjukkaan[2]. Vuonon pohjukassa on kesällä lämpimämpää, talvella kylmempää ja kuivempaa kuin rannikolla, esimerkiksi Maniitsoqissa tai Sisimiutissa. Tammikuun keskilämpötila on −19 °C, heinäkuun 11 °C ja vuoden sademäärä 129 mm[3]. Vuoden keskilämpötila on −5,9 °C[3]. Maa jäätyy 255 päivänä[2]. Lumen syvyys tammikuussa on keskimäärin 11 cm[4] niukkasateisen talven takia. Maaliskuussakin lunta on vain 13 cm[2]. Vaikka lunta on vähän, sitä saattaa olla kesälläkin. Sumu on melko harvinaista, toisin kuin rannikolla. Yleensä tuuli on noin 3,6 m/s luokkaa, mutta joskus vuoden kuluessa on puuskaisia myrskyjä[2].

Kangerlussuaqin kuiva alue kattaa sekä koko kylän että sen pohjoispuolella olevien vuonojen alueen, muttei enää Christianehåbin eteläpuolista rannikkoa. Heinäkuussa 10–15, kun rannikolla 5–10. Tammikuussa 15–20, kun rannikolla 15–10. Sademäärä on 100–200 mm, aivan pohjoisessa rannikolla 200–300 mm, mutta muualla rannikolla 300–400 mm. [5].

Tacanin alue Kangerlussuaqin lähellä.

Suurin osa Kangerlussuaqin vuonon kasvistosta on melko tyypillistä variksenmarjan, vaivaiskoivun ja vaivaispajun luonnehtimaa pensastundraa[2]. Kangerlussuaqin kasvillisuutta on tutkittu paljon muun muassa siksi, että alue on harvinaisen vähäsateinen ja lämmin. Grönlannin vähäsateisten alueiden kasvillisuus koostuu vaivaiskoivuista ja varvuista,[6] mikä on toisten mielestä keskiarktista, toisten ala-arktista. Kesälämpötila viittaa jälkimmäiseen. Länsi-Grönlannin sisämaassa Godthåbvuonon ja Kangerlussuaqin kärjessä on subarktista, koska heinäkuussa lämpötila on n. 10 °C [7]. Kangerlussuaqin vuonossa luultavasti kuiva ilmasto estää puutiheikköjen synnyn[8]. Lumen syvyyden perusteella tundrakasvillisuus jaetaan vaivaiskoivua, vaivaispajua ja tunturisaraketta kasvaviin alueisiin[9].

Lössipitoinen maaperä luo monin paikoin neutraalin maan[10], jossa pH on 6-8[2]. Tämä luo hyvät edellytykset myskihärän ja peuran syömien heinien, ruohojen ja sarojen kasvulle. Etelään päin viettävillä ohutlössisillä kasvaa tunturisaraketta (Kobresia myosuroides) ja saraa (Carex supina). Tämän lisäksi alueella kasvaa myös erilaisia ruohoja, kuten Calamagrostis purpurascensia, pahtanurmikkaa (Poa glauca) ja muita[2]. Arktisena erikoisuutena alueella ovat myös suolajärvet, joiden ympärillä kasvaa suolasorsimoita[11].

Kangerlussuaqin sisämaa-alueen etelärinteillä kasvaa subarktista kasvillisuutta[7]. Alueen kasvillisuus muistuttaa Yukonin ja Kalliovuorten vuoristokasvillisuutta.[12]

Arktiksessa harvinaisia suolajärviä[7] on Kangerlussuaqin vuonon sisimpien haarojen kärkien lähellä. Suolajärvien lähellä vallitsee suolainen, alkalinen maaperä, jossa kasvaa muun muassa suolaorsimoa (Puccinellia deschampsioides)[13][14], Plantago maritimaa, Gentiana dentosaa, ja erilaisia Braya-lajeja.[13]

Kangerlussuaqin ja Scoresbyn vuonossa pensaiden keskellä kasvaa aromaista kasvillisuutta, kuten Calamagrostis purpurascensia, Draba aureaa.[15] Kuiville ja melko kuiville maanosaalueille ovat tyypillisiä aromainen Kobresia myosoroides, Calamagrostis purpurascens, Carex supina ssp scaniocarpa, Artemisia borealis, ja Arabis holboellii.[14] Carex supina on yleinen lössimaiden etelärinteillä.[14]

Myskihärästä varoittava liikennemerkki Kangerlussuaqin lähellä.

Kangerlussuaqin seudun laitumilla elää noin 3 500 myskihärkää[16] ja peuroja. Aikoinaan muun muassa eskimot metsästivät myskihärän sukupuuttoon, ja nykyiset myskihärät onkin siirretty alueelle Luoteis-Grönlannista.

• Kangerlussuaqin lentoasema

• Hertling, Knud: Greenland – Past And Present. Edvard Henriksen, 1972. (englanniksi)
• Valoa ja kaamosta, Claes Bernes. Pohjoismaiden ministerineuvosto, Kööpenhamina 1996, s. 62. ISBN 92-9120-900-7, ISSN 0903-7004.