Kangassinisiipi

Kangassinisiipi (Plebeius argus) on sinisiipien (Lycaenidae) heimoon kuuluva päiväperhonen ja Suomen yleisimpiä sinisiipiä.

Kangassinisiipi
Koiras
Koiras
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Suku: Plebeius
Laji: argus
Kaksiosainen nimi

Plebeius argus
(Linnaeus, 1758)
Katso myös

  Kangassinisiipi Commonsissa

Koko ja ulkonäkö
Naaras

Siipien kärkiväli on 18–27 mm. Koiraan siipien yläpinta on syvänsininen ja siiven ulkoreunassa on melko leveä musta reunus. Naaraan siipien yläpinta on tummanruskea, tyviosasta melko usein sinisävyinen. Naaraalla sekä taka- että etusiiven yläpinnalla ulkoreunan tuntumassa on yleensä nähtävissä oransseja täpliä, mutta niiden voimakkuus vaihtelee yksilökohtaisesti paljon. Siipiripset ovat molemmilla sukupuolilla valkoiset. Siipien alapinnat ovat sinertävänharmaat, naaraalla sävyltään ruskeammat. Alapinnoilla on valkoreunaisia mustia täpliä ja takasiiven submarginaalialassa oranssit täplät ovat sulautuneet yhtenäiseksi juovaksi. Aivan takasiiven reunassa on mustia täpliä, joissa on sininen keskus. Etummaisen raajaparin säärten kärjissä on suurennuslasilla näkyvä oka.[2][3][4]

Kangassinisiipi muistuttaa suuresti ketosinisiipeä (Plebeius idas) sekä rinnesinisiipeä (Plebeius argyrognomon), mutta sen erottaa varmimmin siitä, että näistä kolmesta ainoastaan kangassinisiiven eturaajojen säärissä on selvä oka. Pelkät siipien tuntomerkkierot aina riitä kolmikon lajien varmaan tunnistukseen, joskaan rinnesinisiipeä ei tavata Suomessa.[3]

Levinneisyys ja lentoaika

Kangassinisiipeä tavataan lähes koko Euroopassa. Laji puuttuu Skotlannista, Irlannista ja Euroopan pohjoisimmista osista. Euroopasta esiintymisalue jatkuu Aasian lauhkeiden osien kautta Japaniin. Suomessa lajia tavataan suunnilleen napapiirille saakka. Kangassinisiiven lentoaika on Keski-Euroopassa toukokuusta alkaen, Pohjois-Euroopassa kesä–elokuu. Suomessa kesäkuun loppupuolelta elokuun lopulle.[3][5]

Elinympäristö ja elintavat

Kangassinisiipi on yleinen avoimissa maastoissa, kuten kuivissa kangasmetsissä, kuivilla kedoilla ja niityillä sekä rämeillä. Se kuitenkin puuttuu tuntureilta ja ulkosaaristoista. Perhoset ovat erittäin paikkauskollisia eivätkä yksilöt yleensä lennä koskaan yli 50 m päähän kuoriutumispaikastaan. Lajin leviämisnopeudeksi uusille elinpaikoille onkin arvioitu vain noin kilometri vuosikymmenessä. Koiraat lentelevät ympäriinsä etsien naaraita ja parittelu tapahtuu usein maanpinnalla. Laji suosinee kuivempia elinympäristöjä kuin ketosinisiipi.[3][6]

Naaras laskee munat yksitellen ravintokasveille ja kangassinisiipi talvehtii muna-asteena. Toukilla on läheinen suhde muurahaisiin, jotka lypsävät niiden erittämää sokeripitoista nestettä. Vastapalveluksena muurahaiset suojelevat toukkia saalistajilta. Myös koteloituminen tapahtuu muurahaispesään. Toukkavaihe kestää 5–10 viikkoa, kotelovaihe 2–3 viikkoa.[3]

Valtakunnallisessa päiväperhosseurannassa 2013 kangassinisiipi oli Suomen kuudenneksi eniten havaittu päiväperhonen.[7] Maatalousympäristöjen päiväperhosseurannassa 2013 se oli sijalla 23.[8]

Ravintokasvi
Siipien alapinta
Koiras alapuolelta

Toukan ravintokasveja ovat muun muassa juolukka (Vaccinium uliginosum), niittynätkelmä (Lathyrus pratensis), hiirenvirna (Vicia cracca), ja kanerva (Calluna vulgaris).[3]

Lähteet
  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Kangassinisiipi – Plebejus argus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7. s. 281–282
  3. Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae. ArtDatabanken, SLU, 2005. 91-88506-51-7. s. 205–206
  4. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  5. Perhosviki
  6. Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. BugBook Publishing, 2014. 978-87-993512-9-9. s. 143
  7. Kimmo Saarinen: Valtakunnallinen päiväperhosseuranta 2013. Baptria, 2014, 39. vsk, nro 1, s. 6–15. Suomen Perhostutkijain Seura.
  8. Janne Heliölä & Mikko Kuussaari: Maatalousympäristön päiväperhosseurannan vuoden 2013 tulokset. Baptria, 2014, 39. vsk, nro 2, s. 38–39. Suomen Perhostutkijain Seura.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.