Kanchenjunga

Kanchenjunga (muita kirjoitusasuja Kantshenjunga[1], Kantšenjunga, Kangchenjunga, Kangchen Dzö-nga, Khangchendzonga, Kanchenjanga, Kachendzonga ja Kangchanfanga) on Himalajalla sijaitseva maailman kolmanneksi korkein vuori. Se sijaitsee Nepalin ja Intian rajalla. Kanchenjungaan kuuluu viisi yli kahdeksan kilometrin korkuista huippua, joista korkein on 8 586 metriä korkea Päähuippu. Muita huippuja ovat 8 482 metriä korkea Keskushuippu, 8 476 metriä korkea Eteläinen huippu sekä 8 433 metriä korkea Läntinen huippu eli Yalung Kang.[2]

Aamuinen Kanchenjunga nähtynä Darjeelingista, Intiasta
Kanchenjunga nähtynä Goechala Lasta 4 940 metrin korkeudelta
Kangchenjungan itärinnettä nähtynä Zemu-jäätiköltä (Zemu Glacier)

Vuoteen 1852 asti Kanchenjungan uskottiin olevan maailman korkein vuori. Brittien mittaukset kuitenkin osoittivat Mount Everestin olevan korkein ja Kanchenjungan vasta kolmanneksi korkein vuori.

Vuorikiipeily

Kanchenjungan valloittivat ensimmäisinä George Band ja Joe Brown 25. toukokuuta 1955[1]. Brittiläinen retkikunta kunnioitti kuitenkin paikallisten ihmisten uskomusta, jonka mukaan vuoren huippu on pyhä ja pysähtyivät hieman ennen varsinaista huippua. Useimmat retkikunnat tämän jälkeen ovat noudattaneet samaa perinnettä.

Keväällä 2006 suomalainen Veikka Gustafsson teki nousun Kanchenjungalle, jonka eri vaiheista hän lähetti muutaman päivän välein viiden minuutin satelliittipuheluja Suomeen ja ne kuultiin radion aamulähetyksissä.

  • 1905: Ensimmäinen kiipeämisyritys vuoren lounaispuolelta. Järjestäjinä olivat sveitsiläinen Dr. Jules Jacot-Guillarmod ja brittiläinen Aleister Crowley. Retkikunta ei päässyt 6 100 metriä korkeammalle, ja retki johti luutnantti Alexis Pachen ja kolmen kantajan kuolemaan lumivyöryssä.[3]
  • 1929: Paul Bauerin johtama baijerilainen retkikunta saavutti 7 400 metrin korkeuden koillisenpuoleisen kannuksen kautta.[4]
  • 1930: Sveitsiläisen professorin, George Dyhrenfurthin, johtama kansainvälinen retkikunta vetäytyi valloitussuunnitelmista kokeneimman šerpan, Chettanin, kuoltua jäälohkareiden ryöpyissä.[5]
  • 1931: Paul Bauerin johtama baijerilainen retkikunta onnistui uudella yrityksellään pääsemään jonkin verran edellistä kertaa korkeammalle, 7 730 metrin korkeuteen. He pääsivät paikkaan, jossa koillisenpuoleinen kannus risteytyy Kanchenjungan pohjoisharjanteen kanssa. Vaaralliset tuuliolosuhteet pakottivat heidät kuitenkin kääntymään tämän jälkeen takaisin.[6]
  • 1955: Ensimmäiset saavuttivat korkeimman huipun. Charles Evansin johtamasta brittiläisestä joukosta huipulle pääsivät ensimmäisenä Joe Brown ja George Band 25. toukokuuta 1955. Seuraavana päivänä, 26. toukokuuta 1955, saman retkikunnan Norman Hardie ja Tony Streather kävivät myös huipulla. Paikallista uskomusta kunnioittaen huipun korkein luminyppylä jätettiin pyhyyden takia koskemattomaksi. Kiipeäminen tapahtui lounaispuolelta käsin.[7][1]
  • 1973: Japanilainen ryhmä saavutti läntisen huipun.[8]
  • 1977: Toisen onnistuneen nousun korkeimmalle huipulle suoritti eversti Narinder Kumarin johtama intialainen armeijajoukkue koillisen puoleisen kannuksen kautta.[9]
  • 1978: Puolalainen retkikunta saavutti keskushuipun ja eteläisen huipun.[10]
  • 1979: Kolmannen onnistuneen nousun Kanchenjungan korkeimmalle päähuipulle suorittivat kevyesti varustetun brittiläis–ranskalaisen ryhmän Doug Scott, Peter Boardman, Joe Tasker ja G. Bettembourg ilman lisähappea. He olivat ensimmäisiä, jotka kiipesivät huipulle luoteispuolelta.[11]
  • 1980: Onnistuneita nousuja alkoi tapahtumaan useammin, ja ne suoritettiin useimmiten vuoren lounaispuolelta. Japanilainen ryhmä otti ensimmäisenä riskin nousta ylös suoraan lounaispuolelta.[12]
  • 1986: Ensimmäinen talvinousu suoritettiin vuoren lounaispuolelta. Ryhmä koostui puolalaisista ja meksikolaisista jäsenistä.[13]
  • 1989: Suuri venäläinen retkikunta oli ensimmäinen, joka kulki Kanchenjungan neljä korkeinta huippua kumpaankin suuntaan. 28 kiipeilijää saavutti yhden tai useamman näistä huipuista.[14]
  • 1991: Slovenialaiset Andrej Stremfelj ja Marko Prezelj suorittivat merkittävän ja teknisesti erittäin onnistuneen nousun eteläiselle huipulle.[15]
  • 1998: Brittiläisestä Ginette Harrisonista tuli ensimmäinen nainen, joka nousi onnistuneesti korkeimmalle huipulle.[16]

Vuori fiktiossa

Kanchenjunga esiintyy fiktiossa harvakseltaan; Stanislaw Lem kertoo eräästä fiktiivisestä retkikunnasta osana juonen kehittelyä esikoiskirjassaan Astronauicij (suom. Kuoleman planeetta); Arthur Ransome käyttää nimeä kirjassaan Pääskylaakso jossa kuusi kouluikäistä nuorta kiipeää korkeimmalle norfolkilaiselle huipulle; kahden tytön vanhemmat ja eno kiipesivät heidän ikäisinään samalle huipulle jota kutsuivat silloin Matterhorniksi; molemmat ryhmät jättivät paikalle viestin käynnistään ja aikakautensa puoli- tai neljännespennin kolikon-

Panoraamakuvassa Kanchenjunga nähtynä Darjeelingista.

Lähteet

  1. Evans, Charles: Kantshenjungan Suurella Hyllyllä. Reitti huipulle löytyy. (Osa juttusarjasta.) Helsingin Sanomat, 8.6.1955, s. 4. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 28.1.2021.
  2. Audrey Salkeld; George Band: Kangchenjunga: World Mountaineering - The World's Great Mountains By the World's Great Mountaineers, s. 240-243. Kanchenjunga. Lontoo: Little, Brown, and Co. / Octopus Publishing Group Ltd, 1998. ISBN 0-8212-2502-2.
  3. Salkeld & Band 1905
  4. Salkeld & Band 1929
  5. Salkeld & Band 1930
  6. Salkeld & Band 1931
  7. Salkeld & Band 1955
  8. Salkeld & Band 1973
  9. Salkeld & Band 1977
  10. Salkeld & Band 1978
  11. Salkeld & Band 1979
  12. Salkeld & Band 1980
  13. Salkeld & Band 1986
  14. Salkeld & Band 1989
  15. Salkeld & Band 1991
  16. Salkeld & Band 1998

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.