Kanaliini

Kanaliini (C4H10N2O3) on proteiinisynteesiin osallistumattomiin eli ei-proteinogeneettisiin aminohappoihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä esiintyy eräissä hernekasveihin kuuluvissa kasvilajeissa ja se on myrkyllinen yhdiste.

Kanaliini
Tunnisteet
CAS-numero 496-93-5
IUPAC-nimi 2-amino-4-amino-oksibutaanihappo
SMILES C(CON)C(C(=O)O)N[1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C4H10N2O3
Moolimassa 134,14 g/mol
Tiheys 1,298 g/cm³
Sulamispiste 213 °C (hajoaa)[2]
Liukoisuus Liukenee veteen

Ominaisuudet

Huoneenlämpötilassa kanaliini on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste on optisesti aktiivinen ja sen luonnossa esiintyvän enantiomeerin ominaiskiertokyky vesiliuoksessa on +7,7.[2] Kanaliini on ainoa luonnossa esiintyvä aminohappo, joka sisältää vapaan amino-oksiryhmän.[3] Aine reagoi hyvin nopeasti aldehydien ja karboksyylihappojen kanssa muodostaen oksiimin[4][5].

Ensimmäisen kerran kanaliinia eristettiin Canavalia ensiformis-hernekasvista ja tämän jälkeen sitä on tavattu muistakin kasvilajeista, jotka tuottavat myös kanavaniinia.[3][4] Kasveissa kanaliinia muodostuu kanavaniinista arginaasientsyymin katalysoimana. Kanaliini on kasveissa osa aineenvaihduntakiertoa, joka muistuttaa ureakiertoa. Se reagoi karbamoyylifosfaatin kanssa ornitiinitranskarbamylaasin katalysoimana O-ureidohomoseriiniksi, josta muodostuu arginiinimeripihkahapposyntetaasin katalysoimana kanavaninomeripihkahappoa. Tämä tuote hajotetaan arginiinimeripihkahappolyaasin katalysoimana kanavaniiniksi ja fumaarihapoksi. Yhdiste voi myös pelkistyä homoseriiniksi kanaliinireduktaasin katalysoimana.[6]

Kanaliini on hyvin myrkyllistä kasveja syöville eläimille. Sen on havaittu olevan insektisidinen yhdiste muun muassa tupakkakiitäjän (Manduca sexta) toukkia vastaan ja neurotoksinen myös aikuisia lajin perhosille. Kanaliinin myrkyllisyys johtuu siitä, että se reagoi helposti pyridoksaalifosfaatin kanssa muodostaen oksiimin, jolloin tärkeiden pyridoksaalifosfaattia koentsyyminä käyttäjien entsyymien toiminta estyy. Yhdiste muistuttaa myös rakenteeltaan huomattavasti gamma-aminovoihappoa ja neurotoksisten vaikutusten arvellaan johtuvan tästä syystä.[2][3][4][5][6]

Lähteet
  1. Canaline – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 16.8.2015.
  2. Thomas Scott,Eric Ian Mercer: Concise encyclopedia biochemistry and molecular biology, s. 87. Walter de Gruyter, 1997. ISBN 978-3110145359. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.8.2015). (englanniksi)
  3. Gerald Rosenthal: Plant Nonprotein Amino and Imino Acids, s. 107-111. Elsevier, 2012. ISBN 9780323157742. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.8.2015). (englanniksi)
  4. Gerald A. Rosenthal,May R. Berenbaum: Herbivores, s. 17-18. Academic Press, 2012. ISBN 9780323139403. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.8.2015). (englanniksi)
  5. David S. Seigler: Plant secondary metabolism, s. 221. Springer, 1998. ISBN 978-0-412-01981-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.8.2015). (englanniksi)
  6. S. Sadasivam,B. Thayumanayan: Molecular Host Plant Resistance to Pests, s. 45. CRC Press, 2003. ISBN 9780824709907. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.8.2015). (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.