Kamerun

Kamerun sijaitsee Keski- ja Länsi-Afrikassa Bonnynlahdella, joka kuuluu Guineanlahteen ja Atlantin valtamereen. Matkailukirjallisuudessa Kamerunia kuvataan ”Afrikaksi pienoiskoossa”, sillä maan alueella on kaikkia maanosan ilmastoja ja kasvillisuusalueita: rannikkoa, autiomaata, vuoristoa, sademetsää ja savannia.[5] Valtion pinta-ala on 475 442 neliökilometriä, ja se on maailman 53. suurin valtio.[6] Kamerunin naapurivaltiot ovat Nigeria lännessä, Tšad koillisessa, Keski-Afrikan tasavalta idässä sekä Päiväntasaajan Guinea, Gabon ja Kongon tasavalta etelässä.

Kamerun jaetaan viiteen merkittävään maantieteelliseen alueeseen, joita erottavat toisistaan fysikaaliset ja ilmastolliset piirteet sekä kasvillisuus. Rannikon tasanko ulottuu 15–150 kilometriä sisämaahan Guineanlahdelta[7] ja se on keskimäärin 90 metrin korkeudella merenpinnasta.[8] Alueen ilmasto on erittäin kuuma ja kostea lyhyine kuivine kausineen, se on tiheän metsän peittämä ja siellä sijaitsee joitakin maailman kosteimmista paikkakunnista.[9][10] Etelä-Kamerunin tasanko nousee rannikkotasangolta keskimäärin 650 metrin korkeudelle.[11] Aluetta hallitsee päiväntasaajan sademetsä, vaikka vaihtelu kuivan ja kostean kauden välillä tekeekin siitä vähemmän kostean kuin rannikko on.

Epäsäännöllinen vuorten, kukkuloiden ja tasankojen ketju, joka tunnetaan Kamerunin vuorijonona, ulottuu rannikon Kamerunvuorelta melkein Tšadjärvelle saakka Kamerunin pohjoiskärjessä – Kamerunvuori on 4 095 metrin korkuisena maan korkein huippu.[12] Alueella on lauha ilmasto, erityisesti Läntisellä ylätasangolla, vaikka sademäärät ovatkin suuria. Sen maaperä kuuluu Kamerunin hedelmällisimpiin etenkin tuliperäisen Kamerunvuoren ympäristössä.[13] Tuliperäisyys on luonut alueelle kraatterijärviä. Yksi niistä, Nyosjärvi, sylkäisi 21. elokuuta 1986 ilmaan hiilidioksidia surmaten 1 700–2 000 henkeä.[14]

Eteläinen tasanko nousee pohjoisessa ruohoiselle ja karulle Adamaouan tasangolle. Se ulottuu läntisiltä vuorilta itään ja muodostaa esteen maan pohjois- ja eteläosien välille. Se on keskimäärin 1 100 metrin korkeudella[11] ja sen lämpötilat vaihtelevat 22 ja 25 celsiusasteen välillä; sademäärät ovat suuria.[15][16] Pohjoinen alamaa-alue ulottuu Adamaouan reunalta Tšadjärvelle keskimäärin 300–350 metrin korkeudella.[13] Sille luonteenomainen kasvillisuus on savannin pensaikkoa ja ruohoa. Alue on kuiva, sateet ovat harvinaisia ja lämpötilat korkeita.

Kamerunissa on neljä valuma-aluetta. Etelässä tärkeimmät joet ovat Ntem, Nyong, Sanaga ja Wouri. Ne virtaavat lounaaseen tai länteen suoraan Guineanlahteen. Dja ja Kadéï laskevat kaakkoon Kongoon. Pohjois-Kamerunissa Benue virtaa pohjoiseen ja länteen laskien Nigeriin. Logone virtaa vuorostaan pohjoiseen Tšadjärveen, jonka Kamerun jakaa kolmen naapurivaltionsa kanssa.[17]

Eteläosien kuuma ja kostea ilmasto on suotuisa sademetsien kasvulle. Niiden puut voivat kasvaa 60 m korkeiksi, ja orkideat ja saniaiset ovat yleisiä. Rannikoilla kasvaa mangrovea. Maan keskiosien lehtipuut karistavatlehtensä kuivan kauden aikana. Pohjoisosia hallitsevat savannit. Metsissä on apinoita, lepakoita ja monia lintulajeja sekä joitakin elefantteja. Wazan kansallispuisto luotiin elefanttien, kirahvien ja antilooppien suojelualueeksi, ja siellä tavataan myös apinoita, leijonia ja leopardeja.[17] Maassa on tavattu 303 lajia nisäkkäitä, joista 18 endeemisiä ja 41 uhanalaisia. Havaituista 968 lintulajista 703 pesii Kamerunissa. Putkilokasveja tunnetaan 7500 lajia.[18]

Kamerunissa on kahdeksantoista kansallispuistoa ja kaksitoista muuta suojelualuetta.[18] Djan eläintensuojelualue on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1987. Sanghan suojelualue, joka jatkuu myös Kongon tasavaltaan ja Keski-Afrikan tasavaltaan, liitettiin Maailmanperintöluetteloon vuonna 2012.[19]

Kamerun on näennäisesti demokraattinen järjestelmä, jota presidentti kuitenkin johtaa itsevaltaisesti. Valta on keskittynyt presidentille, joka pystyy asettamaan kannattajiaan poliittisesti tärkeille paikoille ja rankaisemaan arvostelijoita.[34] Presidentti hallinnoi valtion virastoja, komentaa armeijaa, neuvottelee ja ratifioi sopimuksia sekä pystyy julistamaan hätätilan.[35] Presidentti nimittää hallituksen virkamiehet kaikille tasoille, pääministeristä (hallituksen virallinen pää) maakuntien kuvernööreihin, departementtien johtajiin ja kaupunginvaltuustojen jäseniin suurissa kaupungeissa.[36]

Kamerunissa on ollut sen itsenäistymisen jälkeen ainoastaan kaksi presidenttiä: Ahmadou Ahidjo vuosina 1960–1982 ja Paul Biya vuodesta 1982 lähtien. Presidentti valitaan seitsemän kauden välein, eikä valtakausi ole rajattu. Biya sai vuoden 2018 vaaleissa 71 prosenttia äänistä, mutta oppositiolla ei varsinaisesti ollut tasa-arvoisia mahdollisuuksia.[37] Biya on ollut tunnettu siitä, että hän viettää ulkomailla yksityisillä matkoilla huomattavan suuren osan ajastaan, eikä kotimaassaankaan esinny juuri julkisuudessa. Päivittäisten hallinnollisten asioiden hoitamisesta vastaa usein pääministeri.[38]

Lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen Kamerunin parlamentti. Sen ylähuoneen eli senaatin sadasta paikasta 70 täytetään alueellisten neuvostojen äänestyksellä, 30 presidentin nimittäminä. Alahuoneen eli kansalliskokouksen 180 edustajaa valitaan vaaleilla viiden vuoden kausille.[37] Hallitus tunnustaa perinteisten päälliköiden, fonien ja lamidojen vallan paikallishallinnossa ja kiistojen ratkaisemisessa, kunhan heidän päätöksensä eivät ole ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa.[39]

Presidentti Paul Biyan Rassemblement démocratique du Peuple Camerounais -puolue (RDPC) oli ainoa sallittu poliittinen puolue joulukuuhun 1990 saakka.[40] Sen jälkeen maahan on syntynyt lukuisia etnisiä ja alueellisia poliittisia ryhmittymiä.[40] Tärkein oppositiopuolue on Sosiaalidemokraattinen rintama (SDF), mutta puolueita on kaikkiaan yli 300. Kansalliskokouksessa on RDPC:n ja SDF:n lisäksi neljä muuta puoluetta. RDPC:n on käytännössä ainoa puolue, joka toimii koko maassa. Muut puolueet ovat usein alueellisia tai kiinnitettyjä tiettyyn etniseen ryhmään. Samalla RDPC:n pitkä valtakausi on taannut puolueelle valtaisan klientelistisen verkoston, minkä seurauksena oppositiopuolueilla on käytännössä mahdoton saada kunnollista peruskannatusta.[41] RDPC onkin saanut murskavoiton kaikissa maan parlamenttivaaleissa vuodesta 1992 lähtien.[42] Freedom Housen mukaan vaaleja ei voi pitää vapaina, ja erityisesti englanninkielisellä alueella äänestysvilkkaus on hyvin matala.[37] Oppositiopuolueet ovat usein syyttäneet vaaliviranomaista puolueellisuudesta, ja tämän jäsenet onkin kaikki presidentti Biyan nimittämiä.[43] Osa oppositiopuolueista onkin tilanteen takia boikotoinut vaaleja.[37]

Kamerun kuuluu sekä Kansainyhteisöon että La Francophoniehen. Sen ulkopolitiikka on noudattanut siirtomaa-ajan jälkeenkin tärkeän liittolaisen Ranskan politiikkaa.[44]

Kamerunin asevoimien budjetti on suuri muihin hallinnon aloihin verrattuna.[45] Kamerunin asevoimiin kuuluu maavoimat, merivoimat, ilmavoimat, presidentinkaarti, santarmit ja nopean toiminnan pataljoona BIR, joka raportoi puolustusministerin sijaan suoraan Biyalle. Poliisivoimat on puolestaan jakautunut tavanomaiseen poliisiin ja kansalliseen santarmilaitokseen, joka on puolisotilaallinen organisaatio. Santarmit vastaavat valtion sisäisestä turvallisuudesta ja puolustuksen tukemisesta, ja heitä liikkuu erityisesti maaseutualueilla ja viestintäreiteillä.[46]

Kamerunin puolustusministeri Joseph Beti Assomo allekirjoitti sotilaallisen yhteistyösopimuksen Moskovassa venäläisen kollegansa Sergei Šoigun kanssa huhtikuussa 2022. Sopimustekstissä maat sopivat mielipiteiden ja tietojen vaihtamisesta kansainvälisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan, joukkojen koulutuksen, sotilaskoulutuksen, lääketieteen ja topografian aloilla.[47] Ranska, jonka kanssa Kamerunilla on ollut tiiviit yhteydet talous- ja sotilasasioissa, on seurannut huolestuneena Kamerunin ja Venäjän suhteiden lähentymistä.[48]

Biya on riidellyt Nigerian hallituksen kanssa Bakassin niemimaan hallinnasta ja Gabonin presidentin El Hadj Omar Bongon kanssa henkilökohtaisista syistä.[40]

Ambazonian vaatima alue.

Kristittyjen ja muslimien sekä englannin- ja ranskankielisten väliset jännitteet ovat suuret, ja maassa on vuosikymmeniä ollut sisällissodan uhka.[49] Siirtomaakauden aikana maahan tuodut eurooppalaiset kielet ovat aiheuttaneet kielellisen jaon Sud-Ouestin ja Nord-Ouestin maakunnissa asuvan englantia puhuvan viidesosan ja muun Kamerunin ranskankielisen väestön välille.[50] Sekä englanti että ranska ovat virallisia kieliä. Kamerunin pidgin-englanti on yleisin lingua franca Britannian aiemmin hallinnoimilla alueilla.[51] Englannin, ranskan ja pidginin sekoitus, jota kutsutaan nimellä camfranglais, on tullut suosituksi kaupungeissa 1970-luvun puolivälistä lähtien.[52]

Kielijako on synnyttänyt suoranaisen kielisodan. Sotilasoperaation vuoksi aiemmin jokseenkin merkityksetön englanninkielisten itsenäisyysliike on saanut voimaa ja julistanut 2017 Ambazoniaksi nimittämänsä englanninkielisen alueen itsenäiseksi.[53] Ambazonian alueesta kilpailee ainakin kaksi poliittista toimijaa, Ambazonian väliaikaishallitus ja Ambazonia Governing Council.[54] Poliittisten tahojen rinnalla toimii useita paikallisia puolisotilaallisia ryhmittymiä, joista merkittävin on Ambazonian puolustusvoimat. Ambazonian itsenäisyysjulistuksen jälkeen vuoteen 2012 mennessä noin 45 000 ihmistä on lähtenyt maasta ja yli 3 000 ihmistä kuollut.[55]

Islamistinen terroristijärjestö Boko Haram on tammikuun 2020 jälkeen vahvistanut otettaan Kamerunin pohjoisosista, ja itärajalle aiheuttaa painetta Keski-Afrikan tasavallan sisäinen konflikti.[55]

Kamerunin lakijärjestelmä perustuu suureksi osaksi Ranskan siviililainsäädäntöön, mutta siinä on vaikutteita myös tapaoikeudesta.[2] Vaikka tuomioistuimet ovat nimellisesti itsenäisiä, ne ovat riippuvaisia toimeenpanevasta oikeusministeriöstä.[56]

Presidentti nimittää tuomarit kaikille tasoille. Tuomiovalta on jaettu virallisesti tribunaaleihin, vetoomustuomioistuimeen ja korkeimpaan oikeuteen. Kansalliskokous valitsee yhdeksänjäsenisen Haute Cour de justicen jäsenet: se tuomitsee hallinnon keskeisiä jäseniä, jos heitä syytetään maanpetturuudesta tai kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Korruptio on yleistä hallinnon kaikilla tasoilla. Vuosina 1998 ja 1999 Transparency International luokitteli Kamerunin maailman korruptoituneimmaksi valtioksi. Kamerun perusti korruption vastaisia toimistoja 29 ministeriöön, mutta vain 25 prosenttia niistä aloitti toimintansa,[57][58]

Vuonna 2021 Kamerun oli Transparency Internationalin korruptioluettelossa sijalla 144 yhteensä 180 tutkitusta valtiosta.[59] Korruption lisäksi oikeuslaitosta heikentää poliittinen ohjailu, sillä presidentillä on valta halutessaan nimittää ja erottaa tuomareita.[37]

Päällikön patsas Banassa Ouestin maakunnassa kertoo perinteisten johtajien arvovallasta. Kamerunin hallitus tunnustaa perinteisten viranomaisten vallan, kunhan heidän päätöksensä eivät ole ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa.

Freedom Housen vuoden 2022 määrittelyn mukaan Kamerun ei ole vapaa maa. Maassa ei ole lehdistönvapautta, kokoontumisvapautta on voimakkaasti rajoitettu. Monet kansalaisjärjestöt joutuvat turvautumaan kokonaan ulkomaalaiseen tukeen, ja toisaalta ulkomaalaisten järjestöjen toimintaa on rajattu. Lääkärit ilman rajoja -järjestö joutui vetäytymään Nord-Ouestin alueelta, kun sitä syytettiin englanninkielisten separitistien tukemisesta.[37]

Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät Kamerunin poliisia ja armeijaa rikosepäiltyjen, poliittisten aktivistien, etnisten vähemmistöjen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kaltoin kohtelusta, uhkailusta, pahoinpitelystä ja jopa kidutuksesta. Human Rights Watch kertoo, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia on pidätetty maan lakien vastaisesti: Homoseksuaalinen sukupuolisuhde on Kamerunin laissa kielletty, mutta homoseksuaalisuutta tai transsukupuolisuutta sinänsä ei.[60][61]

Vankilat ovat liian täynnä, eikä niissä ole juuri saatavilla riittävästi ruokaa tai lääkäripalveluita.[62][63] Perinteisten päälliköiden pohjoisessa pitämiä vankiloita syytetään poliittisten vastustajien vangitsemisesta hallituksen pyynnöstä.[64] 2000-luvun alusta lähtien yhä useammat poliisit ja santarmit ovat kuitenkin joutuneet syytteeseen sopimattomasta käytöksestä.[63]

Kamerun on jaettu kymmeneen maakuntaan.

Kamerunin perustuslaki jakaa maan kymmeneen puoliautonomiseen alueeseen, joita jokaista hallinnoi vaaleilla valittu aluevaltuusto. Käytännössä Kamerun kuitenkin noudattaa yhä järjestelmää, jota käytettiin ennen uuden perustuslain vahvistamista vuonna 1996. Maa on jaettu kymmeneen maakuntaan tai provinssiin, joita jokaista hallinnoi presidentin nimittämä kuvernööri.

Kolme pohjoisinta maakuntaa ovat Extrême-Nord, Nord ja Adamaoua. Heti niiden eteläpuolella sijaitsevat Centren ja Estin maakunnat. Sud rajoittuu Guineanlahteen ja maan etelärajaan. Kamerunin länsiosa on jaettu neljään pienempään maakuntaan: Littoral ja Sud-Ouest ovat rannikolla ja Nord-Ouest sekä Ouest taas läntisillä ruohomailla. Nord-Ouestin ja Sud-Ouestin maakunnat kuuluivat aikoinaan brittiläiseen Kameruniin, muut olivat osa Ranskan Kamerunia.

Kuvernöörien tehtävänä on toteuttaa presidentin tahto, raportoida maakuntien olosuhteista ja tunnelmista, hallinnoida virkamiehistöä, pitää yllä rauhaa ja valvoa pienempien hallintoalueiden johtajia. Kuvernööreillä on laajat valtaoikeudet: he voivat määrätä propagandan käytöstä alueellaan ja kutsua hätiin armeijan, santarmit tai poliisin.[35] Maakunnat on jaettu 58 departementtiin. Niitä johtavat presidentin nimittämät prefektit, jotka toimittavat kuvernöörien tehtäviä pienemmässä mittakaavassa. Departementit on edelleen jaettu arrondissementteihin, joita johtavat alaprefektit. Piirikunnat, joita hallinnoi piirikunnanjohtaja (ransk. chef de district), ovat pienimpiä alueellisia yksiköitä. Niitä on suurissa arrondissementeissa ja vaikeakulkuisilla alueilla.

Kamerunin ostovoimapariteetilla korjattu bruttokansantuote henkeä kohden oli vuonna 2020 noin3 600[3], vuonna 2005 arviolta 2 421 dollaria.[65] Luku kuului Saharan eteläpuolisen Afrikan kymmenen suurimman joukkoon.[66] Kamerun vie tuotteita etenkin Ranskaan, Italiaan, Etelä-Koreaan, Espanjaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.[2] Kamerun kuuluu Keski-Afrikan valtioiden keskuspankkiin (jonka hallitseva talous se on)[66] ja Keski-Afrikan talous- ja tulliunioniin (UDEAC). Sen rahayksikkö on CFA-frangi. Byrokratia, korkeat verot ja endeeminen korruptio ovat haitanneet yksityisen sektorin kasvua maassa.[67] Työttömyyden arvioitiin olevan 30 prosenttia vuonna 2001, ja vuonna 2000 noin 48 prosenttia väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[2] 1990-luvun alusta lähtien Kamerun on noudattanut Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ajamaa politiikkaa köyhyyden vähentämiseksi, teollisuuden yksityistämiseksi ja talouskasvun lisäämiseksi.[3]

Matkailu on kasvava ala erityisesti rannikkoalueella, Kamerunvuoren ympäristössä ja pohjoisessa.[68] Maa pyrkii houkuttelemaan sekä kulttuuri-, ranta- että luontomatkailijoita.[69]

Öljy on Kamerunin tärkein vientituote, ja 2020-luvun alussa se toi 40% maan vientituloista.[3]

Kamerunin muut luonnonvarat sopivat paremmin maa- ja metsätalouden kuin teollisuuden tarpeisiin. Noin 70 prosenttia väestöstä viljelee maata, mutta maatalous muodosti arviolta vain 16,7 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2017.[3] Suurin osa maataloudesta on paikallista omavaraisviljelyä yksinkertaisia työvälineitä käyttäen. Viljelijät myyvät ylijäämänsä ja joillain on erillisiä peltoja kauppaa varten. Kaupungit ovat ruokahuoltonsa kannalta erityisen riippuvaisia talonpojista.[70] Tärkeimmät viljelykasvit ovat kassava, banaanit, maissi, öljypalmu, taro, sokeriruoko, hirssi, tomaatit ja vihannekset.[3]

Fulbepaimen ajaa karjaansa Pohjois-Kamerunissa.

Karjaa kasvatetaan koko maassa. Kalastuksesta elantonsa saa noin 5 000 henkeä, ja mereneläviä pyydystetään vuosittain 20 000 tonnia.[71] Bushmeat-lihaa, joka oli pitkään keskeinen ruokatavara maaseudun kamerunilaisille, pidetään nykyään herkkuna maan kaupungeissa. Bushmeat-kauppa on Kamerunin eläimistölle nyt merkittävämpi uhka kuin metsien tuhoutuminen.[72]

Eteläisessä sademetsässä on laajat puuvarat, ja sen arvioidaan peittävän 37 prosenttia Kamerunin pinta-alasta.[73] Monille metsän alueille on kuitenkin vaikea päästä. Puiden kaato, jota hoitavat suureksi osaksi ulkomaiset yritykset, tuottaa valtiolle 60 miljoonaa dollaria vuodessa, ja lait säätelevät puun turvallista ja kestävää käyttöä. Käytännössä ala on kuitenkin yksi Kamerunin vähiten säädellyistä.[74][75]

Taksi yrittää ohittaa tukkirekkaa Abong-Mbangin ja Lomién välisellä tiellä Estin maakunnassa.

Tehdasteollisuus työllisti 13% työvoimasta ja muodosti arvoilta 26,1 prosenttia maan bruttokansantuotteesta vuonna 2017.[3] Yli 75 prosenttia Kamerunin teollisuudesta sijaitsee Doualassa ja Bonabérissa.[76] Kamerunissa on huomattavat mineraalivarat, mutta niiden hyödyntäminen on käynnistynyt hitaasti. Malmivaroihin kuuluvat alumiinin tuotantoon käytettävät bauksiitti ja kyaniitti, kulta, rauta ja uraani, sekä sementin valmistukseen sopiva kalkkikivi.[17]

Öljyntuotanto alkoi vuonna 1977, ja öljy on merkittävä vientituote. Myös maakaasun hyödyntäminen on alkanut. Sähköntuotannon tärkein lähde on vesivoima (67%), loput sähköstä tuotetaan fossiilislla polttoaineilla, ja aurinkoenergian osuus on pieni. Kaupunkilaisista 98% ja koko maan asukkaista 70% on sähköverkon piirissä. Energia-infrastuktuurin kehitys ei ole pysynyt kasvavan kysynnän vauhdissa, ja sähkökatkot ovat yleisiä.[17][3]

Suuria tekeillä olevia infrastruktuurihankkeita ovat Kribin syväsatama ja Lom Pangarin vesivoimala.[3]

Liikenne on Kamerunissa usein vaikeaa. Tiet ovat huonossa kunnossa[77] ja alttiina myrskyille, sillä vain kymmenen prosenttia tiestöstä on päällystetty.[2] Tiesuluilla ei usein ole juuri muuta tarkoitusta kuin sallia poliisien ja santarmien kerätä lahjuksia tienkäyttäjiltä.[78] Maantierosvous on pitkään haitannut liikennettä maan itä- ja länsirajoilla, ja vuodesta 2005 lähtien ongelma on pahentunut idässä, kun Keski-Afrikan tasavallan tilanne on muuttunut epävakaammaksi.[79]

Rautatie, jonka liikennettä hoitaa Camrail, kulkee Kumbasta lännessä Doualan kautta Bélaboon idässä ja Ngaoundéréen pohjoisessa.[80] Wouri-joen murtovesialue toimii satamana Doualalle, maan tärkeimmälle satamakaupungille. Pohjoisessa Benuejoki on kausittain kulkukelpoinen Garouasta Nigerian puolelle.

Doualassa, Yaoundéssa Garouassa on kansainvälinen lentoasema.[81] Niiden lisäksi maassa on 8 muuta joiden kiitotiet on päällystetty ja 22 lentopaikkaa joiden kiitotiet ovat päällystämättä.[3]

Vaikka lehdistönvapaus on lisääntynyt 2000-luvun alusta, lehdistö on korruptoitunutta ja seuraa poliittisten ja muiden ryhmien intressejä.[82] Sanomalehdet harjoittavat rutiininomaisesti itsesensuuria välttääkseen hallituksen kostotoimet.[63] Tärkeimmät radio- ja televisioasemat ovat valtion omistuksessa[83] ja muu tietoliikenne, kuten puhelin- ja lennätinliikenne, suureksi osaksi hallituksen valvonnassa.[84] Matkapuhelinoperaattorit ja internetin palveluntarjoajat ovat kuitenkin lisääntyneet dramaattisesti 2000-luvun alusta lähtien,[85] eikä niiden toimintaa juuri säädellä.[64] matkapuhelinliittymien määrä kasvoi sadastatuhannesta 25 miljoonaan vuosina 2000–2020.[86]

Vuoden 2022 arvion mukaan Kamerunin väkiluku oli yli 29 000 000. Maan väestö on nuorta: yli 60 prosenttia on alle 25-vuotiaita ja 96,9 prosenttia alle 65-vuotiaita. Syntyvyyden arvioidaan olevan 35 syntymää tuhatta henkeä kohden, ja kuolleisuusaste on 7,73. Elinajanodote on 63 vuotta.[3]

Kamerunin väestö kaupungistuu kolmen prosentin vuosivauhdilla; vuonna 2022 se lähestyy 60 prosenttia.[3][87] Väestötiheys on suurin isoissa kaupungeissa, läntisillä ylämailla ja koillisella tasangolla.[88] Douala, Yaoundé ja Garoua ovat suurimmat kaupungit. Niistä poiketen Adamaouan tasanko, kaakkoinen Bénouén syvänkö ja suurin osa Etelä-Kamerunin tasangosta ovat harvaan asuttuja.[89] Väestöä ylikansoitetuilta läntisiltä ylämailta ja maan kehittymättömästä pohjoisosasta muuttaa rannikon plantaasialueille ja kaupunkikeskuksiin työn perässä.[90] Pienempää muuttoliikettä tapahtuu, kun työläiset etsivät töitä etelän ja idän sahoilta ja plantaaseilta.[91] Vaikka sukupuolten välinen suhde on kansallisesti suhteellisen tasainen, muuttajat ovat pääasiassa miehiä, minkä vuoksi joillakin alueilla suhdeluku on vääristynyt.[92]

Kamerunissa solmitaan sekä yksi- että moniavioisia avioliittoja, ja keskimääräinen kamerunilainen perhe on suuri ja laajennettu.[93] Pohjoisessa naiset hoitavat kotia ja miehet paimentavat karjaa tai työskentelevät maanviljelijöinä. Etelässä naiset kasvattavat perheen ruoan ja miehet toimittavat lihan tai viljelevät rahasta. Kamerunin yhteiskuntaa hallitsevat miehet, ja väkivalta ja syrjintä naisia kohtaan on yleistä.[94][63][64] Murrosiän alkaessa arviolta 26 prosentille tytöistä tehdään rintojen silitys, jossa heidän rintojaan lyödään tai hierotaan kuumennetuilla esineillä niiden kehityksen estämiseksi. Tavan tarkoituksena on estää tyttöjä tulemasta seksuaalisesti aktiivisiksi liian varhain ja suojella heitä seksuaaliselta väkivallalta.[95] Naisten sukupuolielinten silpomista harjoitetaan osissa Extrême-Nordin ja Sud-Ouestin maakuntia.[62]

Musgumien kodit Extrême-Nordin maakunnassa on rakennettu maasta ja ruohosta.

Arviot Kamerunin etnisten ryhmien ja kieliryhmien määrästä vaihtelevat 230:n ja 282:n välillä.[96][97] Adamaouan tasanko jakaa nämä ryhmät suurpiirteisesti pohjoisiin ja eteläisiin. Pohjoiset kansat ovat sudanilaisia, jotka asuvat maan keskiosan ylämailla ja pohjoisilla alangoilla, ja fulaneita, jotka ovat levittäytyneet ympäri pohjoista Kamerunia. Pieni määrä shuwa-arabeja asuu lähellä Tšadjärveä. Eteläisessä Kamerunissa elää bantu- ja puolibantukielten puhujia. Bantukielten puhujat asuvat rannikon ja päiväntasaajan alueilla, puolibantut taas läntisillä ruohomailla. Noin 5 000 pygmiä vaeltaa rannikon ja kaakon sademetsissä tai asuu pienissä tienvarsikylissä.[98] Sota Keski-Afrikan tasavallassa on ajanut yli 20 000 pakolaista Kamerunin Adamaouan ja Estin maakuntien alueille vuodesta 2002 lähtien,[99] ja keskiafrikkalaisten rosvojen tekemät Kamerunin kansalaisten sieppaukset ovat lisääntyneet vuodesta 2005 saakka.[79] Nigerialaiset, erityisesti igbot, muodostavat ulkomaalaisten suurimman ryhmän.[100]

Kamerun on uskonnollisesti monimuotoinen ja uskonnonvapauden tilanne maassa on hyvä.[63] Pohjoiset kansat ovat pääosin muslimeita, vaikka jotkin ryhmät ovatkin säilyttäneet alkuperäisen animistisen uskontonsa, ja fulanit kutsuvat heitä nimellä kirdi (”pakanat”). Yhdysvaltain ulkoministeriö väittää, että jotkut muslimit syrjivät pohjoisessa kristittyjä ja perinteisten uskontojen harjoittajia.[63] Eteläiset kansat ovat pääosin kristittyjä tai animisteja tai harjoittavat niiden synkretististä yhdistelmää. Kamerunilaiset uskovat laajalti noituuteen, ja hallitus on kieltänyt sen harjoittamisen.[101] Noidiksi epäillyt joutuvat usein joukkoväkivallan kohteeksi.[63]

Perinteinen lääkäri mainostaa palvelujaan Tatumissa Nord-Ouestin maakunnassa. Tämäntyyppiset parantajat ovat suosittuja vaihtoehtoja tavallisille lääkäreille.

Suurin osa lapsista pääsee ilmaisiin valtion ylläpitämiin kouluihin tai tuettuihin yksityisiin ja uskonnollisiin oppilaitoksiin.[102] Kamerunin koulutusjärjestelmä on sekoitus brittiläisiä ja ranskalaisia malleja,[103] ja suurin osa opetuksesta annetaan englannin tai ranskan kielellä.[104] Kamerunissa on yksi Afrikan korkeimmista koulunkäyntiasteista.[102] Tytöt eivät käy koulua yhtä säännöllisesti kun pojat kulttuurillisten asenteiden, kodin velvollisuuksien, varhaisten avioliittojen ja raskauksien sekä seksuaalisen häirinnän vuoksi. Vaikka koulunkäyntiaste on korkeampi etelässä,[102] siellä työskentelee suhteettoman paljon opettajia, ja pohjoisen kouluilla on krooninen henkilökuntapula.[63]

Korkeampaa koulutusta antaa kuusi valtion hallinnoimaa yliopistoa. Lukuvuotena 1998–1999 niissä oli yli 60 000 opiskelijaa. Dekaanien, rehtoreiden ja valtion ministeriöiden edustajien neuvosto hallinnoi kouluja apulaiskanslerin johtamana. Valtion rahoitus yliopistoille on vähäistä, ja opiskelijoiden rekisteröinnit muodostavat nimellisesti 25 prosenttia korkeakoulutuksen budjetista. Opiskelijat ovat kuitenkin taistelleet näitä maksuja vastaan siitä lähtien, kun ne otettiin käyttöön vuonna 1993. Yliopistot ovat vastustaneet valikoivampaa pääsykoepolitiikkaa yrittäessään kasvattaa opiskelijamaksujen tuomia tuloja, ja opiskelijoiden määrä on nykyään huomattavasti suurempi kuin 5 000 henkeä, joita yliopistot alun perin rakennettiin kouluttamaan. Samaten palkkojen leikkaukset vuonna 1993 ovat tehneet pätevien työntekijöiden löytämisen ja pitämisen tiedekunnille vaikeiksi.[105] Yliopistoja ovat muun muassa Yaounden I yliopisto, Dschangin yliopisto, Buean yliopisto ja Doualan yliopisto.[106]

Vuodesta 1990 lähtien yksityisiä instituutioita on syntynyt viiteen maakuntaan. Näissä kouluissa kerätyt maksut ovat viisi tai kymmenen kertaa suurempia kuin valtion kouluissa. Ne tarjoavat kuitenkin lyhyitä koulutusohjelmia esimerkiksi kirjanpidossa, johtamisessa, journalismissa ja internetteknologiassa, joten ne ovat opiskelijoiden keskuudessa suosittuja. Monet näistä kouluista eivät saavuta valtion infrastruktuurille ja tiedekunnille asettamia standardeja, ja niiden täytyy toimia luvatta.[105]

Terveydenhoidon taso on Kamerunissa yleisesti huono.[107] Suurten kaupunkien ulkopuolella tilat ovat usein likaisia ja huonosti varustettuja.[108] Endeemisiin, maassa pitkäkestoisesti esiintyneisiin tauteihin[109] kuuluvat denguekuume, filariaasi, leishmaniaasi, malaria, aivokalvontulehdus, skistosomiaasi ja unitauti.[110] HIV:n/AIDSin levinneisyysasteeksi arvioidaan 5,4 prosenttia 15–49-vuotiaiden keskuudessa,[111] mutta vahva stigma tautia vastaan on pitänyt raportoitujen tapausten määrän keinotekoisen matalana.[107] Perinteiset parantajat ovat suosittu vaihtoehto länsimaiselle lääketieteelle.[112]

Musiikki ja tanssi ovat keskeinen osa kamerunilaisia seremonioita, festivaaleja, sosiaalisia kokoontumisia ja tarinankerrontaa.[113][114][114] Perinteisissä tansseissa on pitkälle kehitetty koreografia, ja niissä miehet ja naiset on erotettu toisistaan tai toisen sukupuolen osallistuminen tanssiin kielletty.[115] Tanssien tarkoitus vaihtelee puhtaasta viihteestä uskonnolliseen tanssiin.[116] Perinteisesti musiikkia on luotu oraalisesti. Tyypillisessä esityksessä laulajakuoro säestää solistia.[117] Lauluun liittyvä musiikki voi syntyä hyvinkin yksinkertaisesti, kuten taputtamalla käsiä tai polkemalla jalkoja,[118] mutta perinteisiin soittimiin kuuluvat tanssijoiden käyttämät kellot, palikat, rummut ja tamat, huilut, sarvet, helistimet, guirot, kielisoittimet, pillit ja ksylofonit; soittimien tarkka yhdistelmä ja käyttö vaihtelee etniseltä ryhmältä ja alueelta toiselle. Jotkut esiintyjät esittävät itsenäisesti kokonaisia lauluja harpun tyyppisen soittimen säestyksellä.[117][119]

Kamerunin populaarimusiikkiin kuuluvat rannikon ambasse bey, bassojen assiko, bangangtien mangambeu ja bamilekien tsamassi.[120] Nigerian musiikki on vaikuttanut englanninkielisiin kamerunilaisiin artisteihin, ja Prince Nico Mbargan highlife-hitti Sweet Mother on historian eniten myynyt afrikkalainen äänite.[121] Kaksi suosituinta tyyliä ovat makossa ja bikutsi. Makossa kehittyi Doualassa ja sekoittaa kansanmusiikkia, highlifea, soulia ja soukousta. Manu Dibangon, Francis Bebeyn, Moni Bilén ja Petit-Pays'n tyyppiset esiintyjät tekivät lajityypistä suositun koko maailmassa 1970- ja 1980-luvuilla. Bikutsi sai puolestaan alkunsa ewondojen sotamusiikkina. Anne-Marie Nzién kaltaiset artistit kehittivät siitä suosittua tanssimusiikkia 1940-luvulta alkaen ja muut, kuten Mama Ohandja ja Les Têtes Brulées, popularisoivat tyylin kansainvälisesti 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla.[122][123]

Keittiö vaihtelee alueelta toiselle, mutta koko maassa on yleistä nauttia yksi yhden ruokalajin suuri päivällinen. Tyypillinen ruokalaji perustuu taaroon, maissiin, maniokkiin, hirssiin, keittobanaaneihin, riisiin tai jamssiin, jota jauhetaan usein taikinamaiseksi fufuksi (couscous). Sitä tarjotaan vihanneksista, pähkinöistä, palmuöljystä tai muista aineksista valmistetun kastikkeen, keiton tai padan kanssa.[124] Liha ja kala ovat suosittuja, mutta kalliita lisäkkeitä.[125] Annokset ovat usein suhteellisen kuumia ja maustettu suolalla, punapippurilla ja Maggilla.[126][127][128] Vesi, palmuviini ja hirssiolut ovat perinteisiä ruokajuomia, vaikka olut, limonadi ja viini ovatkin kasvattaneet suosiotaan.[129][130] Ruokailuvälineet ovat yleisiä, mutta perinteisesti ruokaa käsitellään oikealla kädellä. Aamiainen koostuu ruoanjäämistä tai leivästä ja hedelmistä kahvin tai teen kanssa. Välipalat ovat suosittuja, erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa niitä voi ostaa katukauppiailta.

Nainen kutoo koria Ossajärven lähellä Littoralin maakunnassa. Kamerunilaiset harjoittavat samantyyppisiä käsitöitä koko maassa.

Perinteisiä taide- ja käsityömuotoja harjoitetaan koko maassa kaupallisia, uskonnollisia ja koristetarkoituksia varten. Puukaiverrukset ja -veistokset ovat erityisen yleisiä.[131] Läntisten ylämaiden laadukas savi soveltuu keramiikan valmistukseen.[116] Muihin käsityölajeihin kuuluvat korinpunonta, helmet, messinki- ja pronssiesineiden valmistus, kalebassien kaivertaminen ja maalaus, kirjailu sekä nahkatyöt. Perinteiset talot valmistetaan paikallisesti saatavilla olevista materiaaleista, ja ne vaihtelevat paimentolaisten mbororojen väliaikaisista puista ja lehdistä kyhätyistä suojista eteläisten kansojen suorakulmiomaisiin, mudasta ja oljista rakennettuihin asuntoihin. Sementin ja pellin tyyppisistä aineista valmistetut asumukset yleistyvät jatkuvasti.[132]

Kamerun pelaa Saksaa vastaan Leipzigin Zentralstadionilla 27. huhtikuuta 2003.

Kamerunin kirjallisuus ja elokuva ovat käsitelleet sekä eurooppalaisia että afrikkalaisia teemoja. Siirtomaakauden kirjailijat, kuten Louis-Marie Pouka ja Sankie Maimo saivat koulutuksensa eurooppalaisissa lähetysseuroissa ja ajoivat assimilaatiota Euroopan kulttuuriin keinona liittää Kamerun osaksi modernia länsimaailmaa.[133] Toisen maailmansodan jälkeen Mongo Betin ja Ferdinand Oyonon kaltaiset kirjailijat analysoivat ja kritisoivat kolonialismia ja torjuivat aiemmat assimilaatiopyrkimykset.[134][135][136] Pian itsenäistymisen jälkeen elokuvantekijät, kuten Jean-Paul Ngassa ja Thérèse Sita-Bella, alkoivat käsitellä samantyyppisiä aiheita.[137][138] 1960-luvulla Mongo Beti ja muut kirjailijat käsittelivät kolonialismin jälkeistä aikaa, Afrikan kehityksen ongelmia ja afrikkalaisen identiteetin löytämistä uudelleen.[139] Samoihin aikoihin 1970-luvun puolivälissä muun muassa Jean-Pierre Dikongué Pipa ja Daniel Kamwa tekivät perinteisen ja siirtomaa-ajan jälkeisen yhteiskunnan välisiä konflikteja käsitteleviä elokuvia. Seuraavien vuosikymmenten kirjallisuus ja elokuvataide keskittyivät aiempaa enemmän kokonaan kamerunilaisten aiheiden ympärille.[140] Vuonna 2011 ilmestyi suomeksi naiskirjailija Calixthe Beyalan teos Assèze afrikkalainen.[141]

Valtion politiikka tukee vahvasti urheilua sen kaikissa muodoissa. Perinteisiin urheilulajeihin kuuluvat kanoottikilpailut ja paini, ja useita satoja juoksijoita osallistuu 40 kilometriä pitkään Course de l’espoir -juoksuun Kamerunvuorelle vuosittain.[142] Kamerun on yksi harvoista trooppisista maista, joka on kilpaillut talviolympialaisissa. Kamerun on voittanut kesäolympialaisissa kolme kultaa ja yhteensä kuusi mitalia. Maan menestynein yksilöurheilija on kaksi olympiakultaa voittanut kolmiloikkaaja Françoise Mbango Etone.[143]

Urheilua Kamerunissa hallitsee kuitenkin jalkapallo. Amatöörijoukkueita on runsaasti, ja ne ovat järjestäytyneet etnisten ryhmien tai yrityssponsoreiden mukaan. Kamerunin jalkapallomaajoukkue on ollut yksi maanosan menestyneimmistä sen jälkeen, kun se pärjäsi hyvin vuoden 1990 maailmanmestaruuskilpailuissa. Kamerun on voittanut viisi Afrikan mestaruutta ja kultamitalin vuoden 2000 olympialaisissa.[144] Vuoden 2018 heinäkuussa Kamerun oli Fifan rankingissa sijalla 49.[145]