Kaltsaari

Kaltsaari sijaitsee Naantalin lounaisosassa lähellä Paraisten kuntarajaa. Saaren suurin pituus on noin 1,9 kilometriä ja pinta-ala 1,23 neliökilometriä. Naantalin puolella Kaltsaaren läheisyydessä olevia suurempia saaria ovat idässä Kruununmaa, koillisessa Kuiva Kaltsaari ja Paraisten puolella lännessä Maskinnamo ja lounaassa Virutholmen.[2]

Noin viidesosa Kaltsaaresta on luonnonsuojelualuetta, joka kuuluu "Pakinaisten saaristo" Natura 2000 -alueeseen. Kaltsaaressa on edustettuina korkeat jyrkännerannat edustalla olevine riuttoineen.[3] Kallioisella saarella on useita jyrkänteitä, saaren korkeimman kohdan ollessa yli 40 metriä merenpinnan yläpuolella.[2] Keskiosissa on kuitenkin rehevämpää alavaa maata, jossa on jäänteitä laajasta tammimetsästä.[4]

Kaltsaaren entinen nimi on kalsaari (ruots. Kalsor). Vielä 1960-lukujen peruskartoissa saaren nimi oli Kalsaari.[5][6] Kaltsaari nimi voidaan johtaa kalliosaari-nimestä. Kaltsaari oli Velkuan kunnan eksklaavi. Saari oli Rymättylän, Nauvon ja Korppoon kuntien ympäröimä. Kaltsaari oli yksi Velkuan yhdeksästä kylästä.[4]

Kaltsaarella harjoitettiin jo keskiajalla lampaiden laidunnusta ja saari toimi kalastustukikohtana muun muassa nuottauksessa, jotka ulottuivat Airistolle saakka. Kaltsaaren omisti alun perin kirkko tai kruunu. Jo 1500-luvun kartassa oli saaren keskiosassa rakennus. Suomen sodassa 18. syyskuuta 1808 käydyn Palvan meritaistelun ohessa Velkuan Krööpilän, Tiurlan ja Haukan kyliä hävitettiin ja poltettiin, jonka seurauksena niiden asukkaita muutti Kaltsaareen.[4]

Pitäjä- ja kyläraja muodostuksessa Kaltsaaresta tuli ulkoverotila, eli se sijaitsi varsinaisen kylän ulkopuolella, mutta josta maksettiin kuitenkin verot kylään. Kaltsaaren ensimmäiset vakituiset asukkaat olivat ilmeisesti kaksi velkualaisten alivuokralaistorpparia, ja 1817 saareen muuttanut paraislainen merimies perheineen, joka vuosina 1817–1833 osti velkualaisilta saaren 14 osuudesta 9 eli noin 77 hehtaaria. Saarella asui tämän jälkeen kauan neljä talonpoikaisperhettä.[4]

Isojaossa 23. kesäkuuta 1835 saivat Kaltsaaren omistajat täyden itsenäisyyden maa-alueisiinsa sekä omat kalastusvedet. Myöhemmin kalastusoikeuksista oli velkualaisten kanssa kiistaa, jotka jopa yrittivät estää kaltsaarelaisten kalastusta. Velkualaiset kävivät talvinuottaamassa Kaltsaarella muun muassa vuosina 1929–1931. Erimielisyyksiä oli maankalarahoista. Kaltsaaren kalastusvedet kuuluivat alun perin velkualaisille kantatiloille, jotka sittemmin myivät omistuksensa Kaltsaaresta. Velkualaiset katsoivat kuitenkin alueen kuuluvan edelleen kyläkunnille, koska Kaltsaari oli osa Velkuan kuntaa. Kaltsaarelaiset taas omistivat saaren ja koska vesialuekin oli irrallinen eksklaavi muusta Velkuasta, katsoivat he oikeudekseen vesialueet. Asiasta käytiin pitkään oikeutta, ja lopulta Korkein oikeus antoi 19. tammikuuta 1939 päätöksen, jossa katsottiin kaltasaarelaisten oikeudet kalavesiin.

Saaren tärkein elinkeino olikin kalastus. Myös maanviljelyä ja karjataloutta harjoitettiin, mutta esimerkiksi jokaisessa talossa ollutta hevosta käytettiin pääasiassa nuottauksessa. Kaltsaarelaiset kävivät harvoin Velkualla, mutta esimerkiksi äänestäminen tapahtui vain siellä. Lähin kauppa ja koulu sijaitsivat Norrskatassa Korppoossa, jossa kaltsaarelaiset kävivät.[4]

Vuoden 1964 peruskartassa saarella oli neljä nimettyä asuintaloa, jonka lisäksi muita rakennuksia. Rakennuskanta ja pienet peltoalat sijaitsivat alavilla kohdilla.[5][6] 1981 peltopinta-ala oli pienentynyt ja saarelle oli tullut useita vapaa-ajan asuntoja.[7][8] Nykyisin saaren pellot ovat niittyyntyneet ja metsittyneet. Vapaa-ajan asuntojen määrä saarella on noussut reiluun pariinkymmeneen.[2]

2000-luvun alussa tehdyssä Lounais-Suomen saariston liikennejärjestelmäsuunnitelmassa Turun tiepiirissä oli jäljellä kahdeksan yleistä talvitietä, joista kaksi kulki Kaltsaaren kautta. Nauvosta kulki Kaltsaareen 10 kilometrin pituinen jäätie 60181. Reitin katsottiin kuitenkin olevan liikennetaloudellisesti kannattamaton silloisilla liikennemäärillä ja matkan lyheneminen Nauvosta Turkuun oli vähäinen jäätietä pitkin. Reitin varrella oli myös vaaratekijänä Saaristomeren vilkkain laivaväylä Naantalin väylä, joka ylitettiin railolossilla. Talvitie oli kuitenkin yhteysalusliikenteen korvaava yhteys Innamosta Nauvon pääsaarelle. Vaihtoehtoisena talvitiereittinä oli Norrskata ja sieltä edelleen lautalla Korppooseen ja Nauvoon. Heikkojen jäätalvien takia talvitiet eivät olleet virallisesti auki useaan vuoteen. Ohjausryhmä esitti Kaltsaaren talvitien säilyttämistä toistaiseksi Innamon liikenteen palvelemiseksi. Toinen talvitiereitti 60180 kulki välillä Röölä–Kaltsaari–Aspnäs 22 kilometrin matkan. Aspänistä talvitie 60182 jatkui 12 kilometriä Houtskariin. Koko Houtskari–Röölä välinen reitti katsottiin tuolloin liikennetaloudellisesti kannattavaksi liikennemäärillä ja se lyhensi huomattavasti Houtskarin yhteyksiä mantereelle. Talvitietä esitettiin säilytettäväksi.[9]