Kalmukia

Toisen maailmansodan aikana Kalmukiakin joutui sota-alueeksi.

Jo vuonna 1941, jolloin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, alettiin Saksassa suunnitella Kalmukian valloitusta. Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels kutsui useita merkittäviä kalmukkeja muun muassa Belgradista, Pariisista ja Prahasta Berliiniin auttamaan kalmukeille suunnatun propagandan suunnittelussa. Saksa toivoi kalmukkien liittyvän heidän puolelleen taistelussa Neuvostoliittoa vastaan.

Goebbels muodosti näistä kalmukeista ytimen komiteaan, jonka tarkoituksena oli suunnitella ja tukea kalmukkien vapautusta kommunismin alaisuudesta. He painoivat kalmukinkielisiä sanomalehtiä ja toimittivat kalmukinkielisiä radiolähetyksiä Kalmukiaan.

Saksan 16. motorisoitu jalkaväkidivisioona marsalkka Mansteinin johdolla valloitti Kalmukian länsiosan alkuvuodesta 1942. Pääkaupunki Elista siirtyi saksalaisten haltuun 13. elokuuta 1942. Saksalaisten joukkojen mukana oli myös kolme Goebbelsin nimittämän komitean kalmukkijäsentä. Saksan valloitettua Jugoslavian huhtikuussa 1941, osa Belgradissa asuneista kalmukeista liittyi Saksan armeijaan ja otti osaa myös Kalmukian valloitukseen.

Kalmukit ottivat saksalaiset vastaan neuvostovallasta vapauttajina. Saksalaisia joukkoja tervehdittiin voilla ja maidolla, mikä on perinteinen kalmukkien tapa toivottaa vieraansa tervetulleiksi. Yhtään kalmukkia ei joutunut keskitysleireille.

Saksalaiset tarjosivat kalmukeille kollektiivijärjestelmän purkamista ja maiden yksityistämistä. Saksalaiset sallivat myös kalmukkien harjoittaa jälleen buddhalaista uskontoaan. Tästä riemuissaan kalmukit kaivoivat esiin uskonnolliset tekstit, jotka oli haudattu turvaan neuvostovallan alkuaikoina. Kalmukit rakensivat myös tilapäisen buddhalaisen temppelin.

Kalmukkien vapautta ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä jo marras-joulukuussa 1942 Neuvostoliitto valloitti Kalmukian ja neuvostojoukot tuhosivat kaiken, mitä kalmukit olivat tällä välin rakentaneet uudelleen. Vuonna 1943 Kalmukian alue siirtyi suoraan Neuvostoliiton keskushallinnon alaisuuteen.

Saksan perääntyessä Kalmukiasta noin 5 000 kalmukkimiestä otti vastaan tarjouksen ja liittyi Saksan armeijaan, jossa he muodostivat Kalmukian vapaaehtoisen ratsujoukon. Myös heidän perheenjäseniään pakeni saksalaisten mukana. Kalmukkien vapaaehtoinen ratsujoukko osallistui taisteluihin muun muassa Asovanmeren alueella. Sodan jälkeen nämä kalmukit päätyivät pakolaisiksi Saksan liittotasavaltaan ja Yhdysvaltoihin.

Pääartikkeli: Kalmukkien karkottaminen

Vallattuaan Kalmukian takaisin Neuvostoliitto syytti kalmukkeja yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa. Rangaistuksena tästä Kalmukiassa suoritettiin etninen puhdistus ja koko kalmukkikansa karkotettiin 28. joulukuuta 1943 härkävaunuissa Siperiaan ja Keski-Aasiaan ja Kalmukian ASNT lakkautettiin. Tämän väestösiirron yhteydessä kuoli 1/3 kalmukeista. Kalmukkien karkotuksen ja Kalmukian ASNT:n lakkauttamisen jälkeen maasta pyrittiin hävittämään kaikki merkit kalmukkikansan olemassaolosta. Muun muassa noin 600 buddhalaista temppeliä tuhottiin ja paikannimistökin muutettiin (esimerkiksi pääkaupungin Elistan nimi muutettiin Stepnoiksi). Kalmukian ASNT:n lakkauttamisen jälkeen alue liitettiin Astrahanin alueeseen. Nikita Hruštšovin valtakaudella kalmukit saivat palata kotimaahansa oltuaan karkotettuina 13 vuotta. Kalmukian ASNT perustettiin tämän jälkeen uudelleen.

Vuonna 1990 Kalmukian ASNT antoi julistuksen valtiollisesta suvereenisuudestaan. Vuonna 1992 maan nimi muutettiin muotoon Kalmukia-Halmg Tanggtš ja vuoden 1996 helmikuussa nimi muutettiin muotoon "Kalmukian tasavalta". Samana vuonna Kalmukia hyväksyi liittovaltiosuhteen Venäjän kanssa, sillä ehdolla, että alueen luonnonvarat jäivät paikallisen hallinnon hallintaan.[7]

Pinnanmuodostukseltaan Kalmukia jakautuu kolmeen osaan: itäosat kuuluvat Kaspian syvänköön, länsiosat Jergenin ylänköön ja luoteisosa Manytšin alankoon.

Kalmukia on suureksi osaksi aroa tai aavikkoa. Maan luoteisosat ovat muuta maata hedelmällisempää. Siellä kasvatetaan vehnää, sokerijuurikasta, viiniköynnöstä ja erilaisia hedelmiä.

Kalmukiassa vallitsee kuiva mannerilmasto, kuumine ja kuivine kesineen sekä kylmine ja vähälumisine talvineen. Keskilämpötila on tammikuussa –7 °C ja heinäkuussa +24 °C. Vuoden keskimääräinen sademäärä on maan itäosassa 170 mm ja länsiosassa 400 mm.

Kalmukian suurin järvi on, ellei Kaspianmerta lasketa, Manytš-Gudilo, joka sijaitsee maan läntisimmässä osassa. Se laskee Manytšia pitkin länteen ja yhtyy Rostovin alueella Doniin, joka virtaa edelleen Asovanmereen. Sen lisäksi maan pohjoisosassa on lukuisia pienempiä järviä, joista suurimmat ovat Barmantsak, Sostinskije ja Tsagan-Hak.

Alueella ei ole merkittäviä jokia. Tosin Volga kulkee lyhyen matkan Kalmukian puolella maan koillisosassa. Kuma-joki puolestaan muodostaa Kalmukian ja Dagestanin välisen rajan. Doniin laskevan Sal-joen latvahaarat ulottuvat lisäksi maan luoteisosaan, ja maan luoteisosassa virtaa Manytš. Kaspianmeren rannikolla on jokunen pieni saari.

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Kalmukian väkiluku oli 292 410. Tuolloin väestöstä oli kalmukkeja 155 938 (53,3 %), venäläisiä 98 115 (33,5 %), gardeja 7 295 (2,49 %), tšetšeenejä 5 979 (2,04 %), kazakkeja 5 011 (1,71 %), ukrainalaisia 2 505 (0,86 %), avaareja 2 305 (0,79 %), saksalaisia 1 643 (0,56 %) ja korealaisia 1 049 (0,36 %). Loput 4,39 % väestöstä koostuu 88 kansallisuudesta.

Vuonna 1931 Kalmukiassa asui 164 500 ihmistä, joista kalmukkeja oli 76 %. Kalmukit karkotettiin 1943–1956 väliseksi ajaksi Siperiaan (vrt. historia) ja maahan siirrettiin tuhansittain venäläisiä maahanmuuttajia sekoittamaan kansallisuusoloja. Tämän jälkeen kalmukkien määrä on pikkuhiljaa kasvanut ja venäläisten määrä puolestaan laskenut. Vuonna 1989 Kalmukian kansallisuusjakauma oli seuraavanalainen: kalmukkeja 45,4 %, venäläisiä 37,7 %, gardeja 4,0 %, tšetšeenejä 2,6 %, kazaheja 1,9 %, saksalaisia 1,7 %, ukrainalaisia 1,3 % ja avaareja 1,2 %.

Vuonna 2002 väestöstä asuu kaupungeissa 44 % ja maaseudulla 56 %. Kalmukian suurin kaupunki on pääkaupunki Elista (103 800 as.). Muita kaupunkeja ovat Lagan (14 400 as.) ja Gorodovikovsk (10 700 as.) (kaupunkien asukasluvut vuodelta 2004).

Buddhalainen temppeli Elistassa.

Kalmukit ovat buddhalaisia, ja siten Kalmukia on Euroopan ainoa buddhalainen maa.[8][9] Venäläiset puolestaan ovat pääasiassa ortodokseja. Lisäksi Kalmukiassa on pieni islaminuskoinen vähemmistö, joka koostuu pääasiassa tšetšeeneistä, kazakeista, gardeista ja avaareista.

Kalmukian väestöstä on miehiä 47,9 % (140 097) ja naisia 52,1 % (152 313). Kalmukian väestö on varsin nuorta, sillä väestön keski-ikä on 33 vuotta. Miesten keski-ikä on 31 vuotta ja naisten 35 vuotta. Kaupunkiväestön keski-ikä puolestaan on 32 vuotta ja maaseutuväestön 34 vuotta. Elinajanodote on naisilla 72 vuotta ja miehillä 60 vuotta.