Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoona

Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoona perustettiin helmikuun 21. päivänä Kuhmoisissa käydyn taistelun jälkeen. Jääkäri M. O. Rantasalon johtama komppania oli taistelussa torjunut vahvan punaisten osaston hyökkäyksen, minkä jälkeen paikalle oli saapunut everstiluutnantti L. Bergström mukanaan 120 miestä. Seuraavana päivänä noin 500 miehen vahvuinen punaisten osasto uudisti hyökkäyksensä ja jälleen se torjuttiin. Seuraavien päivien aikana muodostettiin niin sanottu Pohjois-Hämeen 1. pataljoona. Komentajana toimi aluksi Bergström ja pataljoonan vahvuus oli 380 miestä ja 3 konekivääriä. Helmikuun 25. ja 26. päivä kapteeni Hans Kalmin johtama kahden vahvistetun komppanian kokoinen osasto suoritti menestyksellisen hyökkäyksen Vehkajärven kirkonkylään majoittuneita punaisia vastaan, minkä jälkeen punaiset alkoivat kutsua Kalmin johtamia valkoisia Kuhmoisten piruiksi.[1]

Pataljoonan maine kasvoi edelleen maaliskuun 10. päivä Kuhmoisissa saavutetun voiton jälkeen. Pohjois-Hämeen rykmentin 3. pataljoona ja eskadroona Uudenmaan rakuunarykmentistä puolustautuivat Kuhmoisissa punaisten hyökkäystä vastaan. Kalmin johtama Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoona oli puolestaan lähetetty kiertämään vihollisen selkään. Se saapui ratkaisevalla hetkellä ja punaisten alkamassa ollut rynnäkkö muuttui sekasortoiseksi paoksi.[1]

Sodan ratkaisuvaiheessa Kalm ryhtyi käymään sotaa omin päin. Padasjoella, missä pataljoona oli ollut 25. maaliskuuta alkaen, Kalm päätti olla noudattamatta ylipäällikön käskyä marssia Mäntyharjulle. Huhtikuun 14. päivänä pataljoona suuntasi Padasjoelta etelään ja joutui taisteluihin punaisten kanssa Kurhilassa ja Asikkalan kirkonkylässä. Kun Kalm tiedotti tilanteesta eversti Hjalmarsonille, hän sai vastaukseksi uhkauksen sotaoikeudesta, ellei hän heti tottelisi käskyjä. Uhkaus ei tehonnut ja Kalm jatkoi etenemistä Vääksyn kanavalle, missä pataljoona kohtasi punaisten joukot 16. huhtikuuta. Kanava vallattiin punaisilta tunnin taistelun jälkeen. Seuraavaksi Kalm suuntasi vain komppanian ja joukkueen vahvuisella osastolla Anianpeltoon, missä osasto joutui ylivoimaisen vihollisen edessä vaikeuksiin. Kalm joutui pyytämään puhelimitse apua Päijänteen itäpuolella toimineilta joukoilta ja Sysmästä saapunut 400 miehen apujoukko pelastikin tilanteen. Huhtikuun 20. päivänä Kalm marssi yhden komppanian kanssa Lahteen, missä he tapasivat saksalaiset aseveljet.[1]

• 1. komppania

Päällikkö: jääkärivääpeli Hans Holopainen.

• 2. komppania

Päällikkö: jääkäriluutnantti Ilmari Pohjanpalo.

• 3. komppania

Päällikkö: ylioppilas Niilo Sigell, jääkärivänrikki Anton Eonsuu.

• konekiväärikomppania

Päällikkö: jääkärivänrikki Mauri Rantasalo.

• Hiihto-osasto

Päällikkö: voimistelunopettaja Väinö Teivaala.

• Ratsuosasto

Päällikkö: luutnantti Kaarlo Varmavuori.

• Jääkäriluutnantti Ragnar Heikel

• Martti Pihkala, Kokoomuksen kansanedustaja, Vientirauha OY:n toimitusjohtaja.
• Kalle Vierto, Suojeluskuntajärjestön sotilasohjaaja, tunturihiihdon uranuurtaja.

• Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng ja Soikkeli, Suomen vapaussota 1918 osat V ja VI, Otava Helsinki 1924-1925.
• Toim. Donner, Svedlin ja Nurmio: Suomen vapaussota osa IV, Gummerus Jyväskylä 1920-25.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.