Kallion I hallitus

Kallion I hallitus oli Suomen tasavallan 9. hallitus. Se oli Maalaisliiton ja Edistyspuolueen muodostama vähemmistöhallitus, joka toimi 431 hallituspäivää 14. marraskuuta 1922 – 18. tammikuuta 1924. Kallion ensimmäinen hallitus oli Suomen ensimmäinen maalaisliittolaisenemmistöinen hallitus ja Kyösti Kallio ensimmäinen maalaisliittolainen pääministeri.[1]

Kallion I hallitus
Suomen tasavallan 9. valtioneuvosto
Toimikausi alkoi	14. marraskuuta 1922
Toimikausi päättyi	18. tammikuuta 1924
Jäsenet
Hallituksen johtaja	Kyösti Kallio
Ministerien lukumäärä	12
Hallituspuolueet	Maalaisliitto Edistyspuolue

Kallion hallituksen toimikaudella hyväksyttiin laki valtakunnanoikeudesta sekä siihen liittyvä ns. ministerivastuulaki eli laki eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatoimien lainmukaisuutta. 1910-luvulla Suomeen rantautunut luonnonsuojeluaate pääsi vaikuttamaan myös lainsäädäntöön, kun eduskunta hyväksyi Suomen ensimmäisen luonnonsuojelulain vuonna 1923. Juuri itsenäistynyt Suomen ortodoksinen kirkko jaettiin Helsingin ja Kuopion hiippakuntiin. Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon perustettiin ruotsinkielinen Porvoon hiippakunta ja aikaisemman Porvoon hiippakunnan piispanistuin siirrettiin Tampereelle. Kallion hallitus pyrki hillitsemään yhä kiihtyvää kielitaistelua suomen- ja ruotsinkielisten kesken lailla, joka määräsi opetuskielen Helsingin yliopistossa riippuvaksi eri kieliryhmiin kuuluvien ylioppilaiden suhteellisesta määrästä.[1]

Kallion hallitus kaatui tammikuussa 1924. Kommunistit olivat käyttäneet vallinneessa vapaamielisessä ilmapiirissä heille myönnettyjä toimintavapauksia ulkoparlamentaariseen toimintaan Kominternin ohjeiden mukaan. Sisäministeriön määräyksestä Etsivä keskuspoliisi (EK) pidätti elokuussa 1923 noin 200 johtavaa suomalaista kommunistia, mukaan lukien kaikki 27 Sosialistisen työväenpuolueen (SSTP) kansanedustajaa. Lisäksi takavarikoitiin puolueen kirjapainot ja estettiin SSTP:n sanomalehtien ilmestyminen. Osa vangituista vapautettiin myöhemmin, mutta muut asetettiin syytteeseen valtiopetoksen valmistelusta tai avunannosta siihen ja tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Porvaripuolueiden mielestä ennen uusien vaalien määräämistä oli odotettava hovioikeuden päätöstä, joka ratkaisisi kommunistien oikeuden ottaa osaa vaaleihin. Sosialidemokraatit puolestaan vaativat eduskunnan välitöntä hajottamista sen tultua vajaalukuiseksi SSTP:n kansanedustajien vangitsemisen vuoksi. Pääministeri Kyösti Kallio kieltäytyi eroamasta, mutta presidentti K. J. Ståhlberg asettui kiistassa sosialistien kannalle, määräsi uudet eduskuntavaalit, vapautti Kallion hallituksen ministerit tehtävistään ja nimitti aikaisemman pääministerin Aimo Cajanderin muodostaman virkamieshallituksen.[1][2]

Kenraali Bruno Jalander joutui eroamaan puolustusministerin tehtävästä Leppävirralla paljastuneen vakoilutapauksen vuoksi kesäkuussa 1923. Tämän jälkeen pääministeri Kyösti Kallio hoiti puolustusministerin tehtäviä, kunnes uudeksi puolustusministeriksi tuli kenraali Vilho Nenonen. Nenonen puolestaan oli eronnut rannikkotykistön komentajan tehtävästä kesäkuun alussa 1923 riitauduttuaan armeijan johdon kanssa.[3]