Kallion II hallitus

Kallion II hallitus oli Suomen tasavallan 13. hallitus. Se oli Maalaisliiton ja Kokoomuksen muodostama porvarillinen vähemmistöhallitus, joka toimi 348 hallituspäivää 31. joulukuuta 1925 – 13. joulukuuta 1926.

Kallion II hallitus ja presidentti: vasemmalta Kyösti Järvinen, Leonard Hjelmman, Vihtori Vesterinen, Juho Sunila, Emil Setälä, Kyösti Kallio, Lauri Kristian Relander, Lauri Ingman, Juho Niukkanen, Kalle Lohi, Gustaf Ignatius, Urho Castrén ja Tyko Reinikka; taustalla Axel Charpentier.

Edellisen pääministerin Antti Tulenheimon jätettyä hallituksensa eronpyynnön heräsi keskustelu hallitusvastuun siirtämisestä sosialidemokraateille, mutta SDP:n päättävät elimet eivät vielä olleet tehneet tähän oikeuttavaa päätöstä. Tulenheimon hallituksen kulkulaitosministerinä toiminut Kyösti Kallio yritti saada hallitukseensa mukaan myös RKP:n, mutta eri kieliryhmien välit olivat kärjistyneet jo molemminpuolisen pistelyn asteelle. Tulenheimon hallitus oli muun muassa poistattanut ruotsinkieliset nimi- ja opastekyltit suomenkielisten alueiden rautatieasemilta, eikä uusi pääministeri osannut ruotsia, missä oli kylliksi syytä eriseuraisuudelle. Niinpä RKP alkoi hakeutua useissa asioissa yhteistyöhön sosialidemokraattien kanssa, joiden piirissä aitosuomalaisuudella ei juuri ollut kannatusta.[1]

Kallion II hallitus pyrki jatkamaan edeltäjiensä työtä. Hallitusohjelmassaan se katsoi tehtäväkseen maatalouden, teollisuuden ja liike-elämän tukemisen sekä kansan sivistystason nostamisen. Edelleen hallitus ohjelmassaan lupasi myös jatkaa toimenpiteitä kieltolain aiheuttamaa alkoholin salakuljetusta ja väärinkäyttöä vastaan. Hallitusohjelman mukaan se myös pyrki "voimiensa mukaan huolehtimaan armeijan hengen eheyttämisestä ja siveellisen tason kohottamisesta".

Ulkopolitiikassa Kallion hallitus, jonka ulkoministerinä oli professori E. N. Setälä, teki Suomen historian ehkä kauaskantoisimman aloitteen esittäessään Kansainliitossa kansainvälisen talousavun myöntämistä hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle valtiolle. Tämä suunnitelma hyväksyttiin monien neuvotteluvaiheiden jälkeen vuonna 1930, mutta Yhdistynyt kuningaskunta, jonka maksettaviksi pääosa suunnitelmaa toteutettaessa tarvittavista summista olisi tullut, ei koskaan ratifioinut sopimusta, vaikka se myönsikin asian tärkeyden ja kaukonäköisyyden. Kansainvälisen tilanteen kiristyessä 1930-luvun mittaan suunnitelma hautautui eikä suurvaltojen aggressiivisen politiikan jalkoihin jääneillä pienillä valtiolla ollut Kansainliitosta tätäkään apua.[1]

Hallitus kärsi pääministeri Kyösti Kallion ja presidentti Lauri Kristian Relanderin kylmistä suhteista ja kaatui SDP:n 23. marraskuuta 1926 tekemään välikysymykseen koskien puolustuslaitoksen taloudellista epäsäännöllisyyttä. [2]