Kalle Kaihari

Kalle Kaiharin vanhemmat olivat sahatyömies Kaarle Flinck ja puuhiomontyöntekijä Hanna Aalto. Hän syntyi ennen vanhempiensa avioitumista.

Kalle Flinck (myöhemmin Kaihari) avioitui 29. toukokuuta 1920 Aune Esteri Leppäsen (26. kesäkuuta 1900 – 27. huhtikuuta 1975) kanssa, ja he saivat viisi lasta, Eila (1922–2016), Anja (1924–2018), Pirkko (1926–2008), Seppo (1929–1977) ja Jarmo (1936–2009). 1. elokuuta 1981 Kalle Kaihari avioitui Anja Kyllikki Nummen (1935–2017) kanssa. Tästä liitosta hänellä ei ollut lapsia.[2]

Hän vaihtoi sukunimensä Kaihariksi 13. syyskuuta 1935. Nimen Kaihari hän otti hankkimansa kesäpaikan mukaan, joka sijaitsi Näsijärven rannassa Ylöjärven Kaiharinniemessä.[2] Talvet hän asui Tampereen Pyynikintorilla.

Perheen vanhin lapsi Kalle oli jo kansakoulua käydessään Aamulehden ja Kansan Lehden lehtimyyjänä. Kansakoulusta päästyään hän oli aluksi työssä leipomon pullakuskina ja sen jälkeen Hämeen pussitehtaalla nimilappujen ja kutsukorttien painajana. Vuoden 1915 tienoilla Kalle pääsi työhön Särkän sahalle, jossa myös hänen isänsä kävi työssä. Vapaa-aikansa Kalle vietti työväentalolla, jossa hän tutustui myös biljardinpeluuseen.[2]

Kalle Kaihari punakaartilaisena vuonna 1918.

Kaihari otti osaa Suomen sisällissotaan punaisten riveissä Tampereella. Hän haavoittui Tampereen taistelussa molempiin jalkoihin. Sodan jälkeen hän oli punavankina Tourulan vankileirissä Jyväskylässä mutta pääsi vapaaksi syksyllä 1918. Hän tapasi tulevan vaimonsa Aune Leppäsen vuonna 1918. Tämä oli porvarillinen junanlähettäjän tytär, joka oli saanut ehdonalaisen tuomion sillä perusteella, että joku oli nähnyt hänet miestenhousuihin pukeutuneena punaisten vartiossa.

Vielä vuonna 1918 Kaihari sai töitä Rafael Haarlalta. Suojeluskunnan perustajajäsenen Haarlan kuultua, että työntekijöiden joukossa on entinen punakaartilainen, Kaihari sai kuitenkin potkut eikä saanut kolmen kuukauden palkkaansa.

Vuodesta 1919 alkaen Kaihari oli kesäisin purkamassa proomujen lasteja Mustanlahden satamassa, ja talvisin hän hankki elantonsa ammattimaisena biljardinpelaajana. Kaihari menestyikin pelaajana hyvin niin, että hän saattoi vuonna 1924 voittaa yhdessä illassa jopa 50 000 markkaa.

Kaihari tutustui 1920-luvulla paitatehtailija Emil Eloon ja solmiotehtailija Karl A. Ebbiin. Näiden ehdotuksesta hän päätti perustaa 1926 Tampereelle paitoja ja solmioita myyvän liikkeen.[2] Kun hän meni pyytämään liikkeen perustamista varten pankista lainaa, pankinjohtajan vastaus oli tyly: punakaartilaisille ja kommunisteille lainaa ei anneta. Kaihari joutuikin käyttämään omia säästöjään, ja myytävät paidat ja solmiot hän sai luotolla Elolta ja Ebbiltä. Kuninkaankadulla sijainnut liike myi aluksi myös gramofonilevyjä. Vuonna 1929 Kaihari perusti yhdessä Vilho Niemen kanssa äänilevyjä ja soittimia myyneen Gramofoniliike K. Flink & Kumppanit. 1930-luvun alun lamavuodet pakottivat Kaiharin myymään tämän liikkeen vuonna 1934, mutta sen sijaan paitojen ja solmioiden myynti sujui lamavuosinakin hyvin. Vuonna 1932 Kaihari sai ostettua edullisesti konkurssiin menneen tamperelaisen paitatehtaan varaston, ja samoihin aikoihin hän perusti toisen myymälän Tammelan kaupunginosaan. Tämän jälkeen hän alkoi nousta yhä merkittävämpää asemaan yhteiskunnassa. Kaihari luopui liikkeistään 54 vuotta myöhemmin, vuonna 1980.

Talvisodassa Kaihari toimi Tampereen väestönsuojelukeskuksessa. Jatkosodan puhjettua hän lähti 42-vuotiaana vapaaehtoisena rintamajoukkoihin.[2] Vuoksen ylityksestä hän sai kenraali Aaro Pajarin päiväkäskyllä alikersantin arvon ja toisen luokan vapaudenmitalin. Myöhemmin Kaihari toimi useita vuosia Kansanavun Tampereen paikallisjohtajana. Rahaa kerättiin tuolloin Kaiharin johdolla markkamääräisesti enemmän kuin Helsingissä. Sotien jälkeen perustetun sotainvalidien kannatusyhdistyksen johtokuntaan Kaihari kuului alusta alkaen.

Tampereen asevelikylää alettiin rakentaa Nekalaan talkoohengen vallassa välirauhan vuotena 1941. Kaihari lahjoitti ensimmäisen talon, teki työmaalla itse 2 600 talkootuntia ja johti keräystä, jonka avulla aseveljille ja heidän perheilleen nousi kaikkiaan 23 omakotitaloa. Töissä oli 100–150 miestä eri yrityksistä vapaa-aikanaan. Kylä valmistui 80 000 tunnin talkootyöllä syyskuussa 1943.

Nuorena Kaihari oli olympiatason urheilija ja kunnostautui monessa lajissa. Kaihari aloitti urheilun parikymmentävuotiaana. Ensimmäisissä suuremmissa kisoissaan TUL:n urheilu- ja laulujuhlilla vuonna 1922 Kaihari sijoittui 800 metrillä kolmanneksi. Sen jälkeen hän keskittyi seiväshyppyyn ja otti Tampereen Yrityksen nimiin kaksi TUL:n mestaruutta ennätyksenään 371 cm. Monipuolisuutensa Kaihari todisti vuonna 1931 työväen talviolympiakisoissa ottaessaan kolme luistelupronssia.

Kaihari siirtyi juoksuista ja moniotteluista seiväshypyn pariin vuonna 1924. Kolme vuotta myöhemmin Kaihari hyppäsi TUL:n ennätyksen ja mestaruuden tuloksella 355. Seuraavana vuonna hän korjaili numerot 361:een ja 1929 Latvia-ottelussa 371:een.

Vuonna 1930 Kaihari kunnostautui TUL:n jalkapallo- ja urheilujoukkueen Saksan-matkalla. Hän oli yleisurheilujoukkueen johtaja ja voitti samalla kaikki viisi seiväskilpailuaan samalla tuloksella 360.

Vuonna 1930 ryhdyttiin valmentamaan joukkuetta Mürzuschlagin talvikisoihin. Kaihari innostui luistelusta sillä tuloksella, että hän ennen pitkää kuului liiton parhaimmistoon. Valintakilpailuissa Kaihari luisteli 500 m 50,5, 1 000 m 2.43,4, 5 000 m 10.21,9 ja 10 000 m 19.57,5, mutta häntä ei valittu joukkueeseen. Kaihari kuitenkin matkusti kisoihin omalla kustannuksellaan ja otti pronssin kolmella lyhimmällä matkalla tuloksin 50,4, 2.41,0 ja 9.43,4.

Vuonna 1931 Visan kansallisissa Kaihari luisteli 49,0, 1 000 m 2.35,7, 5 000 m 9.26,5 ja 10 000 m 19.30,6.

Kaihari oli mukana myös Suomen ensimmäisissä pujottelu- ja syöksylaskukisoissa Sallassa 1934 ja sijoittui neljänneksi. Talvella 1939 hän vielä lähes 40-vuotiaana voitti Taivaskerolla syöksylaskukilpailun. Sotien jälkeen hän harrasti keilailua kymmenisen vuotta ja selviytyi muun muassa Ruotsi-maaotteluun.

Urheilun johtotehtävät Kaihari aloitti Tampereen Yrityksen puheenjohtajana. TUL:n joukkueenjohtajana Kaihari toimi monilla kilpailumatkoilla Saksassa, Latviassa ja Itävallassa. Tampereen Pyrinnön puheenjohtajana Kaihari toimi vuosina 1945–1953, minä aikana Pyrintö voitti yleisurheilussa Kalevan maljan kuusi kertaa.

Suomen urheilun johtokunta ja liittovaltuusto tulivat myös tutuiksi. Oslon EM-kisoissa 1946 ja Lontoon kesäolympialaisissa 1948 Kaihari kuului Suomen joukkueen johtoon. Helsingin kesäolympialaisissa 1952 Kaihari oli mukana toimitsijana. Kaihari oli myös SVUL:n liittovaltuuston puheenjohtaja 1953–1957, SVUL:n talousvaliokunnan puheenjohtaja 1949–1958, SUL:n johtokunnassa 1948 ja 1951–1952, liittovaltuuston puheenjohtaja 1951–1958 ja talousvaliokunnan puheenjohtaja 1951–1955. Mukana monissa kunnallisten rakennushankkeiden rakennustoimikunnissa, muun muassa Tampereen urheilutalosäätiössä ja Saunasäätiössä (Kisapirtti,[3] Pyynikin uimahalli[4], UKK-instituutti[5]), ja Ratinan stadionhankkeessa[6]. Pyrinnön kunniapuheenjohtaja 1986. Urheiluansioistaan Kaiharille myönnettiin Suomen urheilun kultainen ansioristi vuonna 1957[7] ja Suomen urheilun korkein kunniamerkki Suomen urheilun suuri ansioristi vuonna 1980.

Kaihari oli aikoinaan tunnettu liikemies. Hänet tunnettiin presidentti Urho Kekkosen läheisenä ystävänä, ja hän oli Linnan juhlien vakiovieras. Yhteyksiensä ja suhdeverkostonsa avulla Kaihari vaikutti merkittävästi kotikaupunkinsa Tampereen kehittämiseen.[8]

Vuonna 1981 ilmestyneessä kirjassaan Ratkaiseva ääni Kaihari väitti, että vuoden 1956 presidentinvaalissa ratkaisevan äänen Urho Kekkosen hyväksi oli antanut Penna Tervo. Kekkonen kiisti vuonna 1982 Tervon äänestäneen häntä (tieto julkistettu 2006). Kaiharin sisko Anni Flinck (1915–1990) oli SDP:n kansanedustajana vuosina 1954–1975.