Kalle A. Ritokangas

Varsinaiselta koulutukseltaan Ritokangas oli metsänhoitaja.[3] 1920-luvun alussa hän toimi opettajana Sotkamossa[4] ja myöhemmin pitkään muun muassa matematiikan, fysiikan, uskonnon ja liikunnan lehtorina Haapamäen Yhteiskoulussa.[3] Ritokangas on kirjoittanut myös koulun 50-vuotishistoriikin vuonna 1957 ja nykyään oppilaitoksen ala-aulassa on kuvanveistäjä Vuokko Kimari-Ermalan tekemä Ritokankaan muistoreliefi.[5]

Ritokangas tunnettiin innokkaana urheilumiehenä, Sotkamossa hän oli vuonna 1922 mukana aloittamassa Sotkamon Jymyn pesäpallotoimintaa[4] ja Keuruulla Ritokangas vaikutti muun muassa Keuruun Seudun Ampujien puheenjohtajana vuodesta 1962 lähtien.[6] Hänen harrastuksiinsa kuului myös partiotoiminta. Vuonna 1931 Ritokangas perusti Haapamäen Siniveikot -lippukunnan, jota hän johti kuolemaansa saakka.[7] Lisäksi Ritokangas kirjoitti runoja, joita esitettiin lähinnä erilaisissa juhlatilaisuuksissa.[3]

Ritokangas kuului Ahtärin suojeluskuntaan, joka sodan aikana oli osa V Mäntän pataljoonaa. Tammikuussa 1918 hän kävi Vöyrin sotakoulun, jonka jälkeen Ritokangas nimitettiin oman suojeluskuntayksikkönsä päälliköksi. Helmikuun 1. päivänä Ritokangas sai tehtäväkseen viiden jääkärikapteeni Paul Walleniuksen Vilppulassa vangitseman miehen kuljettamisen Haapamäeltä Seinäjoelle. Heidän joukossaan oli neljä punakaartilaista sekä SDP:n kansanedustaja Samuli Rantanen, joka ei kuulunut punakaartiin. Kuljetus tapahtui junalla, jossa matkustajana oli myös toinen kansanedustaja Jonas Castrén.[2]

Seinäjoelle saavuttuaan Ritokangas muutaman alaisensa kanssa teloitti vangit 2.–3. helmikuuta. Rantasen lisäksi ammuttuihin kuuluivat Keuruulta kotoisin olleet nahkuri Eevert Lampinen (s. 1874) ja sekatyömies Heikki Saxberg (s. 1882) sekä vilppulalaiset työmies Nikolai Lahtinen (s. 1887) ja tynnyrintekijä Juho Salonen (s. 1879).[8] Kansanedustaja Rantanen teloitettiin, vaikka hän ei kuulunut punakaartiin ja oli myös vastustanut aseelliseen kapinaan ryhtymistä. Myös muiden ampuminen rikkoi Mannerheimin ja senaatin antamaa julistusta suojeluskuntien aseellisesta vastustamisesta maanpetoksena, koska yksikään heistä ei ollut liittynyt aseelliseen vastarintaan. Ritokangas kuvaili itse teloituksia vuosi sodan jälkeen ilmestyneessä Arvid Borgin teoksessa Ähtärin suojeluskunta Suomen vapaussodassa 1918.[2]

Myöhemmin Ritokangas joukkoineen suoritti vankien teloituksia ainakin Juupajoella 19.–20. maaliskuuta sekä huhtikuun alussa Tampereen taistelun aikana Takahuhdin ja Tammelan kaupunginosissa. Yhteensä hänen vastuullaan on 10–15 teloitusta. Ritokangas kirjoitti sisällissodan aikaisista tapahtumista ilmeisen katuvana muun muassa vuonna 1928 Jyväskylän suojeluskuntapiirin kymmenvuotisjuhlateoksessa sekä 1957 julkaistussa Haapamäen Yhteiskoulun historiikissa.[2] Huhtikuun lopulla 1918 hänelle myönnettiin toiminnastaan II luokan vapaudenmitali.[9] Sotilasarvoltaan Ritokangas oli vänrikki.[10]

• 50-vuotias Haapamäen yhteiskoulu, yhdessä Jouko K. Järviön kanssa, Haapamäen Yhteiskoulun johtokunta, Keuruu, 1957.