Kalifaatti

Kalifaatti (arab. خِلَافَة khilafa) on islamilainen valtio, jonka johdossa on kalifin arvonimeä käyttävä islamilainen hallitsija. Oppi kalifista ja hänen tehtävistään on säädetty shariassa eli Jumalan antamassa laissa ihmiskunnalle.[1] Ylin valta kuuluu Jumalalle, mutta toimeenpanovaltaa käyttää kalifi, joka korkeimpana uskon puolustajana valvoo, että Jumalan laki toteutuu.[1][2] Kalifin valtaa sharialain mukaan rajoittaa se, että islamilainen papisto eli ulama tulkitsee lain sisältöä, kun taas kalifille jää vain toimeenpanovalta.

Osin myyttinen kuvaus alkuperäisen kalifaatin laajenemisesta
  Muhammedin valloittamat alueet, 622–632
  Oikeaanjohdettujen kalifien valloitukset, 632–661
  Umaijadien valloitukset, 661–750

Oppi kalifaatista vakiintui 800-luvulla abbasidikalifien valtakunnassa. Siihen kuului, että islamilainen umma oli yhtenäinen ja kalifaatteja on vain yksi.[1] Jos kalifeja oli kaksi, kummankaan valta ei ollut pätevä.[3] Yhtenäinen kalifaatti oli kuitenkin ihanne, joka murtui jo 900-luvulla, kun fatimidit vuonna 909 julistivat Egyptissä oman kalifaattinsa ja Espanjan umaijadit pian sen jälkeen vuonna 929 Córdoban kalifaatin.

Abbasidien arvovalta ainoina laillisina kalifeina oli kuitenkin niin voimakas, että he säilyttivät symbolisen asemansa oikeauskoisten puolustajina vielä satoja vuosia sen jälkeen, kun heidän tosiasiallinen valtansa oli murtunut. Kalifaatin idea nousi uudelleen pinnalle 2000-luvulla ISIS-terroristijärjestössä. Se julistautui kalifaatiksi ja toimi ennen kukistumistaan Syyriassa ja Irakissa vuosina 2014–2019 pyrkien elvyttämään klassisen islamin instituutioita.[4]

Ensimmäinen historiankirjoituksen tunnistama hallitsija, joka käytti nimitystä Khalifat Allah ("Jumalan puolestapuhuja") oli umaijadihallitsija Abd al-Malik ibn Marwan (685–705). Kalifi-nimityksen poimi historiasta uudelleen käyttöönsä sata vuotta myöhemmin abbasidihallitsija al-Mamun (813–833). Nimitys vakiintui sen jälkeen eli vasta 800-luvulla.[5]

Eräitä kalifaatteja

Katso myös

Lähteet

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sacred Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

  1. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 639 (o.25). amana publications, 2017.
  2. Suomen Islamilainen Yhdyskunta: Islam uskomme, s. 97–101. Suomen Islamilainen Yhdyskunta, 1993.
  3.  Reliance of the Traveller, 2017, s.645 (o25.6)
  4. Isis-järjestö ilmoitti perustaneensa kalifaatin (Arkistoitu – Internet Archive). Ilta-Sanomat 29.6.2014.
  5. Popp, V.: The Early History of Islam, Following Insxriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam. (s. 17–124)., s. 59. Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.