Kalevi Heikkinen

Pohjois-Pohjanmaan Kestilässä syntynyt Heikkinen kotiutui asepalveluksestaan alikersanttina, työskennellen sen jälkeen liikeapulaisena, kunnes aloitti opiskelut Evon metsäopistolla. Kesällä 1930 hän kiinnostui äärioikeistolaista Lapuan liikkeestä ja ryhtyi johtamaan sen Loimaalla toiminutta iskujoukkoa, joka ehti syyllistymään kolmeen vapaudenriistoon. Niistä viimeisin muodostui kohtalokkaaksi, kun Heikkisen johtama joukkio tunkeutui heinäkuun 4. päivän vastaisena yönä Forssassa Loimaan kauppalanvaltuuston entisen jäsenen Yrjö Holmin kotiin. Tämä ei kuitenkaan suostunut lähtemään muiluttajien matkaan, vaan puolustautui ja menetti syntyneessä laukaustenvaihdossa henkensä.[3][4]

Holmin ampujaksi epäiltiin aluksi Paavo Markkulaa, jonka pidätyksen jälkeen Heikkinen organisoi 4. marraskuuta Forssaan 800 Lapuan liikkeen kannattajan mielenosoituksen hänen vapauttamisekseen. Markkulan vapauttamisen jälkeen ampujaksi epäiltiin Heikkisen lisäksi myös ylioppilas Enso Kivikoskea, mutta lopulta murhasta ei tuomittu ketään.[3] Heikkinen sai kuitenkin vuonna 1931 Turun hovioikeudelta yhdeksän kuukauden ehdollisen tuomion kolmesta vapaudenriistosta. Tämän jälkeen hän toimi Lapuan liikkeen ja IKL:n nuorisojärjestön Sinimustien julkaiseman samannimisen lehden ilmoitusmyyjänä, kunnes joutui järjestön lakkauttamisen jälkeen työttömäksi vuonna 1936.[2]

Alkuvuonna 1937 työttömäksi jäänyt Heikkinen päätti liittyä Espanjan muukalaislegioonaan ja lähteä taistelemaan falangistien riveihin maassa heinäkuussa 1936 syttyneeseen sisällissotaan. Helmikuussa hän matkusti kymmenen suomalaisen seurueessa S/S Wappu -höyryaluksella Kotkasta Hampuriin, jossa miehet ottivat yhteyttä natsi-Saksan propagandaosaston johtajaan Heinrich Hoffmanniin. Tämä opasti heidät espanjalaisen värvääjän puheille, joka järjesti matkan Lissabonin kautta Espanjaan. Hanke kuitenkin kariutui, kun Portugalin suurlähetystö ei Suomen konsulaatin kehotuksesta myöntänyt heille viisumia. Osa joukkiosta kyllästyi odotteluun ja palasi kotimaahan. Heikkinen onnistui lopulta toimittajana esiintyen pääsemään Espanjaan Ranskan kautta, kun maa ei Pariisin maailmannäyttelyn vuoksi vaatinut lehtimiehiltä viisumia. Hänen kanssaan Espanjan muukalaislegioonaan liittyi muun muassa myöhemmin natsi-Saksan SS-joukoissa sotinut Olavi Karpalo.[2]

Heikkinen esiintyi muukalaislegioonassa salanimellä ”Arbo Kalbi”, taistellen Madridin rintamalla. Huhtikuussa päähän osuneesta kranaatinsirpaleesta haavoittunut Heikkinen siirrettiin sotasairaalaan Palenciaan, josta hän kirjoitti sotakokemuksistaan IKL:n Ajan Suunta -lehteen nimimerkillä ”H”. Heikkinen siirrettiin pian Marokon rannikolla sijaitsevaan Ceutaan, mistä hän jatkoi kirjoittamista IKL:n eri lehtiin, tällä kertaa nimimerkillä ”K. H.” ja raportoi myöhemmin omalla nimellään myös Ilta-Sanomiin.[2]

Syyskuussa 1937 Heikkinen palasi Suomeen yhdessä kajaanilaisen toimittajan Veikko E. Rutasen kanssa. Marraskuussa hän sai työpaikan Seinäjoella ilmestyneen IKL:n Lakeus-sanomalehden toimittajana, mutta ei viihtynyt työssään kuin pari kuukautta. Heikkinen kyllästyi liian passiivisena pitämäänsä järjestöön, jota hän kutsui ”suunsoittajien ompeluseuraksi”. Heikkinen jatkoi kirjoitteluaan Ilta-Sanomiin ja ryhtyi Valpon ilmiantajaksi. Samalla hän pyysi väärennettyä kommunistien jäsenkirjaa, jonka turvin Heikkinen halusi soluttautua Espanjan tasavaltalaisten puolella taisteleviin kansainvälisiin prikaateihin. Valpo ei kuitenkaan suostunut ajatukseen.[2]

Maaliskuussa 1938 Heikkinen aloitti vanginvartijana Helsingin lääninvankilassa, mutta hänet pidätettiin jo kuukauden kuluttua Yrjö Holmin murhaan liittyen. Uudessakaan oikeudenkäynnissä murhasyytettä ei pystytty näyttämään toteen, mutta Heikkinen sai vapaudenriistosta jälleen viiden kuukauden tuomion. Hän kuoli Espanjassa saamiensa vammojen johdosta joulukuussa 1940 vain 29-vuotiaana.[2]