Kaldoaivin erämaa

Mäntymetsän raja kulkee jotakuinkin erämaa-alueen etelärajalla. Likimain Iijärven pohjoispään korkeudelle saakka mäntyä esiintyy yksittäispuina koivujen joukossa. Pulmankijärven eteläpuolella Ylä-Pulmankijokilaaksossa on noin kilometrin levyinen ja kolme kilometriä pitkä männyn erillisesiintymä, Beahceguolbba, joka lienee jäänyt eristyksiin atlanttisen lämpökauden päätyttyä. Muutoin alueen puusto on tunturikoivikkoa. Merkittävä osa erämaa-alueen maapinta-alasta on puutonta paljakkaa. 1960-luvulla tapahtunut tunturimittarin massaesiintymisen jäljiltä Kaldoaivissa on edelleen laajoja pystyynkuolleita ja vähitellen lahoavia tunturikoivikoita.[1][2]

Tyypillistä aluskasvillisuutta ovat metsäisemmillä alueilla variksenmarja ja mustikka, paljakalla variksenmarja, kurjenkanerva, riekonmarja sekä vaivaiskoivu. Tunturien lakialueilla on omanlaistaan lajistoa, kuten tunturivihvilä, tähkäpiippo ja uuvana. Kaldoaivin erämaassa sijaitsevat pensaskanervan ja valkopärskäjuuren Suomen ainoat luonnonvaraiset esiintymät, joskin pensaskanervan kasvustot ulottuvat jonkin verran myös erämaa-alueen rajauksen ulkopuolelle. Kaldoaivin alueelta tavattuja kasviharvinaisuuksia ovat myös suikeanoidanlukko, pohjannoidanlukko, pohjannokkonen, sukassara, tundrasara, tunturinuppisara, nyylähaarikko, lapinesikko ja lapinalppiruusu.[1][2]

Čuomasvárrin ympäristöstään selvästi poikkeava, ultraemäksinen kallioperä tarjoaa kasvupaikan sellaisille lajeille kuin sini-, kulta-, pahta-, mätäs-, nuokku- ja purorikko, lapinvuokko, verkkolehtipaju, kalliosara, soukkasara, lapinnätä sekä valkokämmekkä. Osa näistä lajeista on kalkinvaatijoita, joita ei tavata missään muualla Inarin Lapin alueella.[1]

Erämaan runsaimmat pesimälinnut ovat niittykirvinen, lapinsirkku, järripeippo, pajulintu ja urpiainen. Etenkin palsasoilla pesivät liro, suokukko, kapustarinta ja tunturikihu. Iijärven ympäristössä kaakkurikanta on Suomen tihein. Kaldoaivin erämaa on punakuirin, lapinsirrin, allin ja mustalinnun merkittävin pesimäalue Suomessa ja pilkkasiiven merkittävin pesimäalue Lapissa. Erämaassa pesivät myös tunturihaukka ja maakotka. Tunturipöllön pesintöjä on todettu muutamia. Karujen talviolojen vuoksi talvilinnustoon kuuluvat lähinnä korppi ja riekko sekä vähemmissä määrin kiiruna, lapintiainen, maakotka ja tunturihaukka.[1][3]

Alueelta tunnetaan yli 50 vanhaa naalin pesää, mutta yhtään pesintää ei ole todettu 1990-luvun puolivälin jälkeen ja muutoinkin naalikanta on huvennut korkeintaan kymmeniin yksilöihin. Suurpedoista Kaldoaivissa tavataan yleisimmin ahmaa, ja ilves on mahdollisesti yleistymässä. Susi ja karhu ovat satunnaisia vierailijoita. Hirvikanta on suhteellisen pieni, mutta laji on yleistymään päin. Metsäjänis on yleinen, joskin harvalukuinen ja esiintyy koko alueella. Tunturisopulia tavataan huippuvuosien ulkopuolella hyvin harvoin, mutta sillä oletetaan kuitenkin olevan vakituinen populaatio alueella. Sen sijaan punamyyrä, harmaakuvemyyrä, peltomyyrä ja lapinmyyrä ovat yleisiä. Poroja erämaa-alueella laiduntaa noin 10 000 yksilöä.[1][3]

Kaldoaivin erämaa-alueen laajimmin levinnyt kalalaji on taimen, minkä lisäksi siikaa esiintyy useimmissa vesistöissä. Osa siikapopulaatioista on istutusten tulosta, mikä on paikoin vahingoittanut luontaista kalakantaa. Näätämöjoki on merkittävä lohijoki aina Iijärvelle ja Vaijokeen saakka, minkä lisäksi lohia nousee erämaan alueelle useissa Tenoon laskevissa joissa. Näätämön sivuhaarassa, Silisjoessa, on oma lohikantansa. Nieriä viihtyy etenkin latvavesistöissä ja myös sitä on pyritty paikoin siirtoistuttamaan alkuperäisen kannan taannuttua. Harjusta tavataan yleisesti virtavesien lisäksi myös järvissä ja made on levinnyt lähes kaikkiin vesistöihin. Myös hauki on vesistöissä yleinen. Ahven on harvinaisempi, mutta muutamissa järvissä se on ainoa kalalaji.[1]

Kaldoaivin tyypillistä perhoslajistoa ovat lapinverkkoperhonen, lapinnokiperhonen, pohjanhopeatäplä, tundrahopeatäplä ja paljakkakylmänperhonen, metsäpohjanmttari, tunturipunatäplä, tuhkapaljakkayökkönen, tunturikangasyökkönen, paljakkakangasyökkönen ja jäkälänopsayökkönen. Pienet taigakirjokääriäiset ja korpikirjokääriäiset voivat olla keskikesällä hyvin runsaslukuisia. Harvinaisempia ovat lapinkeltaperhonen, ruijannokiperhonen sekä Čuomasvárrin erikoisuus pörhönopsayökkönen. Ludelajeista pohjoisia erikoisuuksia ovat pohjankaitalude ja kätköjänölude. Hämähäkeistä tunturipaljakalla viihtyy Pardosa lapponica ja -koivikoissa Pardosa hyperborea. Muun räkän ohessa seudun poroja ahdistelevat porokiiliäinen sekä poronnenäsaivartaja. Näätämöjoessa on pieni jokihelmisimpukkakanta. Pohjoisena erikoisuutena monissa seudun pikkulampareissa elää Polyartemia forcipata -lehtijalkaisäyriäisiä.[1]