Kala ruokana

Kalanviljely yleistyy maailmalla. Vihreällä viljellyn kalan, sinisellä villin kalan osuudet ruokakalasta.

Ruokakalana käytetään niin merikaloja kuin makean vedenkin kaloja. Villikalaa saadaan kalastamalla luonnonvesistä, ja viljeltyä kalaa saadaan kalanviljelylaitoksista. Kalan säilyvyyttä pidennetään esimerkiksi pakastamalla se tai säilömällä se säilykkeenä.[1]

Suomalaisten eniten suosima ruokakala vuonna 2017 oli lohi, joka vastaa noin 60 prosentista K-ruokakauppojen tuoreen kalan myynnistä. Seuraavaksi myydyimpiä ovat silakka, kuha, siika ja muikku.[2]

Luontaisesti jodia sisältävä kala oli suomalaisen ravinnon tärkein jodinlähde ennen kuin jodia alettiin lisätä ruokasuolaan, rehuihin ja lannoitteisiin[3][4]. Rasvaisessa kalassa on myös paljon D-vitamiinia[1].

Kalassa on suhteellisen paljon proteiinia, sadassa grammassa 10–25 grammaa. Vähärasvaisessa kalassa on eniten proteiinia painoon nähden.[5] Kala sisältää myös runsaasti alaniinia, josta keho syntetisoi karnosiinia[6].

On olemassa viitteitä siitä, että kala pitäisi nälkää lihaa paremmin, sillä vuonna 1995 tehdyssä australialaistutkimuksessa havaittiin, että turskan nauttimisen jälkeinen kylläisyysvaikutus oli 29 prosenttia pidempi kuin naudanfileellä[7].

Kalan rasvahappokoostumuksessa on yleensä eniten kertatyydyttymättömiä rasvahappoja ja seuraavaksi eniten monityydyttymättömiä rasvahappoja[8]. Suurin osa kalan monityydyttymättömistä rasvahapoista kuuluu pitkäketjuisiin omega-3-rasvahappoihin (EPA ja DHA). Tyydyttyneitä rasvahappoja on vähemmän kuin lihassa.[1]

Maailman suurin kalan kuluttaja on Kiina, jossa vuoden 2018 tilastojen mukaan syödään 2,04 miljoonaa tonnia kalaa vuodessa. Seuraavaksi suurimpia kalankuluttajia olivat muut Itä- ja Etelä-Aasian väkirikkaat maat, kuten Myanmar (1,50 Mt), Vietnam (1,15 Mt), Japani (0,73 Mt) ja Intia (0,49 Mt).[9]

Asukasta kohti eniten kalaa vuoden 2013 tilastojen mukaan syötiin Malediiveilla, 166 kilogrammaa vuodessa. Seuraavina tilastoissa olivat Islanti, Hongkong, Malesia, Macao, Etelä-Korea, Portugali, Norja ja Japani. Koko maailmassa kalaa syötiin 18,8 kilogrammaa asukasta kohti. Vähiten kalaa syötiin Afganistanissa (0,1 kg).[10]

Keskivertosuomalainen söi kalaa vain 36 grammaa päivässä vuonna 2018. Noin seitsemänkymmentä prosenttia Suomessa kulutetusta kalasta oli peräisin ulkomailta. Kasvatettu lohi oli Suomen suosituin kala yli kolmanneksen osuudellaan. Myös tonnikala, silli ja seiti olivat suosittuja ulkolaisia kaloja. Muikku, hauki, ahven, kuha, silakka ja siika olivat suosituimmat kotimaiset luonnonkalat.[11] Ravintolalounaan nauttijat syövät Suomessa muita enemmän kalaa. Kala ei ole kovin suosittu vaihtoehto itse valmistetulle lounaalle siihen liittyvän työmäärän ja korkean hinnan vuoksi.[12]

Kalaa voi valmistaa esimerkiksi paistamalla, keittämällä, suolaamalla eli graavaamalla tai savustamalla. Kala kypsyy lihaa nopeammin, koska sen lihaksissa on vähemmän sidekudosta.[13]

Kala kuuluu muun muassa Välimeren ruokavalioon.[14] Pescovegetarismi tarkoittaa ruokavaliota, jossa kala ja äyriäiset ovat ainoa sallittu eläinkunnasta peräisin oleva proteiininlähde.[15]

Pääartikkeli: Kalan syönnin terveysvaikutukset

Kalan syönti on yhdistetty sekä positiivisiin että negatiivisiin terveysvaikutuksiin.

Terveysviranomaiset ovat kehottaneet väestöä rajoittamaan tonnikalan, silakan ja eräiden muiden runsaasti ympäristömyrkkyjä sisältävien luonnonvaraisten kalojen syöntiä niiden sisältämien ympäristömyrkkyjen vuoksi[16][17].

Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa kehotetaan kuitenkin nauttimaan runsaasti etenkin rasvaista luonnonkalaa[18]. Kalalla on ollut perinteisesti tärkeä rooli jodin puutteen ehkäisyssä[3][19] ja rasvaisella kalalla D-vitamiinin puutoksen ehkäisyssä[20]. Rasvaisen kalan käyttösuositus on perustunut myös ajatukseen sen sisältämien monityydyttymättömien omega 3 -rasvahappojen sydän- ja verisuonisairauksia ehkäisevästä vaikutuksesta. Tutkimusten kokonaisnäyttö ei kuitenkaan tue kyseistä teoriaa.[21]

Joidenkin kansojen keskuudessa kalan syöntiä pidetään ruokatabuna. Pohjois-Afrikan berberit, etenkään tuaregit eivät syö kalaa. Koillis-Afrikassa on laaja alue, jonka asukkaat eivät syö kalaa. Alue ulottuu Egyptin Punaisenmeren rannikolta Eritreaan, Etiopiaan ja Somaliaan. Kuitenkaan alueen amharat tai muut seemiläiset kansat eivät välttele kalaa, vaan kalan syömättömyys näyttää liittyvän kuušilaisten kielten puhujiin. Kuušilaiset pitävä kaloja likaisina vedessä elävinä käärmeinä ja niiden syömistä häpeällisenä. Näiden kansojen keskuudessa on eräitä paarian asemassa olevia ryhmiä, jotka kalastavat. Kalan syömättömyys ulottuu etelässä Tansaniaan, jonka kuušilaiset kansat eivät kuitenkaan syö lainkaan kalaa. Itä-Afrikassa on myös useita niloottisten ja bantukielten puhujia, jotka eivät hyväksy kalan syöntiä. Näitä ovat maasait, turkanat ja sukit, bantuista himat ja tussit. Nandit kutsuvat kaloja liskoiksi; jos kikuju syö kalaa, hänestä tulee rituaalisesti epäpuhdas. Nyoroista karjan paimentajat eivät syö kalaa.

Etelä-Afrikassa on toinen alue, jonka asukkaat eivät syö kalaa. Täällä se tapa esiintyy bantujen keskuudessa, joista kalaa välttävät kokonaan tai osittain ainakin zulut, xhosat, swasit, tswanat, ndebelet.[22]

Tasmanian aboriginaalit eivät syöneet kalaa ennen eurooppalaisten tuloa, vaikka söivätkin rapuja, simpukoita ja merinisäkkäitä.[22]

Eräät Amerikan intiaanit, kuten zunit ja hopit, eivät syöneet kalaa, koska pitivät vettä pyhänä. Myös navajot ja apassit välttivät kalaa, ilmeisesti edellisten vaikutuksesta.[22]

• Kala-aiheisia julkaisuja (Arkistoitu – Internet Archive) Luonnonvarakeskus