Kainuulaiset

Ruotsin valta vaikutti erityisen vahvasti Oulujärven erämaan asuttamiseen. Oulujärven alueen eli nykyisen Kainuun ensimmäiset vakituiset (paikallaan pysyvät), suomenkieliset asukkaat tulivat 1550-luvulla Savon itä- ja keskiosista; Kainuun alkuperäiset asukkaat olivat kierteleviä kainuunsaamelaisia metsästäjiä ja kalastajia, jotka puhuivat kainuunsaamen kieltä. Aikojen saatossa kuitenkin kainuunsaamelaiset asukkaat sulautuivat Kainuuseen muuttaneisiin savolaisiin, ja monella kainuulaisella onkin saamelaisia sukujuuria. Myös paikannimistö kertoo saamelaisasutuksesta, esimerkiksi Suomussalmen Näljänkä on saamelaisalkuperäinen, ja nimi tarkoittaa ”neljättä järveä”. Myös Puolanka nimi on saamelaisperäinen ja tarkoittaa "palopaikkaa".[3]

Savolaisasutus levisi pian Oulujärven länsipäähän ja Oulujokilaaksoon, Limingan erämaahan. Tuolloin seudulle muutti 10–20 savolaista. Savonlinnan vouti Gustaf Fincke painosti savolaisia muuttamaan Oulujärvelle ja keväällä 1552 Savon rintamailta muutti noin 140 perhettä Oulujärvelle, 400 kilometriä pohjoiseen. Kustaa Vaasa kielsi pohjalaisia häiritsemästä Kainuun uudisasukkaita, ja Fincke lähetti Oulujärvelle sotilaita suojelemaan savolaisia paitsi pohjalaisilta, myös Vienan alueen karjalaisilta. Kuninkaan tarkoituksena olikin vahvistaa Ruotsin valtaa kiistellyllä rajaseudulla ja vallata maita, jotka Pähkinäsaaren rauhan mukaisesti olisivat kuuluneet Venäjälle.

Kainuuseen asettunut väestö oli yksi suurimmista kärsijöistä suurten kuolonvuosien ja suurten nälkävuosien aikaan. Eurooppaa jo pitkään vaivannut pieni jääkausi vaikutti paljon ilmastoon, jonka aikana oli useita kylmiä ajanjaksoja. Yksi pienen jääkauden ajanjaksoista rantautui Suomeen 1695 ja 1696 välisenä talvena. Talvi oli aluksi leuto, mutta siitäkin huolimatta vetinen talvisää tuhosi syksyllä kylvetyt siemenet. Kevättalvella talvi yltyi, ja lumen tulosta ei ollut tulossa loppua millään. Tämä sai ympäri Suomea ihmiset liikkeelle, myös kainuulaisetkin, jolloin heidän sitkeyttään kokeiltiin tosissaan ensimmäisen kerran. Suuret kuolonvuodet saivat aikaiseksi yhteensä yli 100 000:n suomalaisen kuoleman. Peräpohjolan lisäksi Kainuu kärsi eniten suurista kuolonvuosista. Itä- ja Pohjois-Suomessa väkiluku laski yhteensä jopa 30 %, vastaavasi Lounais-Suomessa noin puolet vähemmän, jonne Ruotsin kruunun apu ehti nopeammin.[4][5]

Kainuulaiset kärsivät lähes yhtä pahasti 1800-luvun katovuosista eli suurista nälkävuosista ja yli 40 000:een noussut väkiluku laski roimasti. Kainuulaisia kuoli nälkään sekä kulkusairauksiin, siitäkin huolimatta, että Kainuussa uutta nälänhätää osattiin pelätä. Jo vuotta aikaisemmin, 1865, kainuulaisia lähti nälkää pakoon mm. Venäjälle. 1866 kesä oli hyvin sateinen ympäri Suomen, joka pilasi sadon monin paikoin. Vähitellen sadon kypsyminen syksyynkään mennessä ei ollut enää varmaa hallojen, eli Kainuun oloissa pakkasten vuoksi. Tällöin nälänhädän uhka oli jo ovella, ja ruokavarastojen loppuessa kainuulaisten oli pakko lähteä kerjuulle. Kerjuulla oli omat seurauksensa: kulkutaudit ja nälkä tappoivat kainuulaista väestöä, esimerkiksi jopa viidesosa Sotkamon seurakunnan väestöstä menehtyi nälkävuosien myötä.[6]

Autonomian ajan lopussa kainuulaisia oli katovuosista huolimatta jo 60 000, joten suurista kuolonvuosista ja suurista nälkävuosista huolimatta kainuulaiset taistelivat itsensä takaisin elinvoimaisiksi.

Kainuulaisilla ja koko Kainuun maakunnalla on ollut yllättävän suuri merkitys Suomessa käydyistä sodista johtuen idän ja lännen välisestä sijainnista. Voisikin sanoa, että Suomen koko olemassaolo on melko riippuvainen ollut Kainuusta. Kainuussa on käyty sen olemassaolon aikana Pitkän vihan sotaa, Suurta Pohjan sotaa, Hattujen sotaa (tosin väkivallattomasti), sisällissotaa, talvisotaa sekä jatkosodassa ja heimosodissa käytettiin Suomussalmen ja Kuhmon itää vieviä reittejä. Paitsi jatkosodassa, niin lisäksi Lapin sodassa saksalaiset viettivät paljon aikaa Hyrynsalmella ja Suomussalmella. Savolaisten uudisasutus kärsi pahasti sotien aikana ja Kainuun rakennuskannasta iso osa tuhoutui jatkuvasti, etenkin Kuhmossa ja Suomussalmella.

Kajaanin linnan raunioita.

Kainuulaisten sisukkaat luonteenpiirteet tulivat tunnetuksi venäläisille ensimmäisen kerran tammikuussa 1716 Suuressa Pohjan sodassa, jossa kainuulaiset puolustivat Kajaanin linnaa monta viikkoa venäläiseltä taisteluosastolta. Venäläisiä oli noin 4 000 sotilasta, kun Kajaanin linnan puolustajia oli vain 50. Kajaanin linna joutui venäläisten piiritetyksi ja tilanteesta tuli päivä päivältä entistä epätoivoisempi, kunnes puolustajat päättivät antautua viiden viikon jälkeen, kun Johan Henrik Fieandt sai neuvoteltua suotavat rauhanehdot. Puolustajille luvattiin vapaa poistuminen, mutta koska venäläisen taisteluosaston kenraali Tšekin järkyttyi pahanpäiväisesti puolustajien määrästä verrattuna venäläiseen taisteluosastoon, raivostui hän ja päätti vangita kaikki puolustajat ja viedät heidät Venäjälle. Kostoksi venäläiset räjäyttivät Kajaanin linnan raunioiksi.[7]

Suomen armeijan sotilaita marssimassa Raatteen tiellä. Yksi talvisodan merkittävimmistä voitoista saavutettiin Suomussalmella, jossa Neuvostoliiton 44. divisioona tuhottiin lähes kokonaan.

Talvisota kuritti kainuulaisia Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa ja lisäksi neuvostoliittolaiset pommikoneet pommittivat runsaasti Kajaanin kaupunkia. Suomussalmen, Raatteen tien ja Kuhmon taistelut vaativat myös kainuulaisia sotilasuhreja, joita kaatui 641.[8]

Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa Neuvostoliiton tarkoituksena oli katkaista Suomi sen keskiosasta ja vallata Oulu, jolloin Neuvostoliitto olisi käytännössä saanut koko Pohjois-Suomen haltuunsa ja olisi voinut keskittyä Etelä- ja Keski-Suomen valtaamiseen. Neuvostoliiton joukot eivät päässeet kuitenkaan hirveän monia kilometrejä pidemmälle ylitettyään rajan Kainuussa. Esimerkiksi Suomussalmen taisteluissa vihollinen tuhottiin lähes kokonaan tammikuun alussa vain muutamien kilometrien päässä rajasta.[9] Kuhmossa suomalaiset sitoivat neuvostojoukot mottitaisteluihin, jotka kestivät talvisodan loppuun asti. Selvää voittoa Suomi ei kuitenkaan saanut Kuhmosta, sillä jotain neuvostojoukkoja jäi vielä motteihin sodan päättyessä.

Koska Kainuu oli erityisen altis neuvostoliitolaisten ilmapommituksille toisessa maailmansodassa, kainuulaisia sotalapsia vietiin Pohjoismaihin, erityisesti Ruotsiin satoja, ellei tuhansia.

Monet kainuulaisista sotalapsista jäivät palaamatta ja loivat tulevaisuuttaan uudessa kotimaassa. Kainuulaisia juuria on esimerkiksi ruotsalaisilla hiihtäjillä Toini Gustafssonilla ja Elina Rönnlundilla[10] (Suomussalmi) sekä NHL-kiekkoilijoilla Elias Petterssonilla ja Mika Zibanejadilla[11][12](Paltamo).

Jo kuitenkin ennen itsenäisen Suomen sotia muutti runsaasti kainuulainen väestö Yhdysvaltain Keskilänteen, sillä vuosina 1874–1914 peräti 16 prosenttia suomalaisista maastamuuttajista lähtivät vähälukuisesta Oulun läänistä. [13] Koska Kainuu oli hyvin alkeellinen maakunta Suomessa tuohon aikaan, oli heillä hyvä syy lähteä Amerikkaan leveämmän leivän perässä. Lisäksi tervalle ei ollut noihin aikoihin kovin kauheasti kysyntää, mistä myös johtunee pohjalaisten suuri maastamuutto (jopa 52 % kaikista suomalaisista).

Tunnettuja amerikankainuulaisia olivat aikoinaan maailman pisin mies Louis Moilanen (Puolanka) sekä Yhdysvalloissa tunnettu naissarjamurhaaja Aileen Wuornos (Suomussalmi ja Puolanka) [14]. Kuitenkin vain Wuornoksen äitinäiti oli Kainuusta kotoisin.

Hyvin perinteinen kainuulaisten elinkeino etenkin Kainuun köyhissä itäisissä pitäjissä oli tervakauppa, ja Kainuu olikin Suomen tervakaupan keskus 1800-luvulta lähtien, sillä Kainuu oli sijaintinsa vuoksi erittäin hallanarkaa aluetta ja mahdollisti näin kainuulaisille kenties tärkeimmäksi elinkeinoksi tervanpolton, mutta tämä johtui myös Oulujoen liikenneyhteyksien vuoksi. Kainuulaista tervaa kuljettivat Oulun ja Kokkolan tervaporvarit pitkin kainuulaisia jokia aina Oulun Tervahoviin asti. Koska kainuulaiset joet ovat hyvin matalia, ja se teki tervaveneiden kulkemisesta mahdotonta, otettiin käyttöön niin sanotut pelkkalaudat, joka mahdollisti tervan kuljettamisen. Pelkkalaudat tehtiin suuristä petäjätukeista, ja tätä tehtiin aina 1900-luvulle saakka.

Kainuulainen terva oli hyvin arvokasta kauppatavaraa Suomen ulkomaankaupalle, sillä sitä myyntiin muun muassa Englantiin, Ruotsiin ja Hollantiin. Tervakauppaan vaikutti hyvin paljon näiden maiden nousu siirtomaavalloiksi, mikä lisäsi muun muassa laivanrakentamisen tarvetta, ja täten laivojen rakentamiseen tarvittiin tervaa.[15]

Kuvassa tervavene matkaa Oulujoessa. Oulujoki mahdollisti tervaveneen käytön, toisin kuin muut joet Kainuussa. Tervaveneen kyydissä matkaa myös muutama tervatynnyri.

Tervalla on ollut hyvin suuri merkitys kainuulaisten elämään ja ilman niin suurta elinkeinoa kainuulaisten asutus olisi varmasti kärsinyt. Terva-aiheisia vaakunia löytyy Kainuun maakunnan kuntien vaakunoista, esimerkiksi Hyrynsalmen ja Paltamon vaakunoista.

Hyrynsalmen vaakuna on saanut aiheensa pitäjän laajojen metsämaiden entisaikain tärkeimpään elinkeinoon tervanpolttoon. Vaakunassa kultainen tervatynnyri kulkee pitkin jokea.

Paltamon vaakuna on saanut aiheensa tervanpoltosta -ja kaupasta. Vaakunassa on kolme tervavenettä tynnyreineen.

Kainuun väkiluku on ollut vuodesta 1985 lähtien laskusuhdanteista, Kainuussa asuukin nykyään hieman yli 70 000 tuhatta ihmistä[16], kun vielä vuonna 1980 Kainuun väkiluku lähenteli 95 000 lukemaa. Muualla Suomea paremmat vetovoimatekijät ovat saaneet aikaiseksi melko voimakkaan kainuulaisten muuttoliikkeen, jonka vuoksi tänä päivänä kainuulaisia asuu erityisen paljon esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Oulussa tai niiden seutukunnissa. Tämä ilmiö toistuu toki myös muissakin Suomen maakunnissa, muttei niin voimakkaasti Kainuuseen verrattuna.

Muuttoliikkeiden vuoksi myös nuorten kainuulaisten murteet ovat muuttaneet muotoaan. Kun vanhempi väestö puhui "savolaisempaa" murretta, on nuorten puhuma murre saanut paljon vaikutteita esimerkiksi keski- ja pohjoispohjalaisista murteista[17], jonka vuoksi ei voida oikeastaan puhua enää yhtenäisestä Kainuun murteesta missään Kainuun murteen alueella. Muualla Suomea asuneet kainuulaiset ovat omaksuneet myös jonkin verran uuden asuinalueensa murteita, jolloin murteesta on olemassa useita erilaisia variaatioita. On muistettava, etteivät kainuulaiset ole tässäkään ilmiössä ainoita, koska liikkuvuuden lisääntymisen myötä Suomen murre-erot ovat muuallakin tasaantumaan päin.