Kaija Saariaho

Kaija Saariaho, omaa sukua Laakkonen, kasvoi ja kävi koulua Helsingissä. Hänen isänsä oli sittemmin teollisuusneuvoksen arvonimen saanut toimitusjohtaja Launo Laakkonen. Hän soitti viulua, kitaraa ja pianoa ja kävi muutaman vuoden Itä-Helsingin musiikkiopistoa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi steinerkoulusta.[1]

Ensimmäisinä opiskeluvuosinaan Saariaho opiskeli yhtaikaa graafista suunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa, pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa ja musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa. Muutaman vuoden kuluttua hän siirtyi Sibelius-Akatemiaan.[1]

Saariaho opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Paavo Heinisen johdolla vuosina 1976–1980. Sen jälkeen Saariaho on opiskellut muun muassa Freiburgissa Saksassa Brian Ferneyhough’n ja Klaus Huberin johdolla (sävellysdiplomi vuonna 1982) sekä IRCAM-instituutissa Ranskassa.[1]

Saariaho kuuluu niin sanottuun suomalaisten modernistien kolmanteen sukupolveen.[2] Tämän sukupolven töissä tekstuurimusiikki on jo korvannut eurooppalaisen modernismin äärimuodon, sarjallisuuden.[3] Saariaho oli opiskelijaystäviensä kanssa perustamassa Korvat auki -yhdistystä, jonka tarkoitus oli tehdä tunnetuksi ja kehittää tätä nykymusiikkia Suomessa.[1] Yhdistyksen jäseniin kuului Saariahon lisäksi muun muassa Magnus Lindberg, Jouni Kaipainen ja Esa-Pekka Salonen.[4][5] Saariaho toimi yhdistyksen puheenjohtajana 1970–1980-lukujen taitteessa.[6]

Korvat auki -yhdistyksen piirissä esiintyi kärkästä arvostelua oopperalaitosta kohtaan, jota pidettiin luutuneena ja vanhanaikaisena taidemuotona. Yhdistyksen piirissä syntyi alun perin halventavaksi tarkoitettu ilmaus ”karvalakkiooppera”, jolla viitattiin Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten ja Aulis Sallisen Punaisen viivan perinteiseen sävelkieleen ja aihevalintoihin.[7][8] Saariaho ilmoitti vuonna 1982 Synkooppi-lehden haastattelussa, ettei koskaan tule säveltämään oopperaa tai sinfoniaa.[9]

Saariaho on asunut Pariisissa vuodesta 1984 mutta poistunut sieltä pitkille säveltäjävierailuille Japaniin (Kioto 1993) ja Yhdysvaltoihin (San Diego 1988–1989) sekä Suomeen Sibelius-Akatemian vierailevaksi professoriksi 1997–1998.[1]

Saariahon ensimmäinen ooppera Kaukainen rakkaus kantaesitettiin Salzburgissa Itävallassa vuonna 2000. The New York Times kuvaili teosta ”runolliseksi mestariteokseksi”, ja sekä se että BBC Music Magazine arvioivat tämän oopperan olevan paras uusi teos vuonna 2000.[10] Vuonna 2003 säveltäjä sai oopperallaan Grawemeyer-palkinnon, 200 000 Yhdysvaltain dollaria.[11] Ooppera sai Suomen ensi-iltansa syyskuussa 2004 Kansallisoopperassa.[12]

Saariahon toinen ooppera Adriana Mater kantaesitettiin Pariisissa maaliskuussa 2006. Ooppera sijoittuu nimeämättömään sotaa käyvään maahan, jota voidaan pitää jonain Balkanin maana Jugoslavian hajoamissotien aikaan.[13]

Kolmas ooppera Émilie kantaesitettiin Lyonissa maaliskuussa 2010 ja sai Suomen ensi-iltansa huhtikuussa 2015 Kansallisoopperassa. Oopperan nimihenkilö on ranskalainen markiisitar Émilie du Châtelet.[14] Se on kirjoitettu Karita Mattilalle. Kaikkien kolmen oopperan libretisti on Amin Maalouf.[6]

Neljäs ooppera Only The Sound Remains perustuu kahteen japanilaiseen Nō-näytelmään.[15] Se esitettiin Alankomaiden kansallisoopperan 50-vuotisjuhlilla 2016.[16][17]

Saariahon viides ooppera Innocence perustuu Sofi Oksasen librettoon. Oopperassa on viisi näytöstä, ja siinä lauletaan useilla kielillä.[18] Teos sai kantaesityksensä Aix-en-Provencessa kesällä 2021, ja se esitettiin Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2022.[19]

Saariaho on naimisissa ranskalaisen säveltäjän Jean-Baptiste Barrièren kanssa. Barrière on toteuttanut visuaalisen ilmeen moniin Saariahon teosten esityksiin.[20][21] Perhe, johon kuuluvat myös lapset Aliisa ja Aleksi, asuu Pariisissa.[4]

Saariahon poika Aleksi Barrière on ohjaaja ja musiikkiteatteriryhmän perustaja[22], kääntäjä ja dramaturgi.[23] Tytär Aliisa Neige Barrière on viulisti ja kapellimestari, joka aloitti opintonsa Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla 2019.[24][25]

Musiikkitieteilijöiden Anne Sivuoja-Gunaratnamin ja Pirkko Moisalan mukaan Saariahon tuotantoa ei voi sijoittaa mihinkään sävellyskoulukuntaan, vaikka siitä on löydettävissä joitakin yhtymäkohtia ranskalaiseen spektrimusiikin koulukuntaan ja György Ligetin sävellyksiin.[1]

Saariahon musiikkikieli asettuu instrumentaalisen ja elektronisen musiikin tai akusmaattisen musiikin välille.[26] Sille on ominaista värien ja sävyjen rikkaus.[27]

Musiikkiarvostelija Hannu-Ilari Lampilan mukaan Saariaho oli ensimmäisissä teoksissaan, kuten Bruden (Morsian, 1977) ja Jing (1979), herkkävireinen lyyrikko ja melodikko. Sointiväri nousi keskeiseen osaan ensin teoksessa Im Traume (Unessa) vuonna 1980. The Heart of Darkness (1980) T. S. Eliotin tekstiin oli Saariahon ensimmäinen multimediateos, sävelletty sopraanolle, soitinyhtyeelle, ääninauhalle ja tanssijalle. Teos oli esityskiellossa vuosina 1980–2019, koska Eliotin perikunta kielsi tekstin käyttämisen.[28] Saariaho käytti ensi kertaa live-elektroniikkaa muokkaamaan sointivärejä teoksessa ...sah den Vögeln (1981). Study II for Life (1981) oli ensimmäinen nauhasävellys.[29]

Vuonna 1982 Saariaho osallistui IRCAM:ssa järjestetylle tietokonemusiikin kurssille. Hänen ensimmäinen tietokoneella toteutettu sävellyksensä oli IRCAM:ssa viimeistelty nauhateos Vers le blanc (Kohti valkeutta, 1982).[29][30] Tästä lähtien tietokoneilla ja elektronisella musiikilla on ollut merkittävä asema Saariahon tuotannossa, esimerkiksi teoksissa Six Japanese Gardens (Kuusi japanilaista puutarhaa, 1993/1995) lyömäsoittimille ja elektroniikalle[31] sekä Lonh (1996) sopraanolle ja elektroniikalle.

Saariahon atonaalinen musiikki on perustunut säveltäjän koko tuotannon ajan pääasiassa musiikin tekstuuriin ja sointiväriin. Erityisen keskeistä on ollut soivan äänen ja hälyn välinen jännite, jota säveltäjä on käyttänyt samalla tavalla kuin konsonanssin ja dissonanssin vaihtelua käytetään tonaalisessa musiikissa.[32][33] Esimerkki tästä on Saariahon ensimmäinen ammattimainen teos[34], ääninauhalle ja orkesterille kirjoitettu Verblendungen (Häikäistymisiä, 1984). Siinä alkuräjähdystä seuraa vähittäinen hiljentyminen sekä hälyn ja puhtaan soinnin välinen liukuma – ääninauha kirkastuu vähitellen orkesterin kaltaiseksi, kun taas orkesteri alkaa kohista.[29][30] Melodinen elementti Saariahon teoksissa on ollut mukana on 1990-luvun puolivälistä alkaen. Se luo koko musiikille uuden, modaalisen vivahteen.[32]

Saariaho on kirjoittanut vokaalimusiikkia koko uransa ajan, ja tähän mennessä lauluteoksia on syntynyt yli kolmekymmentä. Vokaaliteokset muistuttavat kamarimusiikkia, ja vokaalitekstuuri muistuttaa instrumentteja. Suurin osa lauluista on kirjoitettu sopraanolle.[32] 1990-luvulla Saariaho alkoi säveltää yhä suurempia lauluteoksia, kuten teokset Château de l’âme (Sielun linna, 1995) ja Oltra Mar (Meren poikki, 1998-99).[35]

Saariahon teoksien nimissä esiintyy paljon luonnonilmiöitä, kuten Lichtbogen (Valokaaria tai Revontulet) ja Ciel étoile (Tähtitaivas), sekä viittauksia kuvataiteisiin ja kirjallisuuteen.[1] Esimerkiksi Verblendungen viittaa Elias Canettin romaaniin.[30]

Jardin secret I (Salainen puutarha, 1985) ja Jardin secret II (1986) ovat Saariahon 1980-luvun suosituimpia sävellyksiä. Ensimmäinen on nauhateos, toinen duo cembalolle ja nauhalle. Lichtbogenin (1985–86) lähtökohtana ovat sellon flageleottiäänet, jotka murtuvat painettaessa jousta voimakkaammin kieliä vasten. Tietokoneen tekemä analyysi äänistä muodostaa mallin teoksen harmoniselle rakenteelle.[29] Jardin secretin kolmas osa Nymphea on laaja sävellys jousikvartetille ja elektroniikalle (1987).[30] Teoksen esitti Kronos Quartet New Yorkin Lincoln Centerissä.[36]

Saariaho on säveltänyt sinfoniaorkesterille suurimuotoisia teoksia, kuten kaksiosainen teoksen Du cristal...à la fumée (Kristallista savuksi, 1990) sekä BBC:n tilauksesta tehdyn viulukonserton Graal theatre (Graalin teatteri, 1997), jonka kantaesittivät kapellimestari Esa-Pekka Salonen ja viulisti Gidon Kremer.[37]

Oratorio Simonen kärsimys (La Passion de Simone) kantaesitettiin Wienissä marraskuussa 2006. Sen ohjasi Peter Sellars.[38]

Vuonna 2007 kantaesitettiin Bostonin sinfoniaorkesterin tilaama Notes on Light -sellokonsertto (Muistiinpanoja valosta).[39] Se on omistettu solisti Anssi Karttuselle, joka soitti myös Euroopan ensiesityksen Helsingin Musica nova -festivaalilla Radion sinfoniaorkesterin kanssa.[40] Karttunen on yksi Saariahon luottomuusikoista, joiden kanssa hän on tehnyt paljon yhteistyötä.[1]

Kamariteos Laterna magican kantaesitti Berliinin filharmonikot avauskonsertissaan elokuussa 2009 Simon Rattlen johdolla. Teoksen nimi on saanut herätteen Ingmar Bergmanin omaelämäkerrallisesta teoksesta Laterna Magica, jossa Bergman kertoo pyörittäneensä laterna magica -konetta niin nopeasti, että syntyi liikkeen illuusio. Saariaho heräsi pohtimaan mahdollisuutta musiikillisten ajatusten hahmottamista eri tavalla eri tempoissa ja konteksteissa.[41]

• L'Amour de loin (Kaukainen rakkaus, libretto Amin Maalouf, kantaesitys Salzburgin musiikkijuhlilla 15. elokuuta 2000)
• Adriana Mater (Amin Maalouf, kantaesitys Pariisin Opéra Bastillessa 3. huhtikuuta 2006)
• Émilie (Amin Maalouf, kantaesitys Lyonin oopperassa 1. maaliskuuta 2010)
• Only The Sound Remains (Ezra Pound, kantaesitys Alankomaiden kansallisooppera Amsterdamissa 15. maaliskuuta 2016)
• Innocence (Sofi Oksanen, 2020)

• Maa (kantaesitys Suomen kansallisbaletti 31. lokakuuta 1991)

• Verblendungen (1984)
• Du cristal (1989)
• ...à la Fumée (1990)
• Forty Heartbeats (1998)
• Song for Betty (2001)
• Nymphéa Reflection (2001)
• Orion (2002)
• Asteroid 4179: Toutatis (2005)
• Laterna Magica (2008)
• Lumière et Pesanteur (2009)
• Circle Map (2012)
• Ciel d'hiver (2013)

• Lichtbogen (1986)
• Io (1987)
• Aer (1991)
• Solar (1993)
• Neiges 8 tai 12 sellolle (1998)

• Amers sellolle ja kamariyhtyeelle (1992)
• Viulukonsertto Graal thêátre (1997)
• Huilukonsertto Aile du Songe (2001)
• Sellokonsertto Notes on Light (2007)
• Klarinettikonsertto D’om le vrai sens (2010)
• Urkukonsertto Maan varjot (2013)
• Harppukonsertto Trans (2015)

• Nymphéa jousikvartetille ja elektroniikalle (1987)
• Gates huilulle, sellolle, cembalolle ja elektroniikalle (1991)
• Trois Rivières lyömäsoitinkvartetille ja elektroniikalle (1994)
• Terrestre huilulle, viululle, sellolle, harpulle ja lyömäsoittimille (2002)
• Terra Memoria jousikvartetille (2006)
• Figura klarinetille, jousikvartetille ja pianolle (2016)

• New Gates huilulle, alttoviululle ja harpulle (1996)
• Cendres alttohuilulle, sellolle ja pianolle (1998)
• Je sens un deuxième coeur alttoviululle, sellolle ja pianolle (2003)
• Serenatas lyömäsoittimille, sellolle ja pianolle (2008)
• Cloud Trio viululle, alttoviululle ja sellolle (2009)
• Light and Matter viululle, sellolle ja pianolle (2012)

• Im Traume sellolle ja pianolle (1980)
• Oi kuu bassoklarinetille ja sellolle (1990)
• Mirrors huilulle ja sellolle (1997)
• Ciel étoilé kontrabassolle ja lyömäsoittimille (1999)
• Calices viululle ja pianolle (2009)
• Tocar viululle ja pianolle (2010)
• Aure viululle ja alttoviululle tai sellolle (2011)

tähdellä * merkityissä mukana elektroniikka

• Laconisme de l'aile * (1982)
• NoaNoa * (1992)
• Couleurs du vent alttohuilulle (1998)
• Dolce tormento piccololle (2004)

• ...de la Terre * (1991)
• Nocturne (1994)
• Frises * (2011)

• Petals * (1998)
• Près * (1992)
• Spins and Spells (1997)
• Sept Papillons (2000)
• Dreaming Chaconne (2010)
• Lullaby (2020)

• Jardin Secret II cembalolle * (1986)
• Fall harpulle * (1991)
• Six Japanese Gardens lyömäsoittimille * (1994)
• Folia kontrabassolle * (1995)
• Ballade pianolle (2005)
• Vent nocturne alttoviululle * (2006)
• Prelude pianolle (2007)
• Duft klarinetille (2012)

• Château de l'âme sopraanolle, naiskuorolle ja orkesterille (1996)
• Oltra mar sekakuorolle ja orkesterille (1999)
• Cinq reflets de L'amour de loin sopraanolle, baritonille ja orkesterille (2001)
• Quatre instants sopraanolle ja orkesterille (2002, myös versio pianon säestyksellä)
• Adriana Songs mezzosopraanolle ja orkesterille (2006)
• La Passion de Simone, oratorio sopraanolle, sekakuorolle ja orkesterille (2006)
• Mirage sopraanolle, sellolle ja orkesterille (2007)
• Leinolaulut sopraanolle ja orkesterille (2007)
• Émilie Suite sopraanolle ja kamariorkesterille (2011)
• True Fire baritonille ja orkesterille (2014)

• Il pleut sopraanolle ja harpulle (1986)
• Grammaire des rêves sopraanolle, altolle, kahdelle huilulle, harpulle, alttoviululle ja sellolle (1988)
• From the Grammar of Dreams kahdelle sopraanolle (1988)
• Die Aussicht sopraanolle, huilulle, kitaralle, viululle ja sellolle (1996)
• Lonh sopraanolle ja elektroniikalle (1996)
• Quatre messages kahdelle sopraanolle, huilulle ja harpulle (1999)
• Message pour Gérard mezzosopraanolle ja kamariyhtyeelle (2000)
• Tag des Jahrs sekakuorolle ja elektroniikalle (2001)
• Überzeugung kolmelle naisäänelle, viululle, sellolle ja crotalille (2001)
• Changing Light sopraanolle ja viululle (2002)
• Tempest Songbook sopraanolle, baritonille ja kamariyhtyeelle (2004; Ariel's Hall, Caliban's Dream, Miranda's Lament, Prospero's Vision, Ferdinand's Comfort)
• Echo 8 laulajalle ja elektroniikalle (2007)
• Horloge, Tais-Tois! lapsikuorolle ja pianolle (2007)
• Sombre lauluäänelle, bassohuilulle, lyömäsoittimille, harpulle ja kontrabassolle (2012)
• Luonnon kasvot lauluäänelle ja pianolle (2013)
• The Bosun's Cheer resitoijalle, huilulle, sellolle ja kontrabassolle (2014)

• Jardin Secret I (1985)
• Stilleben (1988)