Kahvittelu

Leivonnaisvalikoimaa ruotsalaisessa kahvilassa.

Ruotsalaisen kahvipöydän runsaudessa perinteinen minimitavoite on kolme erilaista leivonnaista, jos kestitetään vieraita. Arkisessa kahvipöydässä riittää 1–2 lajia. Juhlapöydäksi edellytettiin katettavaksi niin sanottu seitsemän sortin kahvipöytä.[3][1] Yksi niistä on perinteisesti tavallinen viipaloitu pitkopulla, joka kahvietiketin mukaan tulee nauttia aina ennen hienompia leivonnaisia; tästä on syntynyt nimitys pakkopulla, jota käytetään kielikuvana myös muusta välttämättömästä, joka on vain tehtävä pois.[4][5]

Kahvin ohella on kohteliasta tarjoilla halukkaille vaihtoehtona teetä. Lapsille tarjoillaan yleensä mehuja tai virvoitusjuomia.

Pohjoismainen kahvittelu vastaa monella tavoin anglosaksisen kulttuurin teehetkeä leivonnaisineen (iltapäivätee, kello viiden tee), joskin Britanniassa ja Australiassa sanalla tea voidaan kutsua myös varsinaista ateriaa.

Anna Sahlstén: Kahvimummo, 1895. Suomessa kansalla oli aikoinaan tapana juoda kahvi tassilta eli kahvivadilta kupin sijasta, mutta nykyään tapa on käynyt harvinaiseksi.[6]

Kahvikutsut tulivat muotiin 1700-luvulla Saksassa porvarisrouvien kesken iltapäivisin. Sieltä tapa levisi Ruotsiin ja Suomeen, aluksi muun muassa naisten vastineeksi miesten alkoholinkäytölle.[7] Maissa, joissa lounas nautitaan iltapäivisin, naisten keskeiset kahvihetket sijoittuivat klo 11 tienoille.[8]

Vuonna 1915 julkaistun käytösoppaan Seurustelusta ja sen tavoista mukaan ”kahvikekkerit” olivat 1900-luvun alun suomalaisissa seurapiireissä yleisempiä kuin kalliimmat päivällis- tai illalliskutsut, saati tanssiaiset. Kahville kutsuttiin postittamalla pienet kutsukortit paria päivää etukäteen. Pienemmillä kekkereillä istuttiin pöydän ympärillä ja juteltiin, samalla kun tehtiin käsitöitä ja kenties soitettiin ja laulettiin. Suurempi seurue hoidettiin seisovan kahvipöydän avulla yleensä emännän itse tarjoilemana, ja siinä käytyään kukin vieras etsi itse paikkansa salista.[9] Arvokkaimmat vanhemmat rouvat istuivat salissa parhailla tuoleilla, nuoret naiset sivupenkeillä tai viereisissä huoneissa.[7] Tällaisista naisten kahvikutsuista kehittyivät myös hyväntekeväisyyteen keskittyvät ompeluseurat.

Suomessa kahvikutsut ovat suosittuja perhejuhlien kuten ristiäisten, syntymäpäivien, valmistujaisten ja kihlajaisten vietossa. Niiden kestoaikaa ei yleensä ole rajattu kuten cocktailtilaisuuksien, vaan ystävät ja sukulaiset voivat viipyä pidempäänkin. Ennen kahvia ja kahvileipiä voidaan tarjota voileipiä, voileipäkakkua tai muuta pikkusuolaista, jos juhliin on esimerkiksi tultu pitkän matkan takaa.[8]

Kahvitauko heinäpellolla.

Suomen tai Ruotsin työaikalaki ei tunne erityisiä kahvitaukoja, vaan ne perustuvat työpaikalla noudatettuun käytäntöön, jota useimmat työnantajat noudattavat.[10][11] Teollisuudessa ja muussa suorittavassa työssä kahvitauot aamu- ja iltapäivän puolivälissä ovat työpaikoilla yleisiä Suomessa ja Ruotsissa. Kahvittelu käsitteenä on tuttu myös Saksassa (saks. Kaffee und Kuchen), josta se Pohjoismaihin 1700-luvulla tulikin, mutta saksalaisilla työpaikoilla sitä harrastetaan vain erikoistilaisuuksissa, kuten jonkun eläkkeelle jäämistä juhlittaessa. Niinpä Ruotsia ja Suomea pidetään maailman ainoina maina, joissa kahvittelu on päivittäinen käytäntö työpaikoilla.[12][7]

Perinteinen tapa pitää kahvitauko työpaikalla oli aiemmin oma termospullo, jossa tuotiin mukana kotona keitettyä kahvia. Tämä käytäntö jatkuu ulkotöissä kaukana asutuksesta. Nykyisin työpaikoille on usein järjestetty erityinen kahvihuone, työntekijöiden keittiömäinen taukotila kahvinkeittimineen ja jääkaappeineen. Kahvi on joko työnantajan tarjoamaa tai kahvittelijat maksavat tietyn summan itse työpaikan kahvikassaan, joka voi olla pieni rahalipas kahvihuoneessa. Keittimen ja kahvikassan voi korvata kolikkokäyttöinen kahviautomaatti.

Jos kahvitauon aika on määrätty, kuten teollisuustyössä, kahvitauko voi olla työpaikan tärkeä päivittäinen sosiaalinen tapahtuma, johon kaikkien oletetaan osallistuvan. Nykyisin yhä useammin työpaikkojen kahvihuoneessa käydään pitkin päivää omien töiden salliessa. Toimivaa kahvihuonetta kuvataan ”yrityksen tietotoimistona”, jossa työhön liittyvä hiljainen tieto liikkuu tehokkaasti työntekijältä toiselle. Kahvihuone ja yhteiset kahvitauot lisäävät työpaikan yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista ja toimii ensiapuna työongelmien ratkaisuun.[13]

Kahvipöydän äärellä käydyt keskustelut ovat olleet olennainen osa monia suomalaisia televisiosarjoja, esimerkkeinä 1960-luvun Heikki ja Kaija ja 1970-luvun Rintamäkeläiset. Niiden kahvittelu- ja jaarittelukohtauksia on myös parodioitu monissa sketsiviihdeohjelmissa.[14]

• Ignatiew-Aukia, Anne-May ja Manninen, Kirsti (toim.): Hedda Nooran kahvi-kirja: opettavaisia ja huvittavaisia neuvoja ja historioita kahvin ystäville neljältä vuosisadalta. Mäntsälä: Frugård, 1998.
• Pulla, Armas J. Kahvi. Otava, 1976.
• Roberts, Frederick M. 1989. ”The Finnish coffee ceremony and notions of self.” Arctic Anthropology 26, s. 20–33.
• Saarinen, Tuija (toim.): Kahvihetki kullan kallis: muistoja Pohjois-Savosta. Kuopion isänmaallinen seura, 2003.
• Uusivirta, Hilkka: Kahvihetki kullan kallis : Hotelli- ja ravintolamuseon näyttely kahvin ja kahviloiden historiasta. Hotelli- ja ravintolamuseo 1983.
• Voipio, Timo. Tropiikin lahjat: kahvin, teen ja kaakaon talous- ja sosiaalihistoriaa. Gaudeamus, 1993.