Kahdeksikko (musikaali)
Kahdeksikko (Åttan) on Benedict Zilliacuksen kirjoittama ja Erna Tauron säveltämä musikaali vanhan puutalon asukkaiden kapinasta purku-uhan alla. Se sai kantaesityksensä Helsingin Lilla Teaternissa 1964.[1] Kirsti Jaantilan kääntämän suomenkielisen version ensi-ilta oli Tampereen Teatterissa 1965;[2] tämän Heikki Värtsin ohjaaman version televisionauhoitus esitettiin Yle TV2 -kanavalla vuoden 1967 vappuaattona. Pirkko Mannola esiintyi musikaalin pääroolissa sekä ruotsiksi Lillanissa että suomeksi Tampereella.[3][4]
Kahdeksikko | |
---|---|
Åttan | |
Kirjoittaja | Benedict Zilliacus, sävellys Erna Tauro |
Alkuperäiskieli | ruotsi |
Tyylilaji | musikaali |
Aihe | vanhan rakennuskannan hävitys |
Kantaesitys | 1964 |
Kantaesityspaikka | Lilla Teatern, Helsinki |
Kesällä 1969 Kahdeksikkoa esitettiin suomeksi Samppalinnan kesäteatterissa Turussa Aulis Ruostepuron ohjaamana. Naispääosaa esitti Anitra Invenius, ja muita pääosanäyttelijöitä olivat muiden muassa Pertti Roisko, Esko Pesonen ja Juha Hyppönen.[5]
Tampereen Teatterin Yle-tallenne
Yleisradion televisiotallenteessa Tampereen Teatterista esiintyvät seuraavat näyttelijät:[3]
Pirkko Mannola | … | Anja |
Lauri Leino | … | Aalto |
Tuulikki Pohjola | … | rouva Marosov / rouva Jalavajuuri |
Seppo Mäki | … | Allan |
Leo Lastumäki | … | Lammas |
Orvokki Mäkinen | … | Karitsa |
Voitto Nurmi | … | Otto |
Kaija Sinisalo | … | Kaija |
Pertti Palo | … | Markus Werner |
Eero Maijala | … | Veromies / arkkitehti |
Olavi Niemi | … | From / Sipuli |
Lähteet
- Benedict Zilliacus död, Yle Nyheter 29.01.2013. Viitattu 25.4.2014.
- Heikki Värtsi, Danceinfo.fi. Viitattu 25.4.2014.
- Puretaanko kahdeksikko? Bezin musikaali vappuaattona. Katso 18/1967. Viitattu 25.4.2014.
- Kahdeksikko (musikaali) Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Turun teatterikesä 1969. Suomen Turku, 1969, nro 2, s. 12. Turku: Turkuseura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.1.2020. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
- Musikaalin esittely Teater.fi -sivustolla (ruotsiksi) (Arkistoitu – Internet Archive)