Kaarlo Wesala
Kaarlo Wesala (sukunimi vuoteen 1888 Tiitinen; 14. helmikuuta 1856, Vesanto – 3. marraskuuta 1947, Lappi Tl) oli suomalainen kansakoulunopettaja ja kirjailija.
Kaarlon vanhemmat olivat torppari Israel Tiitinen (3. maaliskuuta 1834 – 6. helmikuuta 1917) ja Sofia Liimatainen (3. huhtikuuta 1830 – 6. huhtikuuta 1909).
Kaarlon ja hänen ensimmäisen vaimonsa Eriikka Jussilan poika oli sanoittaja, säveltäjä, kirjailija, lehtimies ja keksijä Kaarlo Väinö Valve, taiteilijanimeltään V. Arti. Kaarlon toinen vaimo oli Karoliina Voutilainen (2. tammikuuta 1863 – 10. tammikuuta 1927), jonka kanssa hänellä oli lapset Hilja, Arvo, Alli ja Elli. Hän muutti sukunimensä 1888 Tiitisestä Wesalaksi (nykyisin Vesala) pian sen jälkeen, kun oli avioitunut Karoliinan kanssa 7. elokuuta 1888.
Hän kävi 1874–1876 Leviäisen kaksivuotisen maanviljelyskoulun ja oli pari vuotta tukkipäällikkönä Kuopion lähellä olevan Suovun sahan liikkeessä. Hän oli kesäisin saman sahan tiluksilla "pehtoorina". Hän kävi 1883–1887 Jyväskylän seminaarin ja oli opettajana useilla paikkakunnilla, viimeksi Kuortaneella vuosina 1902–1918. Siellä hän jatkoi jo Tyrväällä 1896 aloittamaansa yksivuotista esiseminaaria. Vuonna 1906 siitä muodostui koko lukuvuoden kestävä oppilaitos, jossa oli noin 100 oppilasta kerrallaan, jotka tulivat sinne eri puolelta Suomea aina Lappia myöten. Vuodessa valmistui keskimäärin 52 opettajaa. Kaarlo oli johtaja ja hänellä oli kaksi päätoimista opettajaa. He saivat valtionapua ja lukukausimaksu oli 40 markkaa. Seminaari toimi noin 20 vuotta ja ennätti kouluttaa noin 3 000 opettajaa. [vanhentunut linkki]
Kaarlo otti eron opettajan virasta 1918 ja eläkettä nauttien asettui asumaan Kuortaneen kirkon lähelle, mutta johti kiertokouluseminaaria vielä useita vuosia. Jättäessään kaiken opetustoimen 1929 hän tuli olleeksi opettajantoimessa 41 vuotta. Hän oli suorittanut Turun tuomiokapitulissa saarnalupatutkinnon ja oli opettajantoimensa ohessa saarnaajana Tyrvään Sammaljoen kirkossa yhdeksän vuotta. Kuolinpäivänään Kaarlo asui poikansa Arvon kotona Lappi Tl:n pappilassa. Arvo oli puhujamatkalla, mutta hänen vaimonsa Elli hoiti Kaarloa, joka sanoi vieressään olleelle miniälleen: "Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä, minutkin, joka olen syntisistä suurin." Tämän sanottuaan hän kuoli miniänsä käsivarsille.
Otteita kirjasta 'Waikka kokee, eipä hylkää Herra'
Nälkävuosien (1867–1868) aikana kaikki muut perheen jäsenet paitsi isä olivat sairaana. Siitä Kaarlo kirjoittaa seuraavasti:
Me sairaat vaan yhä makasimme hervottomina, vaikka kesä oli jo lähes puolessa. Kuolema oli ovella. Ijäisyyden kamala pelko valloitti sydämet. Monet kuolonsanomat, joita joka päivä naapurikylistä kuulimme, muistuttivat meille pikaista ijäisyyteen lähtöä. Semmoinen tila saapi sydämet pehmeämään ja jäykänkin mielen taipumaan. Varmaan niin tapahtui äidissäni ja minussa, sillä me rupesimme etsimään "Herran kasvoja" ahkeralla rukouksella ja saimmekin kohta tuta todeksi virren sanat: "Ne kuin Herraa etsivät, Hänelt' he avun löytävät." Minä saavutin ensin semmoisen rauhan sydämelleni, että sen kanssa rohkenin odottaa kuolemata aivan levollisesti ja ilomielellä, niinkuin parasta ystävätä ja hyväntekiätä, joka tekisi lopun elämän surkeudesta ja tuottaisi ijäisen onnen taivaassa. Äidilleni semmoisen rauhan saavuttaminen oli vaikeampi. Hän tahtoi sortua epäuskon alle ja semmoisessa ahdistuksessaan halusi hän pappia, joka toivo myös tuli täytetyksi. Sen perästä oli äitinikin yhtäläisellä tulevaisuuden toivon varmuuden kannalla kuin minäkin, ja me odotimme levollisella mielellä joka päivä kotia pääsemistämme. Vaan aika ei ollutkaan vielä siksi määrätty. Jumala näki viisaudessaan hyväksi auttaa meidät jälleen entiseen terveyteemme.
Jouduttuaan työttömäksi pehtoorin toimestaan Kaarlo tuli töihin Helsinkiin. Sillä reissullaan hän tuli uskoon. Siitä hän kertoo näin:
Kun toimitus oli loppunut, läksin varsin kepeillä askeleilla astumaan asunnolleni. Kau'an painanut syntikuormani jäi "ristin juurelle". Jeesus tuntui minusta, kävellessäni katua pitkin, niin rakkaalta ja läheiseltä, että tahdoin häntä oikein ojennetuin käsin koetella ja syleillä. Tunsin hänen todella olevan kanssani, aivan vieressäni, aivan joka puolelta ympäröivän itseäni. Oikein teki mieleni hyppiä ilosta. Häntä kiitin ja ylistin sekä puhelin hänen kanssansa niinkuin jonkun likeisimmän ystäväni kanssa. Tultuani asunnolleni, laskeusin siellä vuoteelleni levolle, mutta uni ei tahtonutkaan tulla silmiini. Ne vaan paloivat ja leimusivat ilosta. Luulin "uskovaisten" elämän olevan aina semmoista ja olin sanomattoman iloinen siitä, että olin senlaisen onnen saavuttanut.
Kaarlo kertoo siitä, miten hänessä syntyi päätös lukea opettajaksi:
Paljon asiasta yksninäni tuumailtua, ainoastaan Korkeimman läsnä ollessa, tuli yht'äkkiä halu ruveta pyrkimään lasten opetustoimeen, jos vaan voisin neuvotella itseni seminaariin. Siinä toimessa huomasin parahiten voivani Jumalata palvella ja Hänen rakkautensa tuntoa itsessäni säilyttää, puhellessani pienokaisille taivaallisista asioista, ja yhteydessä sen toimen kanssa saisin laulutaipumuksiani suuremmassa määrässä viljellä. Vaan kun olin aivan köyhä, näytti tuon halun toteuttaminen hyvin epätietoiselta. Ajattelin kumminkin, "ett'ei Jumalalle ole yhtään asiata mahdotonta."
Koko kirja voidaan lukea täällä: Vaikka kokee, eipä hylkää Herra.
Historian kirjan ensimmäinen painos takavarikoitiin
Kaarlo toimitti kirjan ”Suomen historia kansakouluja varten”, jonka ensimmäinen painos takavarikoitiin kenraalikuvernöörin siitä tekemien huomautusten vuoksi. Mikään lehti ei kerro siitä, mitä huomautettavaa venäläisillä oli, mutta tapauksesta mainitaan monessa lehdessä, mikä on luettavissa Kansalliskirjaston digitoidusta arkistosta.
Tampereen Uutisissa oli 15.03.1895 sivulla kolme uutinen otsikolla: "Kansakoulunopettaja K. Wesalan historian kirja." Siinä on kirjoitettu näin: "Niitten muistutusten johdosta, jotka kenraalikuvernööri teki kansakoulunopettaja K. Wesalan toimittamaa ”Suomen historian oppikirjaa” vastaan, jonka Porvoon painoasiamies, pastori B.A. Reinholm oli hyväksynyt, on mainittu painoasiamies erotettu virastaan kolmeksi kuukaudeksi."
Uusimaa kirjoitti asiasta 16.04.1895 sivulla kaksi otsikolla "Painoylihallitus eroaa". Kirjoituksessa sanotaan mm. näin: "Eron syytä ei täysin tunneta. Asiasta kirjoittaa Åbo Tidningin Helsingin kirjeenvaihtaja seuraavaa: – Seikka joka siihen lie vaikuttanut, lienee Wesalan paljon puhutun historiallisen oppikirjan synnyttämä selkkaus."
Uusimaa kirjoitti kirjan takavarikoinnista samassa lehdessä (16.04.1895) kuin edellinen uutinen sivulla kaksi otsikolla "Wesalan historianoppikirjan kohtalo." Kirjoituksessa sanotaan: "Painoylihallituksen määräyksestä otti Porvoon painoasiamies tänään kirjankustantaja W. Söderströmiltä takavarikkoon kaikki ensimmäisen painoksen jälellä olevat kappaleet. Uusi korjattu painos ilmestyy kuitenkin muutamain päiväin kuluttua".
Mikkeli –lehti 31.07.1895 sivulla kolme otsikolla "Etsitty kirja". Kirjoituksessa sanotaan: "Poliisivoimalla etsitään maaseuduillakin ruununvoutien käskystä Wesalan Suomen historiaa. Niin ovat poliisikonstaapelit käyneet sitä kysymässä kansakoulujen esimiehiltä ja opettajilta; millä menestyksellä, on meille tuntematonta sanoo U.S:o."
Mikkeli –lehti 13.11.1895 sivulla kolme otsikolla "Hyväksytty kirja". Kirjoituksessa sanotaan: "Kouluylihallitus on päätöksellään v.k. 29 p. hyväksynyt kansak.-opettaja K. Wesalan toimittaman ”Suomen historian kansa kouluja varten” perin pohjin muutetusta ja parannetussa muodossa julkaistun toisen painoksen käytettäväksi oppikirjana maamme kansakouluissa."
Muistelmat
Kaarlo kirjoitti muistelmansa 14.09.1935, mutta niitä ei ole julkaistu kirjana. Sukulaiset ovat muuttaneet käsikirjoituksen pdf-tiedostoksi 26.12.2010, joka nyt on kaikkien luettavissa[1]. Kertoessaan omista kokemuksistaan hän myös kertoo aikansa ilmiöistä, mikä antaa hänen muistelmilleen yleistä kiinnostavuutta. Hän kertoo monista 1800-luvun lopun asioista: raipparangaistuksesta, savupirtistä, pohjois-savolaisista häistä, herännäisyydestä, suuresta nälkävuodesta 1867–1868, maatalous- ja tukkilaisasioista, kirjansitomistyöstä, Jyväskylän seminaarista, kansakoulun alkuajoista ja opettajan työstä.
Teokset
- Waikka kokee, eipä hylkää Herra. Tosikuvaus erään kansanlapsen elämän taistelusta, kirjoittanut K.W. Gummerus 1892
- Suomen historia kansakouluja varten toimittanut K. Wesala, WSOY 1. painos 1893 ja 2. painos 1895
- Opetusoppi kiertokouluseminaareja varten K. Wesala 1905
Lähteet
1. Alakansakoulunopettajien valmistuksen kehitys Suomessa vuosina 1866–1939[vanhentunut linkki]
2. Suomen kirjailijat tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
3. Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia – Kaarlo Wesala (Arkistoitu – Internet Archive)
4. Kansalliskirjaston digitoitu aineisto