Kaarlo Kaarlonen

5. jääkäripataljoonan komppanianpäälliköt Pilppulassa 23. huhtikuuta 1918. Vasemmalta: Gustav Bertel Paulig, Hjalmar Fridolf Strömberg myöh. Siilasvuo, Lauri Johannes Saari ja Kaarlo Herman Kaarlonen

Kaarlonen kirjoitti ylioppilaaksi Rauman yhteislyseosta vuonna 1912 ja liittyi Satakuntalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisella osastolla vuosina 1912–1915 ja 1920–1921 ja suoritti metsänhoitotutkinnon vuonna 1921. Hän kävi Suojeluskuntajärjestön komentajakurssin vuonna 1928.[2][3]

Kaarlonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 24. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 alkaen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan.[2][3]

Katso myös: Suomen sisällissota

Kaarlonen komennettiin Suomeen jääkärien etukomennuskunnan mukana 30. marraskuuta 1917 ja hän saapui Merikarvialle Aspuskäriin 8. joulukuuta 1917 aselaiva S/S Equityllä. Hänet komennettiin Suomeen palattuaan hänet komennettiin Kuopioon kouluttajaksi niin sanottuun kersanttikouluun, missä hän koulutti koulun saatua konekivääreitä itselleen niiden käyttöä. Hän otti osaa taisteluihin konekivääriosaston johtajana Kuopiossa, Mäntyharjulla ja Varkaudessa, jonka jälkeen hänet määrättiin 24. maaliskuuta 1918 alkaen komppanianpäälliköksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan ja otti osaa taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.[2][3]

Kaarlonen palveli sisällissodan jälkeen 1. konekiväärikomppanian päällikkönä edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Jääkärirykmentti n:o 3, Savon jääkärirykmentti n:o 3 ja Uudenmaan rykmentti. Hänet määrättiin 18. syyskuuta 1918 rykmentin konekivääriupseeriksi. Armeijasta hän erosi 5. elokuuta 1919 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi ensin Turun suojeluskuntaan, mistä hänet siirrettiin Kalvolan suojeluskunnan paikallispäälliköksi 1. kesäkuuta 1920. Kalvolasta hänet siirrettiin 1. helmikuuta 1921 paikallispäälliköksi Harlun suojeluskuntaan ja edelleen 31. tammikuuta 1923 Pirkkalan suojeluskuntaan, missä hän myös toimi paikallispäällikkönä. Suojeluskuntatyönsä ohella hän toimi valtion omistaman Siuron sahan apulaisjohtajana vuosina 1922–1926. Hän sai nimityksen Mikkelin suojeluskuntapiirin päälliköksi 1. marraskuuta 1926.[2][3]

Kaarlonen toimi jatkosodassa Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajana 1941-1943, Keski-Pohjanmaan sotilasläänin komentajana 1943-1944 ja uudelleen Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajana 1944.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgewehrführer 18. heinäkuuta 1917 Gewehrführer 12. elokuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 16. huhtikuuta 1929 Everstiluutnantti 16. toukokuuta 1938		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1918 ja 1940) Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Väestönsuojelun 1. lk. ansiomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Saksan Kotkan ritarikunnan 1. lk. kunniamerkki Viron suojeluskuntien Valkoinen risti Latvian Suojeluskuntain ansioristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• http://runeberg.org/kuka/1954/0303.html