K. V. Hurmerinta

Kaarlo Viktor Hurmerinta (vuoteen 1894 Henriksson; 11. helmikuuta 1870 Hattula – 20. marraskuuta 1941)[1] oli suomalainen pappi, raittiusliikkeen vaikuttaja ja kunnallispoliitikko. Hän toimi pitkään Raittiuden Ystävät -järjestön puheenjohtajana.

Hurmerinnan vanhemmat olivat kirvesmies Kaarle Henriksson ja Anna Kristina Hanck. Hurmerinta kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan normaalilyseosta vuonna 1890 ja hänet vihittiin papiksi 1895. Hän toimi Tammelan pitäjänapulaisena 1895–1896, Janakkalan vt. kappalaisena 1896–1897, Pirkkalan vt. kirkkoherrana ja kappalaisena 1897–1898 sekä Humppilan vt. kappalaisena 1898–1901 ja vt. kirkkoherrana 1901–1908. Pääuransa Hurmerinta teki Helsingissä Sörnäisten suomalaisessa seurakunnassa, jossa hän oli kappalaisena 1908–1920, vt. kirkkoherrana vuodesta 1916 ja varsinaisena kirkkoherrana 1920–1941. Hämeessä toimiessaan hän tuki muun muassa Forssan yhteiskoulun ja Humppilan säästöpankin perustamista. Hän oli 1903–1908 mainitun säästöpankin sekä 1905–1915 Etelä-Hämeen kansanopiston johtokunnan puheenjohtajana. Helsingissä hän oli sivutoimisesti Sörnäisten vankilan vt. saarnaajana vuodesta 1910, Helsingin virolaisen Pyhän Paavalin seurakunnan vt. kirkkoherrana vuodesta 1914 sekä Kallion yhteiskoulun uskonnon ja filosofian opettajana 1912–1919.[1][2] Hän sai rovastin arvon vuonna 1924.[1][3]

Vuonna 1906 perustetut Sörnäisten suomalainen ja ruotsalainen seurakunta käsittivät 1900-luvun alussa kaikki Pitkänsillan pohjoispuoliset työläiskaupunginosat, ja niiden yhteisenä kirkkona oli vuonna 1912 valmistunut Kallion kirkko. Suomalaisen seurakunnan ensimmäinen pappi oli Julius Engström, jota Hurmerinta ensin avusti kappalaisena ja sitten seurasi kirkkoherrana. Hurmerinta panosti varsinkin seurakunnan nuorisotyöhön, kuten pyhäkoulu- ja nuorisoliittotoimintaan sekä lasten kesäsiirtoloihin. Hänen kaudellaan seurakunnan alueelle rakennettiin kaksi sivukirkkoa, Käpylän ja Paavalin kirkot.[4] Seutu oli työväenliikkeen vahvaa kannatusaluetta, ja kirkon ja työväestön suhteet olivat vaikeat.[2] Kallion kirkossa tapahtui ensimmäinen vuoden 1917 Helsingin kirkkomellakoista, jota Hurmerinta kommentoi sanoilla ”Ei hullujen kanssa voi puhua”.[5] Hän suhtautui epäluuloisesti myös pastori Sigfrid Sireniuksen johtamaan setlementtiliikkeen työkeskukseen, joka toimi hänen seurakuntansa alueella.[2] Sörnäisten seurakunta jaettiin vuoden 1941 alussa Kallion seurakuntaan ja Paavalin seurakuntaan.[4]

Hurmerinta kannatti suomalaisuusaatetta, kansankirkko-ajatusta ja raittiusliikettä.[2] Hän oli Raittiuden Ystävien puheenjohtajana vuosina 1908, 1921–1926 ja 1931–1936 sekä Helsingin raittiuspiirin esimiehenä 1908–1927.[1][2] Hurmerinta oli taitava puhuja ja käytännön raittiustyön tekijä mutta ei merkittävä teoreetikko, joten hän painotti Raittiuden Ystävien toiminnan valistus-, kasvatus- ja opetustyöhön. Hän kannatti voimakkaasti kieltolakia ja kuului Kieltolakiliiton johtokuntaan.[2]

Hurmerinta kuului Helsingin kaupunginvaltuustoon vuosina 1913–1915, 1922–1924, 1929–1930.[2] Hän edusti kokoomusta.[6] Hurmerinta oli myös Pikkukirkkoyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja 1928–1941 ja alkoholistiparantola Turvan johtokunnan jäsen 1915–1926. Hän vaikutti Kotikasvatusyhdistyksessä vuodesta 1909 kuolemaansa asti ja Aitosuomalaisessa liitossa 1930-luvun alussa.[1][2]

Hurmerinnan puolisona oli vuodesta 1895 Anna Idänpää-Heikkilä, jonka isä oli ratsutilallinen Juhana Idänpää-Heikkilä. Heillä oli seitsemän lasta.[2]