Kaarle XIII

Kaarle oli kuningas Aadolf Fredrikin ja Preussin prinsessa Loviisa Ulriikan toinen poika. Hän jäi lapsena lahjakkaan isoveljensä, kruununprinssi Kustaan varjoon.

Kustaasta tuli kuningas Kustaa III vuonna 1771, ja kun hän seuraavana vuonna vahvisti asemaansa vallankaappauksella, oli Kaarle hänen tukenaan tuossa vaarallisessa hankkeessa. Kustaa III palkitsi veljensä uskollisuuden nimittämällä tämän Södermanlandin herttuaksi. Tästä syystä Kaarleen viitataan usein nimityksellä Kaarle-herttua.

Kustaa III oli pitkään lapseton, joten paineet kruununperillisen tuottamisesta siirtyivät Kaarlelle, joka avioitui vuonna 1774 Oldenburgin herttuan tyttären Hedwig Elizabeth Charlotten (1759–1818) kanssa. Avioliitosta syntyi poika, mutta tämä kuoli vain viikon ikäisenä.

Kaarlen ja Kustaa III:n välit huononivat vähitellen, ja niinpä Kaarle menetti sen vähänkin vaikutusvallan Ruotsin politiikkaan, joka hänellä oli aiemmin ollut. Kaarle päätti keskittyä vapaamuuraritoimintaan ja nousi Ruotsin vapaamuurarien johtoon. Lisäksi hän harrasti epämääräistä okkultismia, muun muassa kuolleiden ihmisten henkien manaamista.

Kaarlelle oli annettu laivaston amiraalin arvo jo pikkulapsena. Hän palveli ns. Kustaa III:n sodassa johtamalla sotatoimia Suursaaren meritaistelussa 7. kesäkuuta 1788 ja Ahvenanmaan meritaistelussa 27. heinäkuuta 1789. Kaarle ei kuitenkaan tietänyt paljoakaan merisodankäynnistä ja molemmat taistelut päättyivät Ruotsin kannalta vaatimattomiin tuloksiin. Kaarle kuitenkin esiintyi suurena sotasankarina.

Kuningas Kustaa III murhattiin vuonna 1792. Kustaa III:n poika Kustaa IV Aadolf oli tuolloin vasta 13-vuotias, joten Kaarlesta tuli sijaishallitsija (nimikkeellä valtionhoitaja) veljenpoikansa alaikäisyyden ajaksi, vuosiksi 1792–1796. Kaarle oli tuntenut hyvin monet Kustaa III:n vastaisen salaliiton jäsenet, joten jotkut epäilivät hänen olleen jollain tavalla osallinen veljensä murhaan. Tällaiselle väitteelle ei kuitenkaan ole löydetty mitään todisteita. Jos Kaarle vehkeili veljeään vastaan, ei motiivina ollut ainakaan vallanhimo, sillä sijaishallitsijana hän esiintyi hyvin heikosti ja epävarmasti. Käytännössä hän siirsi kaiken vastuun valtion johtamisesta ystävälleen Gustaf Adolf Reuterholmille.

Kun Kustaa IV Aadolf tuli täysi-ikäiseksi marraskuussa 1796 ja sai täydet valtaoikeudet, menetti Kaarle sijaishallitsijan asemansa. Myös Reuterholm joutui eroamaan virastaan. Kaarlella ei ollut vaikutusvaltaa veljenpoikaansa, joten näytti siltä, että hänen roolinsa Ruotsin historiassa oli päättynyt. Vuonna 1809 tapahtui kuitenkin yllättävä käänne: Suomen sodan aiheuttama sotilaallinen katastrofi johti keväällä 1809 sotilasvallankaappaukseen, jossa Kustaa IV Aadolf syrjäytettiin. Kaarle nimitettiin ensin Ruotsin valtionhoitajaksi ja muutamaa kuukautta myöhemmin Ruotsin valtiopäivät valitsivat hänet uudeksi kuninkaaksi, hallitsijanimellä Kaarle XIII.

Koska Kaarle XIII:lla ei ollut lapsia, tuli kysymys kruununperillisestä pian hyvin ajankohtaiseksi. Kiirettä lisäsi se, että Kaarle XIII sai syksyllä 1809 halvauksen ja vammautui pysyvästi. Lopulta kruununprinssiksi valittiin Napoleonin armeijan marsalkka Jean-Baptiste Bernadotte, joka otti hallituksen johtoonsa heti saavuttuaan Ruotsiin marraskuussa 1810. Kaarle XIII suhtautui aluksi torjuvasti alhaista syntyperää olevaan Bernadotteen. Kaunopuheinen ja huomaavainen Bernadotte osasi kuitenkin käsitellä raihnaista kuningasta niin, että tämä muutti mielipiteensä hänestä ja suostui jopa adoptoimaan hänet pojakseen nimellä Kaarle Juhana.

Ruotsin ja Norjan liitossa 1814 Kaarle XIII kruunattiin myös Norjan kuninkaaksi hallitsijanimellä Kaarle II (norjaksi Karl II). Kaarle XIII:n viimeiset vuodet kuluivat sairastellessa.[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaarle XIII Wikimedia Commonsissa

Edeltäjä: Kustaa IV Aadolf

Ruotsin kuningas 1809–1818

Seuraaja: Kaarle XIV Juhana

Edeltäjä: Kristian Frederik

Norjan kuningas 1814–1818

Seuraaja: Kaarle III Juhana