Kaarle Kari

Kaarle (Kaarlo) Kustaa Kari (15. syyskuuta 1897 Kuhmalahti – 19. tammikuuta 1944 Lampero) oli suomalainen eversti ja Mannerheim-ristin ritari numero 66.[1]

Kaarle Kari

Kari kävi Viipurin upseerikokelaskurssin 1918–1919, Kadettikoulun 1926–1927 sekä Sotakorkeakoulun yleisen osaston 6. kurssin 1926–1927 ja sai yleisesikuntaupseerin arvon 1932. Vuoden 1918 Suomen sisällissotaan Kari osallistui sotamiehenä ja ryhmänjohtajana mm. Pohjois-Hämeen Rykmentissä. Hän toimi nuorempana upseerina ja komppanianpäällikkönä Pioneeripataljoona 1:ssä 1918–1921. Kari siirtyi Rajavartiolaitoksen palvelukseen 1923 jossa hän toimi aseupseerina ja adjutanttina 1923–1927. SM rajavartio-osastossa hän toimi adjutanttina 1927–1929 ja yleisesikuntaupseerina 1931–1932. Rajavartiolaitoksen esikunnassa hän palveli yleisesikuntaupseerina 1932–1938. Kainuun rajavartioston komentajan apulaisena hän oli 1938–1939.

Talvisodan sytyttyä Kari toimi toimistopäällikkönä ja 9. divisioonan kuuluvan osasto Karin komentajana Suomussalmen alueen taisteluissa. Välirauhan aikana hän toimi toimistopäällikkönä JR 44:ssä, esikuntapäällikkönä 9. divisioonan esikunnassa ja Kainuun sotilasläänin esikunnassa ja Rajavartiosto 1:n komentajana 1940–1941. Jatkosodan alkaessa Kari komensi Sissipataljoona 1:ä. JR 60:a hän komensi 5.8.1941–7.5.1942. Seuraavaksi hän siirtyi JR 45:n komentajaksi 8.5.1942 alkaen. Kari kuoli rykmentin komentajana 19. tammikuuta 1944.

Ylennykset: alikersantti 15.9.1918, vääpeli 12.4.1919, vänrikki 10.8.1919, luutnantti 16.5.1921, kapteeni 6.12.1927, majuri 29.9.1934, everstiluutnantti 29.11.1940, eversti 13.4.1943.

Karin Mannerheimin-ristin myönnön perusteluissa mainitaan hänen osallisuutensa Äänislinnan, Suununiemen, Käppäselän sekä Karhumäen taisteluissa.