Kaarina Kaikkonen

Kaikkonen valmistui taidemaalariksi 1980-luvun alussa. Jo maalauksissa hän pyrki vahvalla materiaalisuudella rikkomaan kaksiulotteisuutta samoin kuin muutama muukin samaan aikaan Taideakatemian koulussa opiskellut, kuten Marja Kanervo ja Pauno Pohjolainen. Melko pian hän tekikin selkeästi kolmiulotteisia teoksia ja rakensi niitä suoraan tilaan. Tilateoksia oli ensimmäisen kerran esillä ryhmänäyttelyssä 1985. Metallilangasta taivutettuihin herneenpalkomaisiin rakenteisiin oli kiinnitetty kipsisiä ja lasikuidusta tehtyjä kappaleita. Alumiinista Kaikkonen teki maalattuja lippuja, jotka olivat 1986 esillä Nervanderinkadun yllä Taidehallin Kuuntelua-näyttelyn yhteydessä.[12]

Kaikkonen muotoili tuolloin myös suuria aaltoilevia veistoksia kovetetusta ruskeasta voimapaperista. Muotoina hän käytti herneenpalkoja, veneitä, siemenkotia ja kohtumuotoja. Paperin rinnalla hän alkoi käyttää samaan tapaan lasikuitua ja miesten takkeja, housuja ja paitoja.[12]

Teokset muuttuivat yhä selkeämmin omiksi tiloikseen. Vaikuttavaksi mainittu Ja tuuli käy sinun ylitsesi -installaatio täytti 1992 Kuvanveistäjäliiton Galleria Sculptorin Kaikkosen kymmenennessä yksityisnäyttelyssä. Teos koostui suurista puun lehdistä, jotka oli työstetty lasikuidusta, hartsista ja paperista. Toisessa näyttelyssä Sculptorissa 1995 oli esillä myös luontoon ja puihin viittaava installaatio Meri, joka täytti gallerian koivun lehdettömillä oksilla.[13]

Kaikkosen ensimmäiset pikkutakkiteokset olivat esillä Amerin galleriassa vuonna 1988[6] teoksessa Jo saavutettu etu, jossa kovitetuista takeista oli tehty matkalaukkuja muistuttavia riviin aseteltuja kappaleita. Määrällisesti näyttävässä asemassa pikkutakit olivat ensi kerran 1991 Savonlinnan taidemuseossa, jonne Kaikkonen teki 500 takin version Amer-galleriassa olleesta teoksesta.[14]

Kaikkosen ensimmäinen ulos tehty vaateteos oli Jo saavutettu etu 1990 Kotkan paloasemalla.[15]

Käytetyt miesten takit nousivat 1990-luvulla pääosaan yhä useammissa teoksissa. Takki viittaa teoksissa enemmänkin ihmisyyteen yleisesti kuin vaikkapa sukupuoleen. Samaa muotoa toistavat teokset voi nähdä kommenttina urakilpailuun, jossa persoonallisuuden korvaa suureen massaan yhdistävä muotti. Monissa pikkutakkiteoksissa on ylevyyttä ja vaikuttavuutta, ja Kaikkonen on muunnellut materiaalia varsin erilaisten näkymien rakennusaineeksi.[14]

Kaikkosen tunnetuimmat, usein meren mieleen tuovat pikkutakkiteokset syntyivät 2000-luvun alkupuolella. Yksi niistä oli Tampereelle Satakunnankadun ylle rakennettu Varjo, joka oli Finlaysonin ja Frenckellin välissä vuonna 1999. Teoksessa oli satoja miesten pikkutakkeja.[16] Varjo oli hyvin pidetty teos. Sen ostamista kaupungille harkittiin, ja teosta on kaivattu takaisin jälkeenpäinkin. Väliaikaisista materiaaleista tehtynä se ei kuitenkaan kestäisi pysyvänä taideteoksena.[17] Varjo oli esillä myös Nervanderinkadulla Helsingissä kesällä 2005.

Toinen, ehkä Kaikkosen tunnetuin teos oli Tie, joka oli Helsingin tuomiokirkon portailla kesällä 2000. Portaille levitetyistä yli 3000 miesten puvuntakista koostunut teos tuli koko maassa tutuksi televisiouutisten kautta.[18] Helsingissä se tuon kesän yleisenä puheenaiheena herätti myös arvostelua. Taidepiireissä Kaikkosen tuotantoon oli kiinnitetty huomiota jo pitkään, mutta suuren yleisön keskuudessa Tiestä tuli Kaikkosen tunnetuin teos.[14]

Moniväristen tummahkojen takkien massa vaaleni portaita ylöspäin mentäessä. Tie näkyi kauas Kauppatorille ja etelärantaan asti. Jo sijoituspaikalla Senaatintorilla on vahvoja poliittisia merkityksiä, eikä paikan valinta tullut sattumalta. Kaikkonen oli pohtinut takkiteoksen toteuttamista Tuomiokirkon portaille jo useita vuosia.[14]

Kolmas, sadasta erivärisestä takista lattialta seinälle nouseva Ja tyhjyys lepäsi herätti huomiota Suomen Kuvanveistäjäliiton näyttelyssä Malmössä vuonna 2000. Dagens Nyheterin kriitikko oli kokenut teoksen suorastaan jumalallisena näkynä, joka toi mieleen horisonttiin katoavan meren. Teos muistutti monia ihmisen pienuudesta luonnon edessä. Sama takkimaisema Helsingin Taidehallissa 2005 toi yleisön mieleen myös tsunamin.[14] Suomen valtio tilasi Kaikkoselta muistomerkin Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen edustalle v 2009, jolloin oli kulunut 200 vuotta Suomen sodasta. Tilallisessa teoksessa "Eteneminen" metalliin valetut pikkutakit nousevat merestä kivipaasille ja kurkottavat kohti korkeuksia.[19][20]

Helsingin kaupungin taidemuseo HAM tilasi Kaarina Kaikkoselta taideteoksen Käpylän peruskouluun vuonna 2012. Kaksiosainen teos "Omille siiville" asettuu koulun katolle sekä Mäkelänkadun että pihan puolella. Värikäs teos kuvaa emolintua ja lentoon lähteviä poikasia.[21]

Vuonna 2020 Kaikkonen voitti mäkihyppääjä Matti Nykäsen muistopatsaskilpailun teoksellaan Höyhen, joka sijoitettiin Köyhälammen rantaan Jyväskylässä. Muistomerkki maksoi 140 000 euroa ja se paljastettiin vuonna 2022.[22][23]

Takkiteoksia on ollut sekä sisä- että ulkotiloissa kesänäyttelyissä ympäri Suomea ja ulkomailla, kuten 2003 meren rannalla Havannan biennaalissa Kuubassa ja entisessä kirkossa Brightonissa. Näissä kahdessa paikassa takkiteokset muistuttivat suurta venettä tai laivaa. Suuria laivamuotoja Kaikkonen veisti myös lasikuidusta ja voimapaperista 1980-1990-luvuilla.[14] Veneteema näkyi myös valkoisista miesten paidoista koostuvassa Saavutinko satamaa?-installaatiossa 1998.[24]

Vene on arkkityyppinen muoto, mutta Kaikkonen on kertonut sen samoin kuin puvuntakkien muistuttavan myös hänen isästään. Kaikkonen souti lapsena venettä isän kalastaessa. Myös kalassa ja pellolla isä käytti valkoista paitaa ja tummaa miesten pukua, vaikka hän oli kotoisin köyhästä torppariperheestä. Isän merkitykseen vaikutti hänen äkillinen kuolemansa Kaikkosen ollessa 10-vuotias. Yksi puvuntakki-installaatio, joka oli esillä Karkkilassa 1993, olikin nimeltään Isä. Teos koostui sadoista kovitetuista takeista tehdystä päättömien ihmisten massasta.[24]

Miesten paitoja oli myös teoksessa Armon kerjäläinen, jolla oli putkimaiset eteenpäin kurottavat raajat.[25] Teoksen Like A Bridge Over Troubled Water' (2006) materiaalina oli muitakin vaatteita. Parisataametrinen silta toteutettiin Japanissa paikallisten ihmisten keräämistä vaatteista. Aiempia teoksia värikkäämpi sateenkaarimainen silta koostui vanhoista kimonoista ja se johti parkkipaikalta metsään vuoren laelle.[13]

Reliefimäinen Yön kuningatar -installaatio Galleria Artinassa 2005 sisälsi kasveja ja hyönteisiä muistuttavia muotoja, jotka oli tehty purkamalla ja leikkelemällä käytettyjä naisten kenkiä. Kaikkosen niin korkokengistä kuin muistakin naisiin liittyvistä esineistä tekemät teokset syntyivät hänen äitinsä kuoleman jälkeen. Niin kuin muuttolintusen tie koostui Kaikkosen äidille kuuluneista esineistä. Korkokenkien ohella muun muassa hammasharjat, huulipunat ja papiljotit olivat muuntuneet eläimellisiksi ja inhimillisiksi hahmoiksi.[26]

Teoksissa oli mukana naisellinen kaunistautuminen, kun Kaikkonen oli yleensä noudattanut omaa makuaan, nykytaiteen avantgardesta periytyvän maskuliista askeesia. Kaikkosen äiti Aune Kaikkonen oli ollut itseoppinut taiteilija. Hän oli miehensä kuoleman jälkeen maalannut keittiön ja eteisen seinille suuria maalauksia. Lapset kuitenkin maalasivat ne peittoon, koska pelkäsivät kaverien ihmettelevän niitä. Taide jäi äidin elämästä pitkäksi aikaa, eikä hän myöskään hyväksynyt tyttärensä taideopintoja. Hän kiinnostui kuitenkin uudestaan taiteesta Kaikkosen valmistumisen jälkeen, ja alkoi muotoilla muun muassa suihkulähteitä ja joutsen-aiheisia veistoksia betonista. Hän kutoi myös mattoja ja maalasi jälleen kuvia seinille.[26]

Kenkäteoksissa on nähty myös lintu-teemaa. Yön kuningattaressa on kuvailtu naisten tanssikenkien muuttuvan sulokkaiksi japanilaishenkisiksi kukiksi, jotka tuovat muistumia Georgia O'Keeffen maalauksista ja surrealismista.[7]

Kaikkosen teoksia on ollut laajalti esillä eri puolilla maailmaa, ja ne ovat saaneet paljon julkisuutta. Huomattavan samankaltaisia teoksia onkin ilmaantunut eri tekijöiden tekeminä muun muassa Lontoolaisessa kirkossa, Kiinassa ja Etelä-Amerikassa. Installaatioissa on ollut yleisöltä tai erityisryhmiltä kerättyjä vaatteita, joita on ripustettu installaatioiksi käyttäen samantyyppisiä asetelmia, sommitelmia ja paikkoja kuin Kaikkosen teoksissa. Moniin on saatu idea viraalisti levinneistä Kaikkosen teosten kuvista. On myös sattunut, että kuraattori oli pyytänyt toista taiteilijaa tekemään vaateteoksen Kaikkosen teoskuvien pohjalta, kun itse Kaikkosta ei ole saatu mukaan näyttelyyn.[27][28]

• Taitettu taival, Hartolan museo 1988
• Ohne Fahrkarte, Rikhardinkadun kirjasto Helsinki 1989-1993
• Sanan miekka, Joensuun yliopisto, 1989
• Muuri, Kivipankki Jämsä 1993
• Toivo, Kirkonkulma Espoo,2000
• Kohti aurinkoa, kohti kuuta, Viikin normaalikoulu, Helsinki 2004
• Korkea veisu, Lapinlahden lukion piha, Lapinlahti 2004
• Valon lapset, Savon Voima OY, Kuopio 2005
• Kantavat siivet, Heinolan lukio, Heinola 2005
• Ja tuuli käy sinun ylitsesi, Ylöjärven kaupungintalo 2006[1]
• Eteneminen, Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Espoo 2009
• Kohti uutta huomista. Vaateinstallaatio. Kaupungintalon aula, Hyvinkää, 2011[31]
• Omille siiville, Käpylän peruskoulu, Helsinki 2012
• Askel askeleelta, Päiväkoti Simpukka, Iisalmi 2015
• Iltatähti, Kivistö, Vantaa 2015
• Sateenkaaren pää, Kivistö, Vantaa 2016
• Sisulla noustiin, Tampereella Vuoreksessa 2015[32]
• Vasten auringon siltaa, Kirkonvarkaus, Mikkeli 2017
• Kotikuusi, Kivistö, Vantaa 2017
• Veden valoa, Kivistö, Vantaa 2018
• Oppia ikä kaikki, Tampereella Tesomalla 2018[33]
• Höyhen, Hippoksen puisto, Jyväskylä 2022

• Iisalmen kaupungin taidepalkinto 1978
• Kunniapalkinto Nürnbergin piirustustriennaalissa 1985
• Kuvataiteen valtionpalkinto 1989
• Taiteen Suomi-palkinto 2001
• Ympäristötaiteen palkinto 2002
• Publieksprisj, Den Haag Sculptuur, Hollanti 2004[34]
• Pro Finlandia -mitali 2022[4]

• 1991 Kivirinta, Marja-Terttu; Pohjola, Ilppo; Rossi, Leena-Maija: Koko hajanainen kuva: Suomalaisen taiteen 80-luku. WSOY, 1991. 951-0-16570-0. [35]
• 1994 Näköaloja, Retretti
• FACTA 2001 tietosanakirja
• 2005 Äidin tanssikengät — Kaarina Kaikkosen taide, Maahenki[1]
• 2014 Marina Dacci, Marja-Terttu Kivirinta & Julia P. Herzberg: Kaarina Kaikkonen. Parvs. ISBN 978-952-5654-61-5[36]

• Tuhansien takkien tie, TV1:n kulttuuridokumentti 2003[1]