Kaapelinkulman kaivos
Kaapelinkulman kaivos on Valkeakosken Kaapelinkulman kylässä sijaitseva rakenteilla oleva Dragon Miningin kultakaivos joka on tarkoitus avata marraskuussa 2018.selvennä Kaivoksen arvioitu toiminta-aika on kaksi vuotta ja malmia on tarkoitus louhia miljoona tonnia. Malmissa on 4–5 grammaa kultaa tuhatta kiloa kohden ja saatavan kullan määräksi arvioidaan noin 300 kiloa. Malmi kuljetetaan autoilla rikastettavaksi Vammalan rikastamoon Sastamalaan. Avolouhoksen pinta-ala on 1,7 hehtaaria ja suunniteltu syvyys 50 metriä. Louhoksen ympärillä on kolme metriä korkea maavalli melua torjumassa. Dragon Minigilla on myös malminetsintävaraus toiseen 15 neliökilometrin alueeseen Kaapelinkulmalla. Kaapelikulman kultaesiintymä löytyi vuonna 1986 kansannäytteen perusteella. [1][2][3]
Kritiikki ympäristöhaitoista
Alueella esiintyy paikoin runsaasti arseenia ja asukkaat pelkäävät että kaivostoiminnan myötä sitä liukenee pohjavesiin. Pitkäkorven Natura 2000-alue sijaitsee noin 200 metrin päässä kaivosalueelta. Dragon Mining on ilmoittanut käsittelevänsä kaivosalueen vedet kolmen laskeutusaltaan kautta ennen niiden pääsyä ympäristöön.[2]
Joulukuun 25. päivä 2018 Iltalehti uutisoi, että Dragon Mining osoitti joulukuun 2018 alussa julkaistussa sijoittajille suunnatussa tiedotteessa että se aikoo "tyhjentää Valkeakosken kaivoksen kullasta ennen kuin suomalaiset viranomaiset kerkeävät käsitellä valitukset".[4] Uutinen synnytti julkista keskustelua eduskuntaa myöten, ja tammikuun 13. päivä 2019 elinkeinoministeri Mika Lintilä ilmoitti, että työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa ovat käynnistelemässä selvitystä kaivoslain uudistustarpeista, ja että tästä saadaan tuloksia jo huhtikuun 2019 eduskuntavaaleja seuraavia hallitusneuvotteluja varten.[5]
Lähteet
- Valkeakosken Kaapelinkulman kultakaivos aloittaa syksyllä -asukkaiden kampanjointi ei auttanut, Yle Uutiset 25.5.2018
- "Kultakaivos pilaa pohjaveden ja ympäristön" – Lähiasukkaat vaativat muutoksia poikkeuksellisella hakemuksella, Yle Uutiset 5.7.2017
- Kultakaivoksen rakennustyöt etenevät Valkeakoskella – tavoitteena on saada 20 maitopurkillista kultaa kahdessa vuodessa, Aamulehti 27.6.2018 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ulkomainen kaivosyhtiö kertoi Hongkongin pörssissä: Tyhjennämme Valkeakosken kaivoksen, ennen kuin viranomaiset ehtivät käsitellä valitukset iltalehti.fi. Viitattu 25.1.2019.
- Ministeri Lintilä antoi vastauksensa Dragon Mining -vyyhdistä: Kaivoslain kehitystarpeet arvioidaan, tuloksia hallitusneuvotteluihin mennessä iltalehti.fi. Viitattu 25.1.2019.