Kaamakettu

Kaamaketun kallo.

Kaamakettujen urokset ovat hieman naaraita kookkaampia. Urosten paino on 2–4.2 kg ja naaraiden 2–4 kg. Urosten ruumiinpituus on 45–61 cm ja naaraiden 51–62 cm. Korkeus on 30–43 cm. Jalat ovat hoikat. Turkin väritys on selästä hopeanharmaa ja kyljiltä ruskea tai kellanruskea. Kaulassa, jaloissa ja rinnassa on lähes valkoista karvoitusta. Päässä on suuret korvat ja terävä kuono. Suun ympäristö on tumma. Takajaloissa on tumma laikku. Häntä on pitkä ja tuuhea. Kaamaketun erottaa hieman samannäköisestä korvakoirasta ohuemmasta turkistaan, vaalemmista korvan taustoista ja korvakoiran mustista jaloista.[3]

Kaamaketun pentuja.

Kaamaketun levinneisyysalue käsittää osia Lounais-Afrikassa Angolassa, Botswanassa, Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Hiljattain sen levinneisyysalue on myös laajentunut kohti Atlantin valtameren rannikkoa lounaassa. On mahdollista, että lajia tavataan myös Lesothossa ja Swazimaassa.[1]

Kaamaketun elinympäristö käsittää etenkin aukeita alueita, kuten ruohikkoja, avoimia pensaikkoja, harvaa metsää Karoolla, Kalaharin autiomaan ja Namibin aavikon reunamat. Niitä esiintyy myös maatalouskäytössä olevilla alueilla. Joidenkin tutkimusten mukaan niitä esiintyy tiheiten alueilla, joilla vuotuinen sadanta on alle 500 mm.[1]

Kaamaketut muodostavat yksiavioisia pareja, jotka liikkuvat kuitenkin usein toisistaan erikseen. Ne liikkuvat hämärässä ja niitä voi havaita etenkin varhain aamuisin ja myöhään iltaisin. Ravinnon saatavuudesta niiden reviirin koko on 1 km²–30 km². Eri kettujen reviirit eivät yleensä ole päällekkäisiä ja ne merkitsevät oman alueensa. Kaamaketun ääntelyihin lukeutuvat viserrykset ja vinkuminen. Se pystyy myös päästämään korkean ulvahduksen, johon toinen kaamakettu vastaa haukkuen. Haukahdukset toimivat myös varoitusäänenä. Uhattuna se murisee ja saattaa myös sylkeä uhkaajansa kohti. Muita kaamaketun viestimisen tapoja ovat naaman ilmeet.[3]

Pienet jyrsijät muodostavat kaamaketun ravinnon pääosan, mutta ne syövät myös hyönteisiä, matelijoita, lintuja, hyppyjäniksiä, marjoja ja raatoja. Ne voivat käydä esimerkiksi vastasyntyneiden karitsojen kimppuun. Kaamaketun petoeläimiä ovat puolestaan vaippasakaali, leopardi ja aavikkoilves. Kaamakettujen kannan tiheys riippuu usein käänteisesti vaippasakaalien kannan tiheydestä niiden saaliksi jäämisen takia.[3]

Kaamakettu voi kaivaa oman pesäkolonsa, mutta usein se käyttää muiden lajien, kuten hyppyjänisten tekemiä koloja. Kaamaketut lisääntyvät vuoden ympäri. Useimmiten ne synnyttävät elokuun ja lokakuun välisenä aikana. Tiineys kestää 50–53 päivää ja pentuja on kerrallaan 1–6. Naaras on pentujen kanssa kolossa imettäen niitä 112 päivää. Samalla uros tuo sille ruokaa. Pennut alkavat seurata emoaan metsästysretkille noin 16 viikon ikäisinä ja itsenäisiä ravinnon hankkijoita niistä tulee 21 viikon ikäisinä. Sukukypsinä noin 9-kuukautisina ne lähtevät kotikololtaan.[3]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt kaamaketun elinvoimaiseksi lajiksi. Sen levinneisyysalue on laaja ja myös hiljattain kasvanut. Suuressa osassa levinneisyysaluetta sitä pidetään yleisenä. Lajilla ei uskota olevan huomattavia uhkia. Aavikoituminen saattaa jopa hyödyttää kaamakettua. Joillakin seuduilla se kärsii kuitenkin haittaeläimien myrkytyksestä ja maatalousmyrkkyjen käytöstä. Turkistensa takia sitä ei juurikaan metsästetä. Laji ei kuulu CITES-sopimuksen piiriin. Sen levinneisyysalueella on useita eri suojeltuja alueita.[1]