K. E. F. Ignatius

Karl Emil Ferdinand (K. F. tai K. E. F.) Ignatius (27. syyskuuta 1837 Pori – 11. syyskuuta 1909 Helsinki) oli suomalainen historiantutkija ja maantieteilijä, valtiopäivämies, Tilastollisen päätoimiston johtaja ja senaattori.[1]

Elämä

Ignatiuksen vanhemmat olivat varapastori Johan Ferdinand Ignatius (1803–1876) ja Sofia Fleming (1807–1849). Hän pääsi ylioppilaaksi 1855 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1860, lisensiaatiksi 1862 ja tohtoriksi 1864.

Ignatius oli Suomen tilastollisen keskusviraston (päätoimiston) virkamiehenä 1865–1868 ja johtajana 1868–1885. Hän oli senaatin kamaritoimituskunnan päällikkönä 1885–1900 ja 1905–1908. Ignatius oli myös Helsingin yliopiston Pohjoismaiden historian ja tilastotieteen dosenttina 1865–1870 sekä länsisuomalaisen osakunnan kuraattorina 1868–1870. Sortokaudella hän oli passiivisen vastarinnan kannattaja.[1]

Ignatius oli porvarissäädyssä Kaskisten edustaja valtiopäivillä 1877–1878, Käkisalmen 1882 ja 1885 sekä Hämeenlinnan 1904–1905.[2] Ignatius oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä 1875–1878 ja 1903–1905. Hän oli perustamassa Suomen historiallista seuraa ja oli Suomen maantieteellisen seuran ensimmäinen puheenjohtaja 1888–1889. Hän kuului Kansanvalistusseuran toimikuntaan 1873–1887 ja oli Suomen muinaismuistoyhdistyksen puheenjohtajana 1875–1885.

Ignatius oli naimisissa vuodesta 1863 Amanda Kristina Bergmanin (1841–1921) kanssa. Heillä oli viisi tytärtä ja viisi poikaa joista tunnetuimpia olivat hovioikeuden presidentti Kaarlo Ignatius (1869–1942), kenraaliluutnantti Johannes (Hannes) Ignatius (1871–1941) ja maaherra Gustaf Ignatius (1873–1949).

Teoksia
  • Bidrag till södra Österbottens äldre historia. 1861
  • Finlands historia under Karl X Gustafs regering. 1865
  • Renseignements sur la population de Finlande. 1869
  • Statistisk handbok för Finland. 1872 (myös suom.)
  • Storfurstendömct Finland. Statistiska anteckningar. 1876 (myös suom., ven., saks., ransk. )
  • Le Grand-duché de Finlande, notice statistique. 1878
  • Suomen maantiede kansalaisille 1. 1880–1890 (myös ruots.)
  • Oikea tie. 1902 (salanimellä Toivo)

Lähteet

Viitteet
  1. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 170-171. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 141–144. Helsinki: Otava, 1921.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.