K. A. Paasio

Paasion vanhemmat olivat merimies Vilhelm Hellstén ja Anna Gustava Nylund. Hän pääsi ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta. Hän tuli kirjoille Helsingin yliopistoon vuonna 1894, ja teologisen erotutkinnon hän suoritti vuonna 1898, ja samana vuonna hänet myös vihittiin papiksi. Hän oli vuodesta 1898 lähtien naimisissa kansakoulunopettaja Ida Olivia Fagerlundin kanssa.[1] Perheen poika, maanmittausinsinööri ja reservin vänrikki Viljo Paasio (1909–1939) kaatui talvisodassa joukkueenjohtajana Uomaalla Laatokan koillisrintamalla.[3]

Paasio oli erinomainen puhuja ja hänen juurensa olivat Jooseppi Mustakallion ja Frans Hannulan tavoin evankelisessa herätysliikkeessä. Hän toimi aktiivisesti Lounais-Suomen lähetysherätyksen piirissä, kuten myös edellä mainitut kaksi.[4] Vuonna 1900, kun Helsingin Lähetystalo vihittiin käyttöön, Paasio oli yksi juhlapuhujista.

Pappina Paasio toimi ensin Hollolan kirkkoherranapulaisena sitten Kylmäkosken vt. kirkkoherrana.

Vuonna 1903 hänestä tuli lähetyskoulun kasvattajaopettaja, ja vuonna 1908 käytännössä tuon koulun esimies, kun suurin osa esimiehen tehtävistä siirrettiin Mustakalliolta Paasiolle.[1][5][6] Paasio toimi v. 1907 alkaen jonkin aikaa Lähetysseuran vt. varajohtajana Uno Paunun tilalla.[7] Vuodesta 1916 lähtien hän toimi myös lähetyslehtien eli Suomen Lähetyssanomien ja Missionstidning för Finlandin toimittajana.[8]

Paasio toimi myös useiden vuosien ajan (1910–12, 1918–26) Sörnäisten kristillisen kansanopiston johtokunnan puheenjohtajana. Lähetysseura oli tämän opiston epävirallinen, hengellinen taustajärjestö.[9]

Paasio oli vuonna 1909 yksi Lähetysseuran 50-vuotispäivien pääpuhujista Helsingin uudella työväentalolla.[10] Vuonna 1910 hän oli yksi Lähetysseuran edustajista Edinburghin maailmanlähetyskongressissa Skotlannissa. Hän raportoi tuosta kongressista Kotimaa-lehdelle.[11] Vuonna 1921 hän osallistui vastaavaan kongressiin Saksan Bremenissä ja vuonna 1923 hän osallistui Pohjoismaiden Lähetysneuvoston perustamiskokoukseen ja samana vuonna Englannin Oxfordissa Kansainvälisen Lähetysneuvoston kokoukseen sekä seuraavana vuonna Birminghamissä ja Kingsmeadissä kansainvälisiin kokouksiin.[12] Hän osallistui myös Tukholmassa sekä yhteispohjoismaisiin lähetyskokouksiin v. 1925 Tukholmassa ja 1928 Helsingissä.[13] Hän myös edusti Lähetysseuraa Virossa.[14]

Paasio kannatti mannermaisia yhteyksiä lähetystyössä, ja ilmeisesti hän oli samaa mieltä saksalaisten kanssa siitä, että amerikkalaiset alensivat lähetystyön propagandan tasolle. Hän arvosteli amerikkalaisten ”pintapuolista ratsionalismia” ja arvosti esim. Søren Kierkegaardin ajattelua.[15]

• Sadhu Sundar Singh : Raamatun ihme-elämää meidänkin päivinämme. Suomen lähetysseura, 1923.
• Suomen lähetyskansan oma armolahja. Suomen lähetysseura, 1925.
• Suomen pakanalähetystoimi. Suomen lähetysseura, 1927.
• Ristin pyhä rakkaus : kolmannen vuosikerran evankeliumisaarnoja. 1, Adventista Laskiaiseen. Suomen lähetysseura, 1931.
• Ristin pyhä rakkaus : kolmannen vuosikerran evankeliumisaarnoja. 2, Paastonajasta Kolminaisuuden päivään. Suomen lähetysseura, 1932.

• Toivo Saarilahti: Lähetystyön läpimurto. Suomen Lähetysseuran toiminta kotimaassa 1895–1913. Sata vuotta suomalaista lähetystyötä I: 3. Suomen Lähetysseuran julkaisu. Helsinki: Kirjaneliö, 1989. ISBN 951-600-760-0.
• Toivo Saarilahti: Kriisien kautta kasvuun. Suomen Lähetysseuran toiminta kotimaassa 1914–1938. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1999. ISBN 951-624-257-X.