Kössi Ahmala

Kössi Ahmala syntyi Pohjois-Pohjanmaan Lumijoella myöhemmin kansanedustajaksi valitun kirvesmiehen Kustaa Ahmalan ja Sofia Kaakisen yhdeksänlapsiseen perheeseen, joka pian muutti Ouluun. Heti kansakoulun jälkeen hän meni oppipojaksi suksitehtaalle ja hieman myöhemmin enonsa kellosepänverstaaseen. 14-vuotiaana Ahmala aloitti ylimääräisenä postinkantajana, valmistuen työnsä ohessa kellosepäksi Oulun käsityöläiskoulusta vuonna 1905. Ahmala jatkoi kuitenkin postinkantajan ammatissa ja sai 1911 vakituisen viran Seinäjoelta, josta hän siirtyi vuonna 1913 Helsinkiin Pietarin radan matkaposteljooniksi.[3]

Ahamala toimi kaikilla asuinpaikkakunnillaan aktiivisesti Sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa ja Helsingissä hänestä tuli nopeasti paikallisen nuorisojärjestön henkinen johtohahmo.[1] Vuosina 1915–1918 Ahmala ja Kasper Tanttu johtivat Helsingin sosialidemokraattisen nuorisoseuran Decamerone-kirjallisuusklubia. Kyseessä oli työläisintellektuellien viikoittain kokoontunut vapaamuotoinen keskustelukerho, joka muiden julkaisukanavien puuttuessa toimitti myös käsin kirjoitettuja lehtiä.[4] Ahmalan ja Tantun lisäksi mukana olivat työläiskirjailijoista muun muassa Emil Lindahl ja Lennart Berghäll.[5] 1910-luvulla Ahmala tunnettiin sosialidemokraattisen puolueen sisällä myös mielipidevaikuttajana, joka puhui erityisesti työväenkulttuurin puolesta. Työmiehen pitkäaikainen päätoimittaja Edvard Valpas pyrki ohjaamaan suomalaista työläiskirjallisuutta puolueuskolliseksi, mutta Ahmalan mielestä sen piti avartua myös porvarilliseen suuntaan, jotta työläiskirjallisuus pysyisi aikakauden kirjallisten suuntausten mukana. Vuonna 1916 hän esitti yhdeksi keinoksi puolueesta riippumatonta työläiskirjailijoiden liittoa ja tammikuussa 1917 pidettiinkin Työväen Kirjallisuusliiton perustava kokous. Hanke jäi kuitenkin alkutekijöihinsä helmikuun vallankumouksen synnyttämien yhteiskunnallisten mullistusten myötä.[1]

Matkaposteljoonin työssään Ahmala osallistui myös vallankumoukselliseen toimintaan. Syyskesällä 1917 hän välitti Helsingissä piileskelleen V. I. Leninin ja Pietarissa toimineen bolševikkien keskuskomitean kirjeenvaihtoa. Ahmala sai postin Leniniä majoittaneelta Kustaa Roviolta ja toimitti sen edelleen Pietariin Suomen asemalle, josta kirjeet välitettiin Leninin puolisolle tai sisarelle.[3] Suomen sisällissodan sytyttyä tammikuussa 1918, hänet nimitettiin punaisen Suomen postineuvoston jäseneksi. Se toimi aluksi Helsingissä ja myöhemmin huhtikuun jälkipuoliskolla Viipurissa, jonne punaisten sodanjohto oli Helsingin valtauksen jälkeen paennut. Viipurin taistelun yhteydessä valkoiset teloittivat Ahmalan ja viisi muuta punaisten postineuvoston Viipurin postitalon sisäpihalla 29. huhtikuuta 1918.[1] Hänen lisäkseen teloitettiin muun muassa punaisten liikennepäällikkö Theodor Alexejeff sekä Suomen Postiljooniyhdistyksen perustajiin kuulunut Juho Valo. Ahmalan kerrotaan juuri ennen kuolemaansa huutaneen teloitusryhmän edessä ”Eläköön sosialismi!”.[6] Ennen teloitustaan hän oli kirjoittanut puolisolleen vielä edellisenä päivänä viestin, jossa Ahmala aavisti oman kohtalonsa. Kirje ja hänen pistimen lävistämä lompakkonsa kulkeutuivat myöhemmin Ahmalan omaisille Helsinkiin ja nykyään ne ovat Kansan Arkiston kokoelmissa.[7] Ahmalan hautapaikka ei ole tiedossa.[8]

Ahmala julkaisi ensimmäiset runonsa Oulussa ilmestyvässä Kansan Tahdossa keväällä 1906. Hänen varhaistuotantonsa taustalla olivat vuoden 1905 suurlakon nostattama innostus sekä myöhemmin elokuun 1906 Viaporin kapinan kukistuminen. Ahmalan ensimmäisissä runoissa näkyi Kalevalan lisäksi muun muassa Eino Leinon ja Larin-Kyöstin vaikutus. Lisäksi nuoren Ahmalan innoittajana toimi suomalaisen työväenliikkeen alkuvuosien tunnetuin runoilija Kössi Kaatra. 1910-luvun aikana hänen runoutensa kuitenkin siirtyi taisteluhenkisestä aattellisuudesta lyyrisempään suuntaan. Yhteiskunnallisten aiheiden ohella Ahmala alkoi kirjoittamaan myös rakkausrunoja ja lisäksi yhdeksi tyylikeinoksi tuli satiiri. Erikoispiirteenä Ahmalan runoudessa näkyi kansallismielisyys, jota on luonnehdittu ”proletaariseksi patrioottisuudeksi”.[1]

Kansan Tahdon lisäksi hänen runojaan ilmestyi myöhemmin lukuisissa sosialidemokraattisissa aikakauslehdissä ja erilaisissa vuosialbumeissa,[1] kuten Työläisnainen, Työväen Kuvalehti ja Punanen Viesti.[3] Lisäksi Ahmala kirjoitti pakinoita ja pienoiskertomuksia, joita kuitenkin julkaistiin huomattavasti runoja vähemmän. Ennen kuolemaansa Ahmala kokosi kirjoituksistaan kaksi runo- ja kaksi proosakokoelmaa. Niistä osa katosi sisällissodan aikana, mutta Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton haltuun päätynyt satiiri- ja kertomuskokoelma Hirsipuita julkaistiin lopulta vuonna 1920. Teos sisältää yhteensä 30 pienoiskertomusta, joiden aiheet käsittävät muun muassa romanttisia rakkaustarinoita sekä kaupunkikuvauksia.[1] Työväen Arkiston hallussa on Syksyn runoja ja Lauluja menneiltä ajoilta -nimisten runoteosten sekä neljäntoista pienoiskertomuksen käsikirjoitukset, neljä päiväkirjanomaista runovihkoa ja 19 arkkia erillisiä runoja.[7]

Kössi Ahmala avioitui vuonna 1915 Fanny Maria ”Maikki” Henellin (s. 1891) kanssa. Heidän tyttärensä Hilkka Ahmala tuli 1950–1960-luvuilla tunnetuksi yhtenä Suomen merkittävimmistä työväenlehdistön toimittajista.[3] Lisäksi perheeseen syntyi yksi poika. Kössi Ahmalan veli puolestaan oli jääkäriluutnantti Otto Ahmala, joka sisällissodassa taisteli valkoisten puolella.

• Hirsipuita: satiireja ja kertomuksia. Turku: Suomen sos.-dem. nuorisoliiton toimikunta, 1920.