Käsikirja (Epiktetos)

Simplikioksen mukaan Käsikirjan tarkoituksena on ”ohjata ihmismieltä siihen vapauteen, johon maailman rakentaja ja isä sen on hankkinut”. Kirjan kreikankielinen nimi merkitsee ”kädenomaa”, jonka tuli olla ikään kuin miekka kädessä aina valmiina ohjaamaan tuohon tarkoitukseen. Epiktetos käsittelee teoksessa laajalti hengen ja ruumiin suhdetta, ylistää vertauskuvilla kaiken oikean, hyvän ja jalon arvoa, teroittaa totuuden, rehellisyyden ja ihmisrakkauden ihanteellisuutta ja osoittaa kaikkien loukkausten ja huomion vähäpätöisyyden. Hän korostaa kaikessa ihmisen sisäisten arvojen merkitystä.[1] Kaikki ohjeet palautuvat stolaiseen mielenrauhan saavuttamisen menetelmään, tunteiden eli maailmaa koskevien väärien arvostelmien välttämiseen.

Epiktetoksen ajattelussa ja stoalaisuudessa yleensäkin uskonto ja etiikka kuuluvat yhteen: etiikka edellyttää uskon jumaluuden olemukseen. Stoalaisuudessa jumaluus on olemukseltaan pelkkää järkeä, ja se on eettisesti täydellinen. Järjellä varustettu ihminen on tämän jumalan sukua. Epiktetos teroittaa jumaluuden pyhyyttä, puhtautta ja hyvyyttä, mutta katsoo ihmissielun silti pystyvän saavuttamaan jumalallisen puhtauden, niin että ihminen tulee jumalankaltaiseksi.[1]

Epiktetoksen on mahdoton ymmärtää ja hänestä on täydellisesti henkistä kehnoutta ja häpeämätöntä paatumusta, että kukaan millään oikeutuksella saattaa epäillä tai kieltää jumalan olemuksen tai sen, että maailma on järjellisen mielen tulosta. Hän todistelee, että ihmisen tulee voittaa maailma, jos hän tahtoo pitää henkensä puhtaana, ja hänen tulee sisällisesti irtautua maailmasta, sillä ihmisen ei käy yhdistäminen halua maallisiin tavaroihin ja halua todelliseen onneen — hän ei voi yhdistää maailman rakastamista ja jumalallisten asioiden rakastamista.[1]

Useat Epiktetoksen ajatusten yhtymäkohdat kristillisen ajattelun kanssa ovat kiinnittäneet kirkonmiesten, kuten kirkkoisä Augustinuksen (353–430) ja Klemens Aleksandrialaisen (k. 220), huomion jo antiikin aikoina. Jotkut ovat tällä perusteella koettaneet osoittaa Epiktetoksen tunteneen Uuden testamentin kirjoituksia ja sen jälkeen soveltaneen ja esittäneen omat opetuksensa. Tiedetään ainakin, että Epiktetos on ollut tietoinen kristityistä: tämä näkyy hänen Keskusteluidensa luvussa Pelottomuudesta,[2] jossa hän tarkoittaa kuolemaa pelkäämättömillä galilealaisilla ilmeisesti kristityitä.[1] Jotkut Epiktetoksen opetukset ovat kuitenkin myös suorassa ristiriidassa kristinuskon kanssa, ja muun muassa kristillinen sääli on hänelle täysin vierasta. Viittaus kristityihinkin on lähinnä kuriositeetinomainen.[3]

Jaakkola on kuitenkin poiminut seuraavia Käsikirjan ja Uuden Testamentin kohtia, joissa on havaittavissa ajatusten yhdenkaltaisuutta:[1]

• Itkonen-Kaila, Marja: "Epiktetoksen elämä ja opetukset", johdanto teokseen Epiktetos 1978.
• Jaakkola, K.: Johdanto teokseen Ojennusnuora. Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1919.

• Epiktetos: Käsikirja (e-kirja, pdf)
• Epiktetos: Ojennusnuora
• Epictetus: Enchiridion (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Epiktetos: Enkheiridion (kreikaksi)