K

K (k) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 11. kirjain. Kirjaimen nimi on suomen kielessä koo ja äännearvo [k].

Kk Kk

Suomen kielen aakkoset
Latinalaiset aakkoset
	Aa	Bb	Cc	Dd
Ee	Ff	Gg	Hh	Ii	Jj
Kk	Ll	Mm	Nn	Oo	Pp
Qq	Rr	Ss	Tt	Uu	Vv
	Ww	Xx	Yy	Zz
Muut suomen aakkoset
Åå		Ää		Öö
	Šš		Žž
Luettelo kirjaimista

Latinalaista K-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa kirjain kappa (Κ, κ), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan kyrillinen К (к). Yhdennäköisyydestään huolimatta ne ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä.

K suomen kielessä

K-kirjain merkitsee suomessa soinnitonta velaariklusiilia eli konsonanttia [k]. K ei suomen yleiskielessä voi esiintyä sanan lopussa.[1] Toinen rajoite k:n esiintymisessä suomessa on, ettei suomi vanhastaan hyväksy konsonanttiyhtymää kt. Tämän takia suomen lainasanoissa, jotka perustuvat kt-konsonanttiyhtymän sisältäviin muiden kielten sanoihin, on yleensä kt:n sijasta ht, esim. sanassa mahti (ruotsin sanasta makt).[2]

K-äännettä merkittiin vanhassa kirjasuomessa monin eri tavoin: k yleensä etuvokaalin edellä; c takavokaalin edellä; ki etuvokaalin edellä, q u:n edellä; g nasaalin jäljessä; ch. Kaksoiskonsonantti kk kirjoitettiin yleisesti ck. Lisäksi x-kirjaimella merkittiin ks-äänneyhtymää.[3][4]

Q-kirjaimesta k-äänteen merkkinä luovuttiin 1642 Raamatussa, c-kirjaimesta 1700-luvun jälkipuoliskolla ja x-kirjaimesta 1840-luvun loppuun mennessä.[5][6]

K muissa kielissä

K on yleinen [k]-äänteen merkki germaanisissa kielissä, slaavilaisissa kielissä ja suomalais-ugrilaisissa kielissä. Englannin kielessä K on [k]-äänteen merkkinä germaanisissa lainasanoissa, romaanisissa sen tilalla on C tai Q. Englannissa K esiintyy sanan lopussa vain ck-kirjainyhdistelmässä lukuun ottamatta sanaa trek (vaellus). K ei esiinny myöskään englannissa kaksoiskonsonanttina lukuun ottamatta sanaa trekking (vaellus). Sitä vastoin latinassa ja sen mukaisesti useimmissa romaanisissa kielissä se on harvinainen kirjain ja esiintyy vain lainasanoissa; muulloin sama äänne kirjoitetaan niissä yleensä C:llä tai Q:lla.

Muita esitystapoja

Morseaakkosissa K merkitään: -.-
Radioaakkosissa K on suomalaisen standardin mukaan Kalle ja NATO-standardin mukaan Kilo
Pistekirjoituksessa (Braille) K merkitään:

Tietokoneissa K koodataan eri merkistöissä seuraavasti:

	K	k
ASCII	75	107
Unicode	U+004B	U+006B

K-kirjaimen merkityksiä

Pienen k:n merkityksiä

k (kilo-) on SI-järjestelmässä etuliite, joka tarkoittaa tuhatta (1 000).
k (kilo) tarkoittaa tietotekniikassa lukua 1 024 (= 2¹⁰). Tietoliikenteessä yleensä kuitenkin k = 1 000^lähde?.
Fysiikassa
- k on Boltzmannin vakio.
- k on Coulombin vakio.
- k on jousivakio, ks. Hooken laki: $F=-kx$
k tarkoittaa Internet-slangissa "'kay" eli "okay", ok.
k-arvo on rakennustekniikassa lämmönläpäisykertoimen aikaisempi nimi

Ison K:n merkityksiä

K on kelvin-lämpötilayksikön symboli.
K ajoneuvon kansallisuustunnuksena tarkoittaa Kambodžaa.
K on elektroniikassa katodin tunnus
K on kemiassa kaliumin kemiallinen symboli.
K-numeroilla viitataan musiikissa englanninkielisessä maailmassa Wolfgang Amadeus Mozartin teoksiin Ludwig von Köchelin kokoamassa teosluettelossa (saksan- ja suomenkielisessä tekstissä lyhenne on KV); K-numeroita käytetään myös Domenico Scarlattin teoksista Ralph Kirkpatrickin luettelon mukaan.
K on šakissa kuninkaan symboli.
K on Moi Dix Mois-bändin kitaristi ja toinen laulaja
K suomalaisissa kalentereissa merkitsee keskiviikkoa (käytetään myös lyhennettä ke)
K on kansantaloustieteessä pääoman symboli (saks. das Kapital)
Ⓚ (ympyrän sisällä oleva K) ruokatuotteissa tarkoittaa košer-tuotetta.
keittiö, K, tila asunnossa

Lähteet

Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.1 Klusiilit p, t, k, d, (b, g)) finnlectura.fi. 2001. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 7.2.2015.
Klaus Laalo: Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä.; Kielikello 4/1990
Katsaus vanhan kirjasuomen ortografiaan Viitattu 16.8.2014
Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.
Lauerma, Petri: Vieraiden grafeemien väistyminen varhaisnykysuomesta etenkin Jakob Johan Malmbergin tuotannon valossa. Virittäjä, 2007, nro 3, s. 322–345. Artikkelin verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta K Wikimedia Commonsissa

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[savolainen-1] Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.1 Klusiilit p, t, k, d, (b, g)) finnlectura.fi. 2001. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 7.2.2015.

[2] Klaus Laalo: Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä.; Kielikello 4/1990

[3] Katsaus vanhan kirjasuomen ortografiaan Viitattu 16.8.2014

[häkkinen-4] Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.

[kskeh-5] Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.

[lauerma-6] Lauerma, Petri: Vieraiden grafeemien väistyminen varhaisnykysuomesta etenkin Jakob Johan Malmbergin tuotannon valossa. Virittäjä, 2007, nro 3, s. 322–345. Artikkelin verkkoversio (PDF).