Juutalaissiirtokunta

Israelin siirtokuntien väestömäärien kehitys.

Juutalaissiirtokuntien perustaminen oli seurausta arabivaltioiden ja Israelin sodasta kesäkuussa 1967, missä Egyptin presidentti Nasserin mukaan tavoitteena oli Israelin tuhoaminen.[7] Israel valloitti lyhyessä kuuden päivän sodassa Jordanialta Länsirannan, Egyptiltä Gazan kaistan ja Syyrialta Golanin kukkulat.[8] Näin Israel miehitti koko sen alueen, joka YK:n alkuperäisen jakosuunnitelman mukaan olisi muodostanut palestiinalaisvaltion.

Vuoden 1967 syksyllä syntyi Erets Yisrael -liike, joka vaati sodassa vallattujen alueiden pitämistä Israelilla. Juutalaiset alkoivat perustaa miehitetyille alueille siirtokuntia vuonna 1968 aluksi Jerusalemin lähiympäristöön. Jotkut puolueet vastustivat sitä, mutta lopulta siirtokuntiin muuttamista alettiin tukea myös verohelpotuksin.[1] Vuonna 1976 siirtokunnissa asui 3 000 asukasta ja vuonna 1985 jo yli 50 000.[9] Jotkut siirtokunnista, kuten Ariel, Ma'ale Adumim ja Modi'in Illit olivat kooltaan pieniä kaupunkeja, toiset taas muutaman kymmenen asukkaan kyliä. Israelin hyväksymien siirtokuntien lisäksi perustettiin monia laittomia.[10]

Israelin valtio pitää suurinta osaa siirtokunnistaan laillisina, mutta kieltää siirtokuntien perustamisen ilman viranomaisten lupaa. Israelin valtio maksaa erilaisia tukia ja antaa verohelpotuksia Länsirannan israelilaisille. Israel on jatkanut siirtokuntiensa rakentamista Länsirannalla,[11][12] vaikka eräät poliitikot ovat vaatineet siirtokuntien purkamista.[13]

Syynä siirtokuntien perustamiseen oli joillekin halu parantaa Israelin puolustuskykyä. Toisiin vaikutti Luvattuun maahan kohdistunut nostalgia, joka vetosi etenkin vasemmistosionisteihin.[1] Sekulaaria nationalismia edustaneen Erets Yisrael -liikkeen ohella siirtokuntia alkoivat perustaa uskonnolliset sionistit, joista osa näki asiassa messianistisia piirteitä. Vasemmistosionistit perustivat siirtokuntia harvaan asutuille aluille ajatellen lähinnä siirtokuntien turvallisuutta, mutta messiaaninen Gush emunim -liike alkoi perustaa niitä keskelle arabiasutusta osoittaakseen, että maa kuuluu juutalaisille.[1] Osa tulokkaista on muuttanut siirtokuntiin uskonnollisista tai kansallismielisistä syistä, toiset halvempien elinkustannusten perässä.[14]

Palestiinalaisten ja siirtokuntalaisten välit ovat äärimmäisen kireät, ja välikohtauksia sattuu jatkuvasti.[14][15] Monet katsovat, että palestiinalaisalueita pilkkovat siirtokunnat vievät mahdollisuudet rakentaa elinkelpoinen palestiinalaisvaltio.[14][16][17] Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselma 446 vuodelta 1979 toteaa, että Israelin siirtokunnat ovat vakava este pyrkimykselle saavuttaa kattava, oikeudenmukainen ja kestävä rauha Lähi-itään.[18] Euroopan unionin mukaan siirtokunnat heikentävät mahdollisuuksia solmia rauha palestiinalaisten ja israelilaisten välillä.[2] Siirtokuntia on pidetty rauhan esteenä[19] tai jopa yhtenä suurimmista esteistä rauhansopimukselle Israelin ja palestiinalaisten välillä.[14] Rauhanpyrkimykset olivat kuitenkin kaatuneet jo ennen siirtokuntien perustamista.

Ennen kuin siirtokuntia oli perustettu YK:n turvallisuusneuvosto vaati 22.11.1967 päätöslauselmassa 242 konfliktin ratkaisemista kahden valtion mallin avulla. YK:n mukaan saavutetaan oikeudenmukainen ja kestävä rauha, kun Israel vetäytyy kuuden päivän sodassa valloittamiltaan alueilta ja kaikki luopuvat väkivallasta ja sillä uhkailusta ja tunnustavat alueella olevien valtioiden olemassaolon ja itsenäisyyden. [20] Israel hyväksyi päätöslauselman, mutta Palestiinan vapautusjärjestö torjui sen. PLO ei ole toistaiseksi hyväksynyt Israelin olemassaoloa.[21] Israel taas ei ole suostunut vetäytymään miehitysalueilta ilman, että ensin on tehty rauha.

Israel on ollut valmis lakkauttamaan siirtokuntiaan vastineeksi rauhasta. Vuoden 1973 Jom Kippur-sodan jälkeen Israel solmi vuonna 1978 Egyptin kanssa Camp Davidin rauhansopimuksen. Vastineena sille, että Egypti sitoutui rauhaan Israel luovutti miehittämänsä, myös öljyä tuottavan Siinain niemimaan ja poisti sinne perustamansa siirtokunnat.[22]

Pääministeri Ariel Sharonin rauhanpyrkimysten osana Israel lakkautti siirtokuntansa Gazassa ja vetäytyi sieltä 12. syyskuuta 2005. Vanhimmat siirtokunnat olivat toimineet 37 vuotta, ja niissä asui lähes 9000 juutalaista. Samalla lakkautettiin neljä Länsirannan siirtokuntaa. Gazan siirtokunnissa oli 4000 kasvihuonetta, jotka olivat työllistäneet 3500 palestiinalaista.[23] Israelin vetäytymisen jälkeen kasvihuoneet joutuivat ryöstön kohteeksi. Siihen osallistuivat myös Gazan poliisit. [24] Sharonin ratkaisu ei tyydyttänyt kaikkia. Palestiinalainen kansanedustaja ja tutkija Hanan Ashrawi katsoi, että Sharonin toimet olivat yritys tuhota edellytykset palestiinalaisvaltiolta ja lupa jatkaa raakaa päivittäistä hyökkäystä palestiinalaisia vastaan.[25]

Givat Assafin pieni juutalaissiirtokunta on Israelinkin lakien mukaan luvaton.

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto katsoi päätöslauselmassa 446 (1967) että siirtokunnat ovat "vailla laillista pohjaa" ja kehotti Israelia noudattamaan Geneven neljännen sopimuksen artiklan 49 kuudetta pykälää, [18] jonka mukaan valtaajavalta ei saa valtaamalleen alueelle karkottaa tai siirtää osaa omasta siviiliväestöstään.[3] Turvallisuusneuvosto uudisti vaatimuksensa päätöslauselmissa 452 (1979) ja 465 (1980). [26][18] Päätöslauselmassa 465 kehotettiin valtioita kieltäytymään yhteistoiminnasta Israelin siirtokuntien kanssa ja todetaan, että ne ovat "räikeässä ristiriidassa" Geneven sopimuksen kanssa. [26]

Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi 9. heinäkuuta 2004 "neuvoa antavan lausunnon", joka koski muurin rakentamista Palestiinan miehitysalueelle. Tuomioistuin katsoi, että Israelin siirtokunnat olivat "kansainvälisen oikeuden vastaisia" (in breach of international law). Tuomioistuin piti muureja laittomina ja Israelin perusteluja niiden tehtävästä terrorismin torjunnassa sopimusten vastaisina. Tuomioistuin katsoi, että molemmat osapuolet olivat syyllistyneet laittomiin tekoihin, minkä takia se korosti erityisesti YK:n päätöslauselman 242 merkitystä konfliktin ratkaisemiseksi.[27] Vuonna 2023 YK:n yleiskokous pyysi tuomioistuimelta uutta mielipidettä siirtokunnista.[28]

Euroopan unioni pitää siirtokuntia laittomina. [29] Suomi on ottanut saman kannan viimeksi vuonna 2022.[30] Ihmisoikeusjärjestöistä Amnesty International[31] ja Human Rights Watch[32] pitävät siirtokuntia "sotarikoksina".

Haagin kansainvälisen tuomioistuimen "neuvoa antavan lausunnon" mukaan sekä siirtokunnat että Israelin rakentamat muurit ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. Muut lausunnot ovat olleet poliittisia kannanottoja, eivät tuomioistuimen päätöksiä. Finnwatchin mukaan myös palestiinalaisalueiden miehitys on laitonta.[33] Tämän kannan otti myös YK:n nimittämä komissio vuonna 2022.[34]

Yhdysvalloissa demokraatit ovat tavallisesti arvostelleet siirtokuntia,[35][36][37] kun taas republikaanit ovat tukeneet Israelin siirtokuntapolitiikkaa.[38][5] Demokraattipresidentti Joe Bidenin hallinnon aikana Yhdysvallat on moittinut siirtokuntapolitiikkaa.[39] Republikaanipresidentti Donald Trump ja hänen hallintonsa ei pitänyt siirtokuntia rauhan esteenä, [40] eikä kansainvälisen oikeuden vastaisina.[4] Kesäkuussa 2019 Israel jopa nimesi uuden Golanin alueelle perustetun siirtokunnan Trumpin mukaan Ramat Trumpiksi eli Trumpin kukkuloiksi.[41] Tätä edelsi maaliskuussa 2019 Trumpin asetus, jolla tunnustettiin Golanin kukkulat Israelille kuuluviksi.[41] Pääministeri Netanjahu kutsui Trumpia suureksi Israelin ystäväksi.[41]

Pääartikkeli: Juutalaisiin kohdistuneet boikotit

Marraskuussa 2019 Euroopan unionin tuomioistuin päätti, että Israelin siirtokunnissa tehtyjen tuotteiden alkuperä pitää merkitä, jotta kuluttajat voivat tehdä eettisiä ostopäätöksiä. Tuomioistuimen mukaan kuluttajalla on oikeus tietää, onko tuote tehty alueilla, joita Euroopan unioni pitää laittomina.[2]

Kansainvälinen BDS-järjestö ajaa ostoboikotteja niille yrityksille, jotka toimivat Länsirannalla. Euroopan unioni rajasi siirtokunnat 16. heinäkuuta 2013 yhteistyöhankkeidensa ulkopuolelle.[42] Boikottien vastustajat katsovat boikottien haittaavan eniten palestiinalaisia, koska näitä on paljon töissä siirtokuntien israelilaisissa yrityksissä.[43]

Suomalaisten kehitys- ammattiyhdistys- ja ympäristöjärjestöjen perustama yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatch[44] on tehnyt raportteja suomalaisyritysten kaupankäynnistä siirtokuntien kanssa. Finnwatch pitää siirtokuntia laittomina.[45][33] Myös Kirkon ulkomaanapu on ollut aktiivinen samassa asiassa. [10] Finnwatchin mukaan kymmenet Suomessa toimivat yritykset rikkoivat vuonna 2022 ihmisoikeuksia Lähi-idässä. Alkon valikoimista löytyi siirtokuntiin kuuluvien Golanin kukkuloiden alueelta tuotuja viinejä. Suomessa markkinoitiin myös paikallisia Ahavan kosmetiikkatuotteita. Keskon valikoimiin oli vahingossa päätynyt pieni erä siirtokunnassa tuotettua rosmariinia. Kesko oli ainoa tutkituista kaupan ketjuista, joka oli kieltänyt alueen tuotteiden ja raaka-aineiden käytön omissa merkeissään ja maahantuonnissaan.[33] Finnwatch tutki myös työeläkeyhtiöiden toimintaa. Sijoitustoiminta oli vähäistä, mutta jonkin verran siirtokuntayhteyksiä löytyi työeläkeyhtiö Elon sijoitussalkusta. Finnwatch totesi, että useat yritykset olivat luopuneet toiminnastaan siirtokunnissa. Esimerkiksi Suomessa toimivat Alstom, Veolia, Heineken ja Sodastream olivat sellaisia. Sen sijaan kansainväliset yritykset Wolt ja Airbnb jatkoivat toimintaansa siirtokunnissa ja Suomessa toimiva amerikkalainen kiinteistövälitysyhtiö Remax välitti kohteita alueilla.[46] Vuonna 2018 Airbnb oli ilmoittanut poistavansa kohteensa Israelin siirtokunnista Länsirannalla. Kansainvälisen lain asiantuntija Eugene Kontorovich piti ratkaisua juutalaisvihamielinä.[47]

• Juusola, Hannu: Israelin historia. Helsinki: Gaudeamus, 2005, 2. p. 2014. ISBN 951-662-920-2.
• Spencer, Robert: The Palestinian Delusion. The Catastrophic History of the Middle East Peace Process. Bombardier, 2019. ISBN 978-1-64293-254-6.